Kuten jotkut teistä ovat huomanneet täällä ei ole tapahtunut enää paljon mitään. Jätän tämän blogin paikalleen opiksi ja opetukseksi kaikille vaihtovuotta suunnitteleville tai läpikäyville, mutta jatkossa kerron maailman tilan wordpressin puolella.
Kiitti jengi, meillä oli hyvä kyyti.
lauantai 11. helmikuuta 2012
torstai 7. huhtikuuta 2011
Suuri Kupla
Kirjoitus on julkaistu Äänenkuljettajassa 5.4.2011
Nyt kun kevät kalenterin mukaan tulee, lunta on satanut jo kuusi kuukautta ja viimeisiä seinälaattoja aletaan ruuvaamaan musiikkitaloon, on syytä miettiä tätä klassisen musiikin pyhättöä oikein ajan kans-sa.
Muutama vuosi sitten hesarissa Gustav Djupsjöbacka kertoi, että ”kritiikkiä Musiikkitalon elitismiä kohtaan on jo nyt esitetty niin paljon. Talon on lunastettava paikkansa kaupungin musiikillisena olohuoneena.” Viime aikoina on paljon keskusteltu tuosta musiikillisesta olohuoneesta ja tultu siihen tulokseen, että siihen ei Akatemialla ole varaa.
Musiikkitalo on hinnoitellut salinsa ja palvelunsa niin korkeaksi, että aina välillä tuntuu että edes Aka-temialla ei ole niihin varaa. Puhumattakaan että vapaan taidekentän toimijat tulisivat Musiikkitaloon. Eivät varmasti tule. Vuokrat ovat täysin absurdeja. Se siitä kaupungin musiikillisesta olohuoneesta. Elitismi on halvempaa.
Aina välillä tuntuu unohtuneen se ajatus että musiikkitalo on meidänkin talomme. Me, kaikki akatemia-laiset, olemme musiikkitalon yksi kolmesta pääkäyttäjästä, omistajasta. Aina välillä tuntuu että Musiikki-talo on omaa elämäänsä elävä entiteetti joka demiurgin lailla asettaa sääntöjä, vaatimuksia, ohjeita, prokuroita. Aina välillä tuntuu että meitä ei kuunnella. Kun esimerkiksi selvisi että on halvempaa ma-kuuttaa musiikkitaloa kesällä tyhjillään kuin järjestää siellä opiskelijavoimin konsertteja.
Aina välillä tuntuu, että kukaan ei tiedä mistään mitään. Tämä on sikäli luonnollista, että musiikkitalo on täysin ainutlaatuinen hanke Euroopankin mittakaavassa. On selvää, että täysin ilman kitkaa ei tällaista projektia voi viedä läpi. Kolmen pääkäyttäjän roolit ja profiilitkin ovat niin erilaiset, että niiden yhteenso-vittamisessa on varmasti työtä.
Mutta niin minä mieleni pahoitin kun kuulin, että Akatemian saleja ollaan vuokraamassa ulkopuolisille. Tai ei se edes, mutta kun Helena Hiilivirta erikseen linjasi että Musiikkitaloon ei tule konferensseja. En tiedä mitä ollaan vuokraamassa ja mihin tarkoitukseen, mutta toivon tosiaan että ei konferensseihin. Tai en tiedä. Jos ne olis jotain ei-elitistisiä musiikkikonferensseja?
(Gustav Djuspjöbackan ja Helena Hiilivirran haastettelusitaatit HS. 6.11.2007,http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Musiikkitalon+ohjelma+osin+uusiksi/HS20071106SI1KU01ssu)
Nyt kun kevät kalenterin mukaan tulee, lunta on satanut jo kuusi kuukautta ja viimeisiä seinälaattoja aletaan ruuvaamaan musiikkitaloon, on syytä miettiä tätä klassisen musiikin pyhättöä oikein ajan kans-sa.
Muutama vuosi sitten hesarissa Gustav Djupsjöbacka kertoi, että ”kritiikkiä Musiikkitalon elitismiä kohtaan on jo nyt esitetty niin paljon. Talon on lunastettava paikkansa kaupungin musiikillisena olohuoneena.” Viime aikoina on paljon keskusteltu tuosta musiikillisesta olohuoneesta ja tultu siihen tulokseen, että siihen ei Akatemialla ole varaa.
Musiikkitalo on hinnoitellut salinsa ja palvelunsa niin korkeaksi, että aina välillä tuntuu että edes Aka-temialla ei ole niihin varaa. Puhumattakaan että vapaan taidekentän toimijat tulisivat Musiikkitaloon. Eivät varmasti tule. Vuokrat ovat täysin absurdeja. Se siitä kaupungin musiikillisesta olohuoneesta. Elitismi on halvempaa.
Aina välillä tuntuu unohtuneen se ajatus että musiikkitalo on meidänkin talomme. Me, kaikki akatemia-laiset, olemme musiikkitalon yksi kolmesta pääkäyttäjästä, omistajasta. Aina välillä tuntuu että Musiikki-talo on omaa elämäänsä elävä entiteetti joka demiurgin lailla asettaa sääntöjä, vaatimuksia, ohjeita, prokuroita. Aina välillä tuntuu että meitä ei kuunnella. Kun esimerkiksi selvisi että on halvempaa ma-kuuttaa musiikkitaloa kesällä tyhjillään kuin järjestää siellä opiskelijavoimin konsertteja.
Aina välillä tuntuu, että kukaan ei tiedä mistään mitään. Tämä on sikäli luonnollista, että musiikkitalo on täysin ainutlaatuinen hanke Euroopankin mittakaavassa. On selvää, että täysin ilman kitkaa ei tällaista projektia voi viedä läpi. Kolmen pääkäyttäjän roolit ja profiilitkin ovat niin erilaiset, että niiden yhteenso-vittamisessa on varmasti työtä.
Mutta niin minä mieleni pahoitin kun kuulin, että Akatemian saleja ollaan vuokraamassa ulkopuolisille. Tai ei se edes, mutta kun Helena Hiilivirta erikseen linjasi että Musiikkitaloon ei tule konferensseja. En tiedä mitä ollaan vuokraamassa ja mihin tarkoitukseen, mutta toivon tosiaan että ei konferensseihin. Tai en tiedä. Jos ne olis jotain ei-elitistisiä musiikkikonferensseja?
(Gustav Djuspjöbackan ja Helena Hiilivirran haastettelusitaatit HS. 6.11.2007,http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Musiikkitalon+ohjelma+osin+uusiksi/HS20071106SI1KU01ssu)
torstai 24. maaliskuuta 2011
Opintotuki sidottava viimein indeksiin!
(Teksti on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla [siinä paperisessa] 24.3.2011)
Viime vaalikaudella opiskelijan asemaan on tullut todella merkittäviä
uudistuksia. SORA-laki, opintoaikojen rajaukset ja uusi yliopistolaki.
Voittopuolisesti uudistukset ovat tarkoittaneet opiskelijoille
kiristyksiä, heikennyksiä ja keppiä.
Opintotuki on ollut ainoa sosiaaliturvan muoto, joka ei seuraa
elinkustannusten kehitystä. Vuodesta 1992 alkaen myönnetystä opintotuesta
onkin vuosien saatossa sulanut 13 prosenttia pois.
Opiskelijajärjestöjen Opintotuki indeksiin - kampanja on pitkästä aikaa
ensimmäinen avaus opiskelijoiden aseman todelliseen parantamiseen.
Iloitsen siitä, että valtava enemmistö kansanedustajaehdokkaista seisoo
asian takana.
Opiskelijat ovat paitsi huomispäivän toivo, myös vahva vaalivaikuttaja.
Neljännesmiljoona äänestävää opiskelijaa on nyt saanut lupauksen
opintotuen ideksiin sitomisesta. Tätä lupausta ei kannata unohtaa!
Tuomas Saloniemi
Hallituksen puheenjohtaja
Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta
Viime vaalikaudella opiskelijan asemaan on tullut todella merkittäviä
uudistuksia. SORA-laki, opintoaikojen rajaukset ja uusi yliopistolaki.
Voittopuolisesti uudistukset ovat tarkoittaneet opiskelijoille
kiristyksiä, heikennyksiä ja keppiä.
Opintotuki on ollut ainoa sosiaaliturvan muoto, joka ei seuraa
elinkustannusten kehitystä. Vuodesta 1992 alkaen myönnetystä opintotuesta
onkin vuosien saatossa sulanut 13 prosenttia pois.
Opiskelijajärjestöjen Opintotuki indeksiin - kampanja on pitkästä aikaa
ensimmäinen avaus opiskelijoiden aseman todelliseen parantamiseen.
Iloitsen siitä, että valtava enemmistö kansanedustajaehdokkaista seisoo
asian takana.
Opiskelijat ovat paitsi huomispäivän toivo, myös vahva vaalivaikuttaja.
Neljännesmiljoona äänestävää opiskelijaa on nyt saanut lupauksen
opintotuen ideksiin sitomisesta. Tätä lupausta ei kannata unohtaa!
Tuomas Saloniemi
Hallituksen puheenjohtaja
Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta
Hello world, pitkästä aikaa.
Pitkään tämä blogi onkin ollut telakalla. Syynä on oman työmääräni täysin eksponentiaalinen räjähdys. Olen siis valittu luottamustoimeen ylioppilaskuntamme hallituksen puheenjohtajaksi. Tämän seurauksena tuotan huomattavan määrän kirjallista materiaalia, enkä yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa enää blogia siihen päälle. Mutta lyön tänne noita muissa medioissa ilmestyviä tekstejäni.
torstai 12. elokuuta 2010
Ja huomispäivän kansat on veljet keskenään
Aikaisemmin suomin demareita mediataidottomuudesta. Jutta Urpilainen yritti tehdä persujen tyyppistä oneliner- politiikkaa epäonnistuen siinä. Maassa maan tavalla- sloganille hihiteltiin ympäri Suomea. No, ei ne demaritkaan ihan tyhmiä silti ole. Maassa maan tavalla- sloganista aiheutunutta katastrofia siivotaan käyttämällä sitä jatkuvasti. Itseasiassa aika näppärää!
SDP nimittäin julkaisi maahanmuuttotyöryhmänsä raportin. Raportti on alaotsikoitu Maassa maan tavalla. Jokaisella puolueella alkaa olemaan maahanmuuttolinjapaperi tai -raportti. Persuilla se on nuiva vaalimanifesti, (jonka muuten tpyyluoma ansiokkaasti analysoi), vihreillä on ollut omansa jo pitkään. Samoin Kokoomuksella. Keskustan maahanmuuttopoliittinen ohjelma on päivätty 2002 ja käsittelee inkeriläisten ongelmia. Miten viattomalta maailma silloin näyttikään.
Demareiden ohjelmassa oli aivan uusi poliittinen mauste- puolue otti kantaa muiden puolueiden tekemisiin. Toki näin on tehty telkkarissa ja sanomalehdissä maailman sivu, mutta virallisissa lipoissa ja rappareissa en muista kovin usein lukeneeni kovaa kritiikkiä muita puolueita kohtaan. Väittäisin jopa, että kyseessä on aivan uusi piirre suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa.
Demareiden ongelmana on se, että kaatunutta maitoa ei saa takaisin tonkkaan. Maassa maan tavalla- slogan on jo hoideltu, mutta varsinaisesti demareiden maahanmuuttopolitiikka leviää joka ainoalla avauksella aina vaan laajemmalle. Asiaa ei varsinaisesti auta Eero Heinäluoman palkkaaminen säikyttelemään asiaan neutraalisti suhtautuvia. Jos jostain vielä löytyisi Paavo Lipponen varoittamaan porvarikomennosta, niin päiväni olisi lähempänä täydellistä. En tiedä kumpi on mennyt pieleen- demareiden politiikka vai viestintä- vaiko molemmat?
No mutta mikä on se substanssi tässä asiassa? Eniten kohua lienee herättänyt raportin nelikenttä, jossa maahanmuuttopolitiikkaa katsotaan puolueiden läpi. Tämä on itseasiassa demareilta fiksu retorinen veto, mutta substantiaalisesti ihan vitun tyhmää. Maahanmuutto ja siihen liittyvät poliittiset ratkaisut ovat nykyisellään on tehty Tarja Filatovin (sd.) aikana. Jos joku oikeasti luulee maahanmuuttopolitiikan seuraavan kovin tiukasti puoluerajoja, niin katsokaa edes faktoja. Jos demareilla on jotain sanottavaa tästä mallista, niin kysykää Filatovilta. Tästä tulee itseasiassa kauhistuttava ergo: demarithan ovat oikeistoliberaaleja. Osittain tietysti- puolueiden erot nykymaailmassa huomaa ennemminkin sosiaalipolitiikassa kuin ulko- tai maahanmuuttopolitiikassa.
Kaikkien puolueiden maahanmuutolliset ohjelmat ovat substantiaalisesti nyansseja lukuunottamatta melkolailla samoja. Toistuva tematiikka on työperäisen maahanmuuton lisääminen, kotouttamisen parantaminen, ja epämääräinen maahanmuuton järkeistäminen. Persujen manifesti eroaa näistä tietysti villisti, mutta sen on tarkoituskin olla pelkkää retoriikkaa.
Tämänhetkinen maahanmuuttopolitiikka on oikeistoliberaalia työtä priorisoivaa mallia, jonka suurimpina arkkitehteina uskon olleen sekä AY-liikkeen että Etelärannan. Etelärannalle on sopinut mitä mainioimmin käyttää maahanmuuttoa halvan työvoiman resurssina, joka ei turhia nurise ja jolla voidaan teettää vähän kureampiakin duuneja. Demareiden ohjelmassakin työvoimaa käsitellään resurssina, josta voidaan ottaa palasia silloin kun niitä tarvitaan (eli silloin kun suomalainen ei jotain hommaa halua tehdä) ja olla ottamatta jos nämä työllistämisehdot eivät täyty. AY-liike taas on (retoriikastaan huolimatta) nähnyt tämän hyödyttävän suomalaisia, jotka voivat keskittyä olemaan muina kuin yöbussikuskeina tai markettisiivoojina.
Demareiden ohjelman suurin virhe lienee kuitenkin koko työmarkkinakentän näkeminen monoliittisena, muttumattomana omnipotenssina jonka kautta kaikki ongelmat ratkaistaan ja jota vastaan kaikki peilautuu. Nimenomaan tämä lienee syynä moniin niihin siirtolaisuuteen liittyviin ongelmiin, josta persut ja nuivat kohkaavat. Itseasiassa sama kuviohan oli taustalla suomalaisten 1960- luvun Ruotsiin suuntautuneessa maahanmuutossa. Ruotsi tarvitsi ennenkaikkea työvoimaa, ja suomalaiset lähtivät etsimään parempaa elämää. Usein nämä kaksi päämäärää kohtasivat, joskus eivät.
Maahanmuuttopolitiikka on sen verran raskas laiva kääntää ja sen verran järeä työkalu, että soisi sitä ajateltavan muunakin kuin halvan työvoiman tuottoautomaattina. Se jos mikä voi olla tuhoisaa.
Propsit otsikosta muuten Erkki Perälälle.
SDP nimittäin julkaisi maahanmuuttotyöryhmänsä raportin. Raportti on alaotsikoitu Maassa maan tavalla. Jokaisella puolueella alkaa olemaan maahanmuuttolinjapaperi tai -raportti. Persuilla se on nuiva vaalimanifesti, (jonka muuten tpyyluoma ansiokkaasti analysoi), vihreillä on ollut omansa jo pitkään. Samoin Kokoomuksella. Keskustan maahanmuuttopoliittinen ohjelma on päivätty 2002 ja käsittelee inkeriläisten ongelmia. Miten viattomalta maailma silloin näyttikään.
Demareiden ohjelmassa oli aivan uusi poliittinen mauste- puolue otti kantaa muiden puolueiden tekemisiin. Toki näin on tehty telkkarissa ja sanomalehdissä maailman sivu, mutta virallisissa lipoissa ja rappareissa en muista kovin usein lukeneeni kovaa kritiikkiä muita puolueita kohtaan. Väittäisin jopa, että kyseessä on aivan uusi piirre suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa.
Demareiden ongelmana on se, että kaatunutta maitoa ei saa takaisin tonkkaan. Maassa maan tavalla- slogan on jo hoideltu, mutta varsinaisesti demareiden maahanmuuttopolitiikka leviää joka ainoalla avauksella aina vaan laajemmalle. Asiaa ei varsinaisesti auta Eero Heinäluoman palkkaaminen säikyttelemään asiaan neutraalisti suhtautuvia. Jos jostain vielä löytyisi Paavo Lipponen varoittamaan porvarikomennosta, niin päiväni olisi lähempänä täydellistä. En tiedä kumpi on mennyt pieleen- demareiden politiikka vai viestintä- vaiko molemmat?
No mutta mikä on se substanssi tässä asiassa? Eniten kohua lienee herättänyt raportin nelikenttä, jossa maahanmuuttopolitiikkaa katsotaan puolueiden läpi. Tämä on itseasiassa demareilta fiksu retorinen veto, mutta substantiaalisesti ihan vitun tyhmää. Maahanmuutto ja siihen liittyvät poliittiset ratkaisut ovat nykyisellään on tehty Tarja Filatovin (sd.) aikana. Jos joku oikeasti luulee maahanmuuttopolitiikan seuraavan kovin tiukasti puoluerajoja, niin katsokaa edes faktoja. Jos demareilla on jotain sanottavaa tästä mallista, niin kysykää Filatovilta. Tästä tulee itseasiassa kauhistuttava ergo: demarithan ovat oikeistoliberaaleja. Osittain tietysti- puolueiden erot nykymaailmassa huomaa ennemminkin sosiaalipolitiikassa kuin ulko- tai maahanmuuttopolitiikassa.
Kaikkien puolueiden maahanmuutolliset ohjelmat ovat substantiaalisesti nyansseja lukuunottamatta melkolailla samoja. Toistuva tematiikka on työperäisen maahanmuuton lisääminen, kotouttamisen parantaminen, ja epämääräinen maahanmuuton järkeistäminen. Persujen manifesti eroaa näistä tietysti villisti, mutta sen on tarkoituskin olla pelkkää retoriikkaa.
Tämänhetkinen maahanmuuttopolitiikka on oikeistoliberaalia työtä priorisoivaa mallia, jonka suurimpina arkkitehteina uskon olleen sekä AY-liikkeen että Etelärannan. Etelärannalle on sopinut mitä mainioimmin käyttää maahanmuuttoa halvan työvoiman resurssina, joka ei turhia nurise ja jolla voidaan teettää vähän kureampiakin duuneja. Demareiden ohjelmassakin työvoimaa käsitellään resurssina, josta voidaan ottaa palasia silloin kun niitä tarvitaan (eli silloin kun suomalainen ei jotain hommaa halua tehdä) ja olla ottamatta jos nämä työllistämisehdot eivät täyty. AY-liike taas on (retoriikastaan huolimatta) nähnyt tämän hyödyttävän suomalaisia, jotka voivat keskittyä olemaan muina kuin yöbussikuskeina tai markettisiivoojina.
Demareiden ohjelman suurin virhe lienee kuitenkin koko työmarkkinakentän näkeminen monoliittisena, muttumattomana omnipotenssina jonka kautta kaikki ongelmat ratkaistaan ja jota vastaan kaikki peilautuu. Nimenomaan tämä lienee syynä moniin niihin siirtolaisuuteen liittyviin ongelmiin, josta persut ja nuivat kohkaavat. Itseasiassa sama kuviohan oli taustalla suomalaisten 1960- luvun Ruotsiin suuntautuneessa maahanmuutossa. Ruotsi tarvitsi ennenkaikkea työvoimaa, ja suomalaiset lähtivät etsimään parempaa elämää. Usein nämä kaksi päämäärää kohtasivat, joskus eivät.
Maahanmuuttopolitiikka on sen verran raskas laiva kääntää ja sen verran järeä työkalu, että soisi sitä ajateltavan muunakin kuin halvan työvoiman tuottoautomaattina. Se jos mikä voi olla tuhoisaa.
Propsit otsikosta muuten Erkki Perälälle.
maanantai 9. elokuuta 2010
Rötösherrat kuriin!
Muistatteko vielä aikaa, jolloin keskustapuolue oli pääministeripuolueena vain koska Kokoomus salli sen olla, Matti Vanhasen muisti pätki enemmän kuin Pohjanmaan rata, keskustapuolueen viestintäjohtaja kiipeili toimittajia aitojen yli pakoon, ja koko kehittyvien maakuntien suomen ja maalaisliiton miljoonaluokan rahakoplaukset, hämäräperäiset rahastot, rahanpesu Nuorisosäätiön kautta oli iloisesti otsikoissa, ja Matti Vanhasen naamaa näytettiin iltauutisissa Eeva Polttilaa enemmän?
Voi, nepä olivat aikoja. Oli ihan oikeasti kiva nähdä kerrankin kuinka syvälle kaninkolo johtaa, ja kuinka keskustapuolue jäi kerrankin maan tavasti oikein punaisin käsin kiinni. Oli suorastaan hekumallista nähdä katsoa kerta toisensa jälkeen, kuinka Timo Kalli pistää koko lumipallon pyörimään. Kalli jos kuka on kokenut kehäkettu ja tämä ei tapahtunut todellakaan vahingossa.
On tietysti selvää, että kaikista törkein keskustan koplaus on ollut maankäyttöön ja kaavoitukseen kytkeytyvä nuorisosäätiöö. Kuinkas muuten- rakentamisesta ja rakennuttamisesta on kaikilla puolueilla kokemusta. Rakennuttaminen ja kaavoittaminen on miljoonabisnestä, ja koko suomalaisen yhteiskuntasuunnittelun perseellisyys johtuu siitä, että 70-80 -luvulla puolueen tärkein tehtävä oli kaavoittaa ja rakennuttaa puolueen rakennuttajabulvaanin kautta.
Mutta minua ihmetyttää, että vaikka keskustapuoluetta on tähän mennessä lyöty korruptiosta johtuen kuin vierasta sikaa, ei Kokoomukseen ole kohdistunut ollenkaan vastaavaa painetta. Totta on varmasti, että Kokoomuksen viestintätoimisto painaa kahdesssa vuorossa hartiavoimin töitä, jotta Harry Bogomoloffin kaltaiset ääliöt eivät saisi palstatilaa. Mutta siitä huolimatta- tähän mennessä Kansallinen Kokoomus rp:n riveistä ovat lahjusrikoksista käräjille päässeet tai pääsemässä tämän vuoden alusta ainakin
Voi, nepä olivat aikoja. Oli ihan oikeasti kiva nähdä kerrankin kuinka syvälle kaninkolo johtaa, ja kuinka keskustapuolue jäi kerrankin maan tavasti oikein punaisin käsin kiinni. Oli suorastaan hekumallista nähdä katsoa kerta toisensa jälkeen, kuinka Timo Kalli pistää koko lumipallon pyörimään. Kalli jos kuka on kokenut kehäkettu ja tämä ei tapahtunut todellakaan vahingossa.
On tietysti selvää, että kaikista törkein keskustan koplaus on ollut maankäyttöön ja kaavoitukseen kytkeytyvä nuorisosäätiöö. Kuinkas muuten- rakentamisesta ja rakennuttamisesta on kaikilla puolueilla kokemusta. Rakennuttaminen ja kaavoittaminen on miljoonabisnestä, ja koko suomalaisen yhteiskuntasuunnittelun perseellisyys johtuu siitä, että 70-80 -luvulla puolueen tärkein tehtävä oli kaavoittaa ja rakennuttaa puolueen rakennuttajabulvaanin kautta.
Mutta minua ihmetyttää, että vaikka keskustapuoluetta on tähän mennessä lyöty korruptiosta johtuen kuin vierasta sikaa, ei Kokoomukseen ole kohdistunut ollenkaan vastaavaa painetta. Totta on varmasti, että Kokoomuksen viestintätoimisto painaa kahdesssa vuorossa hartiavoimin töitä, jotta Harry Bogomoloffin kaltaiset ääliöt eivät saisi palstatilaa. Mutta siitä huolimatta- tähän mennessä Kansallinen Kokoomus rp:n riveistä ovat lahjusrikoksista käräjille päässeet tai pääsemässä tämän vuoden alusta ainakin
- Ilkka Kanerva, entinen ulkoministeri ja keskeinen kokoomusvaikuttaja
- Marja Tiura, Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, valiokuntasuti
- Marketta Kokkonen, Espoon kaupunginjohtaja ja kaavoitusjyrä
- Olavi Louko, Espoon kaupungin teknisen toimen johtaja
- Petri Salo, kansanedustaja, kunnallispoliitikko
- Sampsa Kataja, Porin kaupunginvaltuuston pj
Sikäli kun keskustapuolue häviää korruptiosyytösten takia ensi vaalit ja kokoomus on kertakaikkisen kovassa iskussa, on hiukan hämmentävää huomata että Kansallisen Kokoomuksen napahenkilöitä on käräjillä vaikka miten paljon- kepulaisia ei (vielä) yhtäkään.
Tuo Petri Salon tapaus on muuten sinällään erillään. Muut ovat institutionaalista korruptiota ja maksullista arvovalintavaikuttamista, Petri Salon kaahailu taas silkkaa tyhmyyttä. Salo ei varmasti ole kokoomuksen kristallikruunun kirkkain lamppu, mutta entisen poliisin touhu kyllä ihmetyttää. 138 km/h kahdeksankympin alueella on tietysti jo yksi juttu, entisten kollegoiden onneton lahjomisyritys toinen juttu, ja se että nämä entiset kollegat vielä sumeilematta bustasivat Salon tästä hölmöilystä on ehkä se kolmas isku.
EDIT: Nyt Myös Sampsa Kataja on liittynyt Kaardemumman yöhön.
EDIT: Nyt Myös Sampsa Kataja on liittynyt Kaardemumman yöhön.
keskiviikko 4. elokuuta 2010
Suomen kulttuurivihamielisin puolue
Lueskelin tässä vanhaa suosikkiani, perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelmaa (sic!). Olen muistaakseni aiheesta aiemminkin kirjoitellut. Tämä statuspäivitys lähti liikkeelle facebook- keskustelusta ja näitä laajempia linjoja on parempi käsitellä näin isomman formaatin mediassa. leveämpää fonttia, siis.
Suoraan asiaan: perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelmassa todetaan kulttuurin osalta seuraavaa:
Mutta vielä tästä eliittikulttuurin kalleudesta. Kallistahan se on, ja eri (musiikki)kulttuurimuotojen rahoituksesta voi (ja pitää) käydä perusteellista keskustelua. Hannu Oskala on blogissaan sitä tehnytkin. [1 2 3 4]. Erilaisten kulttuurimuotojen hinnan, kustannusten tai hyötyjen laskeminen vain osoittautuu helposti pirun vaikeaksi. Esimerkiksi kelvatkoon Tampere, joka käyttää vuosittaisesta 1,4 miljardin euron menoistaan [pdf] 6,2 miljoonaa orkesteriinsa. Siis 1/225. Kallista vai ei, mutta sillä rahalla pidetään 100 kunnan virkamiestä töissä ja veronmaksajina, varmistetaan vetovoimaisen Tampere-talon toiminta, tuetaan konservatorion toimintaa (eli luodaan houkuttelevuutta opiskelukaupunkina ja työllistetään lisää ihmisiä jotka tuottavat verotuloja) tuetaan kulttuuriklusteria jonka ympärille rakentuu taas muita teollisuuden ja kaupan haaroja, ad nauseaum.
Ja perussuomalaisten sanoin, ei ihminen elä pelkästä leivästä. Se leipä vaan ei saisi maksaa kenellekään mitään.
Suoraan asiaan: perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelmassa todetaan kulttuurin osalta seuraavaa:
Kunnan tukeman kulttuuritoiminnan tulee Perussuomalaisten mielestä olla tervehenkisiin suomalaisiin arvoihin perustuvaa. Kunnan ei tule tukea rahallisesti sellaista kulttuuritoimintaa, joka on suomalaisia perhearvoja tai kristillisiä arvoja loukkaavaa.
Kulttuurin on palveltava kunnan kaikkien asukkaiden tarpeita, joten emme ole halukkaita tukemaan eliittikulttuuria. Harrastustarjonnan osalta pidämme muun muassa kansalaisopistoja sellaisena tahona, joka tuottaa hyviä harrastusmahdollisuuksia kuntalaisille. Siksi niitä on mielestämme järkevää tukea. Eliittikulttuuriksi laskemme sellaisen kalliin kulttuurituotannon, joka ei kiinnosta enemmistöä ihmisistä lainkaan, tai jota enemmistö kunnan asukkaista ei olisi valmis tukemaan.
Olen jo aiemmin ihmetellyt mitä on "tervehenkisiin suomalaisiin arvoihin perustuva kulttuuritoiminta" ja kuka sen määrittelee. Niille jotka haluavat erottaa valtion ja kirkon saattaa persujen vaatimus kristillisten arvojen loukkaamattomuudesta vähän hankala, puhumattakaan sitten perhearvoista. Ne on viisaasti jätetty tässä määrittelemättä millään tavalla.
Ehkä suurempi ongelma on kuitenkin tuon kiinnostavuuden nosto jonkinlaiseksi kriteeriksi eliittikulttuuripalveluita määriteltäessä. Suurin osa kunnan kulttuurituotannosta on nimittäin sellaista, joka lähtökohtaisesti ei kiinnosta ketään. Kunnan kulttuuripalveluita ovat ampumaradat ja urheiluhallit, ja lasten ja nuorten käsityökerhot tai vanhusten päiväkahvitilat- puhumattakaan espan lavan konserteista tai uima- ja urheiluhalleista tai mäkihyppytorneista tai nuoristotaloista ja bändikerhoista ja herra ties mistä hämärämmistä kohteista.
Kunnat tarjoavat järjettömän määrän kulttuuripalveluita jotka tavoittavat pelkästään marginaalin, josta kuitenkin muodostuu enemmistö. Jos tätä persujen ohjelmaa lukee sillai ikävästi, niin ensimmäisenä tästä kaupungista hävitetään fiktiivinen Kivikon ampumarata. (sitä ei siis koskaan edes rakennettu, mutta kelpaa esimerkiksi.) Ampumaurheilu jos mikä on marginaalista (ja elitististä), eikä varmasti kiinnosta enemmistöä. Olen vakuuttunut että suurimmalle osalle kuntalaisista on vieläpä ihan vitun sama saako Kivikon ampumarata sen 1,6 miljoonaa euroa (mitkä sen toimintamenot oli 2006) vai eikö. Toki jos kysytään pitäisikö kunnan käyttää 1,6 m€ elitistiseen ampumaurheiluun vai sotaveteraaneihin, niin vaaka taitaisi sittenkin kallistua sotaveteraanien puolelle.
Perussuomalaisen määritelmän mukaan siis kaikki kulttuuri on eliittikulttuuria. En usko että edes osun tällä kauas maalista. Olen tullut pikku hiljaa siihen tulokseen että perussuomalaiset ovat (vahingossa tahi tahallaan) lipsahtaneet oikeistopopulismista ohi ja ruvenneet minarkisteiksi. En mitenkään muuten voi ymmärtää jatkuvia vaateita siitä, että kunnan ei pitäisi käyttää rahaa yhtään mihinkään. Mutta hei, luetaan ihmeessä ohjelmaa eteenpäin!
Me Perussuomalaiset emme hyväksy opetushallituksen päättämää koulujen taito- ja taideaineiden vähentämistä. Käsityön-, kuvataiteen- ja musiikinopetuksen viikkotuntimäärät on kaikissa Suomen kouluissa minimoitu ja opettajien virkoja vähennetty. Vanha perussuomalainen sananlaskukin sanoo, että ”me emme elä ainoastaan leivästä - kulttuuriakin tarvitaan”.
Nyt mennään jo tukevasti ilmassa. Miten puolue, joka on 2 sivua sitten tuominnut kaiken kulttuurituotannon elitistisenä, voi seuraavassa kappaleessa kertoa ihmisen tarvitsevan kulttuuria elääkseen? Miten ihmeessä? Kertokaa nyt eikö tässä ole joku ristiriita? Suurin osa pentujen taito- ja taideaineista kulkee nykyään sitä paitsi musiikkiopistojen ja erilaisten taidekoulujen kautta. Niitä pyöritetään pelkästään tuilla (tässä yhteydessä sikäli ohi että valtion tuilla, mutta verorahoja yhtä kaikki) ja niiden omarahoitusaste on naurettavan pieni.
Olen samaa mieltä persujen kanssa taito- ja taideaineiden nostosta (tosin kuntavaaliteemana se on tuuleen huutamista) mutta silti tämä koherenssiongelma on kyllä omaa laatuaan.
Jatketaan eteenpäin- ja nyt seuraa oma suosikkini. Molemmat lauseet ovat persujen paperista:
(urheilu-kohdasta) 1: Huippu-urheilua tarvitaan esikuvien antamiseen nuorille.
(nuorison sosiaalipalvelut- kohdasta) 2:Usein yhteiskunnassamme korostetaan liikaa erilaisten idolien esimerkin vaikutusta nuoriin, kun todellisuudessa lähin esimerkki otetaan tavallisten aikuisten ja erityisesti lähipiirin toiminnasta.Jotenkin tämä pisti hymyilyttämään.
Mutta vielä tästä eliittikulttuurin kalleudesta. Kallistahan se on, ja eri (musiikki)kulttuurimuotojen rahoituksesta voi (ja pitää) käydä perusteellista keskustelua. Hannu Oskala on blogissaan sitä tehnytkin. [1 2 3 4]. Erilaisten kulttuurimuotojen hinnan, kustannusten tai hyötyjen laskeminen vain osoittautuu helposti pirun vaikeaksi. Esimerkiksi kelvatkoon Tampere, joka käyttää vuosittaisesta 1,4 miljardin euron menoistaan [pdf] 6,2 miljoonaa orkesteriinsa. Siis 1/225. Kallista vai ei, mutta sillä rahalla pidetään 100 kunnan virkamiestä töissä ja veronmaksajina, varmistetaan vetovoimaisen Tampere-talon toiminta, tuetaan konservatorion toimintaa (eli luodaan houkuttelevuutta opiskelukaupunkina ja työllistetään lisää ihmisiä jotka tuottavat verotuloja) tuetaan kulttuuriklusteria jonka ympärille rakentuu taas muita teollisuuden ja kaupan haaroja, ad nauseaum.
Ja perussuomalaisten sanoin, ei ihminen elä pelkästä leivästä. Se leipä vaan ei saisi maksaa kenellekään mitään.
maanantai 2. elokuuta 2010
Loppui kuin kanan lento
Välillä on pienen ihmisen vaikea ymmärtää tätä markkinataloutta. Viime viikon lopulta on lähtenyt käyntiin Finnairin, Finncomin ja Air Balticin välinen kummallinen vääntö [1] [2], joka huipentui Finncomin ilmoituksesta kannattamattoman liikenteen lopettamisesta. Ja heti. Syykin on selvä- liikenne on raskaasti tappiollista. No näinhän tämä markkinatalous toimii, jos ei kannata niin ei sitten.
Mutta ollos huoletonna, sillä puolueita yli hallitusrajojen yhdistää huoli tämän tappiollisen liikenteen jatkamisesta. Mauri Pekkarinen on jo luvannut ottaa asian hoitaakseen, eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan vasuripomon Martti Korhosen ja demareiden puolue- ja rakkaussihteerin Mikael Jungerin tuella.
Valtiohan voi ostaa kannattamattoman lentoliikenteen ostoliikenteenä. Esimerkkinä olkoon tappiollinen Seinäjoki-Helsinki- reitti. Finncom ei saa reittiä kannattamaan, ja nyt kukaan ei lennä reittiliikennettä Seinäjoen Rengonharjun lentokentälle. Sen sijaan VR ajaa markkinataloudellisesti kannattavaa Seinäjoki- Helsinki- rataväliä 18 kertaa arkipäivisin. Siis- VR:n kannattaa ajaa 18 junavuoroa Seinäjoelta Helsinkiin, mutta lentoyhtiön ei ole kannatavaa lentää yhtä ainutta kertaa. No, tässähän on järkeä. Siinä taas ei ole mitään järkeä, että valtio lähtisi tukemaan ostoliikenteenä muutenkin kannattamatonta lentoliikennettä.
Seinäjoen lentokenttä on 14 kilometrin päässä Seinäjoesta, ja Helsinki-Vantaa taas on 20 kilometriä keskustasta. Jos nämä siirtymät, turvatarkastukset, lentokoneiden joustamattomat aikataulut ja kaiken muun (mukaanlukien neljän vuoden päästä valmistuva marja-rata ja Helsinki-Vantaan juna-asema) lasketaan yhteen, on ihan helppo ymmärtää miksi. Mutta ei kai tätä kannattamatonta liikennemuotoa tarvitse erikseen tukea?
SDP:n puoluesihteeri, rakkauden lähettiläs Mikael Jungerkin otti kantaa: lentoliikenteen loppumienn Seinäjoelle vahingoittaisi alueen elinkeinoelämää. Siis mitä helvettiä, millä tavalla? Liikenne on ollut koko kesän keskeytyksissä ja elinkeinoelämä voi ihan hyvin. Helsingistä pääsee junalla Seinäjoen keskustaan 19 kertaa vuorokaudessa, lentokoneella 4 kertaa päivässä (ei viikonloppuisin). Millä tavalla tämä raskaasti tappiollisen lentoliikenteen lopettaminen vahingoittaisi elinkeinoelämää? Jotenkin luulisi sen toimivan aivan päinvastoin. Jos ei kannata niin ei kannata. Ei, ei, ei.
Ostoliikenne on voimakas interventio ja helvetin kallista. Jotain järkeä pitäisi olla siinä mihin sitä käytetään.
Mutta ollos huoletonna, sillä puolueita yli hallitusrajojen yhdistää huoli tämän tappiollisen liikenteen jatkamisesta. Mauri Pekkarinen on jo luvannut ottaa asian hoitaakseen, eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan vasuripomon Martti Korhosen ja demareiden puolue- ja rakkaussihteerin Mikael Jungerin tuella.
Valtiohan voi ostaa kannattamattoman lentoliikenteen ostoliikenteenä. Esimerkkinä olkoon tappiollinen Seinäjoki-Helsinki- reitti. Finncom ei saa reittiä kannattamaan, ja nyt kukaan ei lennä reittiliikennettä Seinäjoen Rengonharjun lentokentälle. Sen sijaan VR ajaa markkinataloudellisesti kannattavaa Seinäjoki- Helsinki- rataväliä 18 kertaa arkipäivisin. Siis- VR:n kannattaa ajaa 18 junavuoroa Seinäjoelta Helsinkiin, mutta lentoyhtiön ei ole kannatavaa lentää yhtä ainutta kertaa. No, tässähän on järkeä. Siinä taas ei ole mitään järkeä, että valtio lähtisi tukemaan ostoliikenteenä muutenkin kannattamatonta lentoliikennettä.
Seinäjoen lentokenttä on 14 kilometrin päässä Seinäjoesta, ja Helsinki-Vantaa taas on 20 kilometriä keskustasta. Jos nämä siirtymät, turvatarkastukset, lentokoneiden joustamattomat aikataulut ja kaiken muun (mukaanlukien neljän vuoden päästä valmistuva marja-rata ja Helsinki-Vantaan juna-asema) lasketaan yhteen, on ihan helppo ymmärtää miksi. Mutta ei kai tätä kannattamatonta liikennemuotoa tarvitse erikseen tukea?
SDP:n puoluesihteeri, rakkauden lähettiläs Mikael Jungerkin otti kantaa: lentoliikenteen loppumienn Seinäjoelle vahingoittaisi alueen elinkeinoelämää. Siis mitä helvettiä, millä tavalla? Liikenne on ollut koko kesän keskeytyksissä ja elinkeinoelämä voi ihan hyvin. Helsingistä pääsee junalla Seinäjoen keskustaan 19 kertaa vuorokaudessa, lentokoneella 4 kertaa päivässä (ei viikonloppuisin). Millä tavalla tämä raskaasti tappiollisen lentoliikenteen lopettaminen vahingoittaisi elinkeinoelämää? Jotenkin luulisi sen toimivan aivan päinvastoin. Jos ei kannata niin ei kannata. Ei, ei, ei.
Ostoliikenne on voimakas interventio ja helvetin kallista. Jotain järkeä pitäisi olla siinä mihin sitä käytetään.
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Kieli keskellä pyörätietä
Minä pidän pyöräilystä. Minulla on nopea pyörä jota korjaan mielelläni (enemmän innostuneisuudella kuin taidolla, mutta yhtäkaikki) ja näin kesäkausina ajan sillä jatkuvasti. En tiedä säästääkö sillä. Ei varmasti paljoa, mutta tulee parempi mieli ja kesäfiilis ja ennenkaikkea pyöräily on kivaa. Näin kesällä kun lehdillä on juttuaiheet vähissä, kannattaa seurata HS:n ja HBL:n kirjoittelua pyöräilystä. Tai no. Hesarille pyörilyä ja pyöräilijöitä ei ole olemassa. En tiedä miksi pyöräilijät ovat joutuneet Maalaisliiton tai keskustatunnelin vastustajien tavoin Erkon mediaboikottiin.
HS:n pyöräilyuutisointi on lähinnä pyöräilijöille tapahtuneiden onnettomuuksien raportoimista, ja vielä sillä tavoin että pyöräilijä on aina syyllinen. Ehkäpä legendaarisin hesarin otsikko viime ajoilta on Suojatiellä auton alle kuolleen henkilöllisyyttä selvitetään seinäjoella. Kyse ei varmasti ole ollut siitä, että autoilija olisi ajanut hengiltä suojatiellä ajaneen mummon, vaan ikävä vanhus meni kuolemaan auton alle. Paskiainen.
Muita otsikoita on Pyöräilijä loukkaantui vakavasti jäätyään kuormurin alle. Taas kerran pyöräilijä on aktiivisesti tehnyt tyhmyyksiä. Pyöräilijä oli jäänyt kuormurin alle! Taaskaan kyse ei ollut siitä, että työmaa-alueelta tullut, väistövelvollinen kuorma-auto olisi ajellut täysin miten sattuu ja ollut katsomatta ympärilleen.
Ja aina jatkuu- tällä kertaa Utajärvellä. Nyt tuo pyöräilijä oli hölmöillyt itsensä auton alle otsikolla Pyöräilijä kuoli jäätyään auton alle. Mitä helvettiä, Pyöräilijä on vastuuttomuudessaan ja tyhmyydessään melkein yhtä hasardi kuin Suomalainen Mies! Tässä Utajärven tapauksessa kyse oli autoilijan tavasta oikaista mutka. Autoilija siis ajoi vastaantulevien kaistalla pimeään mutkaan ja ajoi oikein pyöräilleen pyöräilijän hengiltä. Ja pyöräilijä meni sitten vielä jäämään auton alle! Sika!
Vaikka kaikissa jutuissa (jotka lienevät siis copy-pastea poliisin tiedotteista) on maininta siitä että kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, HS otsikoi aina pyöräilijät aktiivisiksi osapuoliksi. Paras on kyllä tuo ikävä mummo, joka oli mennyt kuolemaan suojatiellä auton alle.
Samaan aikaan toisaalla- HBL julkaisee keskiaukeamajutun Stadin vaaranpaikoista. Jutussa esitellään kymmenkunta pyöräilyllisesti hankalaa paikkaa, joita kommentoivat kaupunkisuunnitteluviraston Marek Salermo ja Helsingin Pyöräilijöiden Petri Sipilä. Juttu on äärettömän mielenkiintoinen, rauhallisesti kirjoitettu. Ja vielä kaksi eri näkökulmaa, jotka usein olivat kuitenkin samoja. Oikeesti, milloin hesari pystyisi tähän? Ei varmasti ukko-Erkon eläessä.
Siispä kipi kipi, kaikki lehtikioskille ostamaan höblä. Muuten höblän juttuihin kannattaa suhtautua varauksella, tai maailma näyttää huomattavan suomenruotsalaispainotteiselta. Yllättäen?
HS:n pyöräilyuutisointi on lähinnä pyöräilijöille tapahtuneiden onnettomuuksien raportoimista, ja vielä sillä tavoin että pyöräilijä on aina syyllinen. Ehkäpä legendaarisin hesarin otsikko viime ajoilta on Suojatiellä auton alle kuolleen henkilöllisyyttä selvitetään seinäjoella. Kyse ei varmasti ole ollut siitä, että autoilija olisi ajanut hengiltä suojatiellä ajaneen mummon, vaan ikävä vanhus meni kuolemaan auton alle. Paskiainen.
Muita otsikoita on Pyöräilijä loukkaantui vakavasti jäätyään kuormurin alle. Taas kerran pyöräilijä on aktiivisesti tehnyt tyhmyyksiä. Pyöräilijä oli jäänyt kuormurin alle! Taaskaan kyse ei ollut siitä, että työmaa-alueelta tullut, väistövelvollinen kuorma-auto olisi ajellut täysin miten sattuu ja ollut katsomatta ympärilleen.
Ja aina jatkuu- tällä kertaa Utajärvellä. Nyt tuo pyöräilijä oli hölmöillyt itsensä auton alle otsikolla Pyöräilijä kuoli jäätyään auton alle. Mitä helvettiä, Pyöräilijä on vastuuttomuudessaan ja tyhmyydessään melkein yhtä hasardi kuin Suomalainen Mies! Tässä Utajärven tapauksessa kyse oli autoilijan tavasta oikaista mutka. Autoilija siis ajoi vastaantulevien kaistalla pimeään mutkaan ja ajoi oikein pyöräilleen pyöräilijän hengiltä. Ja pyöräilijä meni sitten vielä jäämään auton alle! Sika!
Vaikka kaikissa jutuissa (jotka lienevät siis copy-pastea poliisin tiedotteista) on maininta siitä että kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, HS otsikoi aina pyöräilijät aktiivisiksi osapuoliksi. Paras on kyllä tuo ikävä mummo, joka oli mennyt kuolemaan suojatiellä auton alle.
Samaan aikaan toisaalla- HBL julkaisee keskiaukeamajutun Stadin vaaranpaikoista. Jutussa esitellään kymmenkunta pyöräilyllisesti hankalaa paikkaa, joita kommentoivat kaupunkisuunnitteluviraston Marek Salermo ja Helsingin Pyöräilijöiden Petri Sipilä. Juttu on äärettömän mielenkiintoinen, rauhallisesti kirjoitettu. Ja vielä kaksi eri näkökulmaa, jotka usein olivat kuitenkin samoja. Oikeesti, milloin hesari pystyisi tähän? Ei varmasti ukko-Erkon eläessä.
Siispä kipi kipi, kaikki lehtikioskille ostamaan höblä. Muuten höblän juttuihin kannattaa suhtautua varauksella, tai maailma näyttää huomattavan suomenruotsalaispainotteiselta. Yllättäen?
torstai 8. heinäkuuta 2010
Sibelius-Akatemia pintaa syvemmältä
Tämä kirjoitus on julkaistu lyyra.fi -verkkoportaalissa
Pyysivät kirjoittamaan jotain Sibelius-Akatemiasta. Sillai raflaavasti, ettei mitään pönötystä. No sehän minulta, Suomen ainoalta 27-vuotiaalta sedältä, käy kuin boogie. Itse luen kaikenlaisen pönöttämisen ja tärkeän ihmisen leikkimisen rakkaaksi harrastuksekseni. Kirjoita tässä nyt sitten ilman pönötystä. No, yritetään.
Jokainen jonka ÄO ylittää ruumiinlämmön varmasti löytää kaiken tarvittavan faktan akatemiasta alle minuutissa, siitä samasta internetistä jota sä luet just nyt. Turha kai niitä on kerrata. No, jos vähän kuitenkin.
Akatemia on Suomen suurin ja yksi Euroopan suurimmista musiikkikorkeakouluista, Akatemian oman mainosmateriaalin mukaan. Paradoksaalisesti Akatemian pienuus ja elinkelvottomuus on myös yksi tärkeä syy uuden taideyliopiston perustamiseen. Opiskelin muuten vuoden Ranskassa, Lyonissa. Käänsin kertaalleen tämän Akatemian mainoslauseen ranskaksi, ja ranskalaisilla ystävilläni tuli maitokahvia nenästä kun niitä nauratti niin kovasti. Vaikka nyt olisikin musiikkitehdas, niin ei sitä nyt oikeasti tarvitse ainakaan mainokseksi laittaa. Tuolla etelässä päin valtava suuruus on yksiselitteisesti negatiivinen asia.
Olihan niitä eroja muitakin. Sellainen musiikillisen moniosaamisen ajatus, jota Akatemiassa hellitään, on tuolla ulkomailla aika vieras. Lyonin kansalliskonservatoriossa ei todellakaan ollut sijaa jatsin, kansanmusiikin tai musiikkiteknologian linjalle. No, tämän lisäksi kaikenlaisen kevyen musiikin soittaminen oli sanattomalla sopimuksella konservatorion tiloissa kielletty. Soittakoon muualla sitä profaania musiikkiaan. Kyllähän tuota klassisen musiikin rypistelyä vuoden jaksoin, mutta Akatemialle on kyllä kiva tulla senkin takia, että saa oikein luvan ja opintopisteiden kanssa soittaa kaikenlaista sekoilua.
Ja oikein veronmaksajien rahoilla. Teidän jokaisen rahoilla. Tehkää ite parempi jos ei kelpaa. Oli hesarissa muistaakseni juttua siitä, mitä maisteri maksaa. Halvimmalla sai vaasalaisia yhteiskuntatieteiden maistereita, kovinta hintaa joutui maksamaan teatteritieteilijöistä. Vaasalaisista en tiedä mutta Teakin porukka on kyllä niin mukavaa, että on se sen arvoista. Ja sit lisäksi saattaa tuntea jonkun joka pääsee joskus telkkariin. Todennäköisesti se pääsee kuitenkin vain Milenkaan tai KOM- ravintolaan, mutta ei Onnelaan.
Mutta asiaan, asiaan. Akatemian koulutus on sekin melko helvetin kallista, paitsi just sulle. Suurin osa Akatemian opetuksesta on yksityisopetusta. Se se vasta on niin kallista että naurattaa. Viisi ja puoli vuotta, kerran viikossa tapaat opettajasi puolitoista tuntia viikossa. Vain sinä ja se. Tämä on muuten aika erikoinen malli muutenkin. Maailmalla ollessani tällaisia yksityistunteja ei oikein ole, vaan koko luokka soitti yhdessä. Molemmissa malleissa on hyvät ja huonot puolensa.
Toinen homma oli noiden orkestereiden kanssa. Jos haluatte kuulla oikein maailmanluokan orkestereita, niin menkää Finladia-talolle. Tai tulevaisuudessa musiikkitalolle. Suomalainen orkesterikulttuuri ja orkesterit on niin vahvoja, että ne pesee lattiaa Ranskan ykkösorkestereilla. Orkesterikulttuuri kuuluu täällä päin soittajien koulutuksen ruisleipään. Jokainen akatemialainen saa (tai joutuu, näkökulmasta riippuen) soittaa jonkun Tosi Kovan Jätkän johtamassa orkesterissa kerran vuodessa. Ehkä. Ranskassa taas orkesterisoitto oli todella ylenkatsottua ja kaikki kouluttautuivat solisteiksi. Mikä on ääreisjärkevää. Tuubaluokalla on 12 äijää jotka haluavat tuubasolisteiksi. Että onnea uravalinnalle. Tuubisti joka saa töitä on jo onnekas äijä, ja 12 tuubasolistia maailmassa kuulostaa katastrofaaliselta.
Yleensä kirjoittaessa tietää yleisönsä. Ei tässä tapauksessa, joutuu lentämään sokkona. Mitähän te nyt sitten haluaisitte tietää? Minä olen viihtynyt tuossa Suomen suurimmassa ja yhdessä Euroopan suurimmista musiikkikorkeakouluista melko hyvin. Itse olen ollut hyvin skeptinen taideyliopistojen suhteen. Kun tiedeyliopistojen toimintamalleja aletaan väkisin änkemään enemmän tai vähemmän ammattikouluja muistuttaviin instituutioihin, jälki voi olla pahaa. Akatemiassa on arvioitu että yliopistostatuksen hyvät puolet voittavat älyttömien hallintorakenteiden huonot puolet. Näinpä se varmaan on. En tiedä. Suurin osa euroopan musiikkikorkeakouluista on jatkanut ylpeästi korkeakouluina ja syöneet bolognese- prosessista vain lihapullat kastikkeesta. Muutenkin meidän oma opetusministeriömme tuntuu olevan ainoa joka ottaa vakavasti kaiken hulluttelun lähtien opintopisteistä ja päättyen AHOTT- prosesseihin. Kukaan ei ollut Lyonin konservatoriossa kuullutkaan opintopisteistä.
Eikä kyllä hopsistakaan. Siellä henkilökohtainen opintosuunnitelma tuli postissa kotiin. Sitä sitten sai seurata tai olla seuraamatta, mikä sitten tarkoitti fuduja konservatoriolta. Luonnollisesti oppilaalta ei pahemmin kyselty mitä koservatoriossa haluttiin opiskella. Sen hallinto tiesi paljon, paljon paremmin. Itse kyllä kannatan tätä pullamössöistä Suomen mallia enemmän. Mutta kukin miten haluaa.
Pyysivät kirjoittamaan jotain Sibelius-Akatemiasta. Sillai raflaavasti, ettei mitään pönötystä. No sehän minulta, Suomen ainoalta 27-vuotiaalta sedältä, käy kuin boogie. Itse luen kaikenlaisen pönöttämisen ja tärkeän ihmisen leikkimisen rakkaaksi harrastuksekseni. Kirjoita tässä nyt sitten ilman pönötystä. No, yritetään.
Jokainen jonka ÄO ylittää ruumiinlämmön varmasti löytää kaiken tarvittavan faktan akatemiasta alle minuutissa, siitä samasta internetistä jota sä luet just nyt. Turha kai niitä on kerrata. No, jos vähän kuitenkin.
Akatemia on Suomen suurin ja yksi Euroopan suurimmista musiikkikorkeakouluista, Akatemian oman mainosmateriaalin mukaan. Paradoksaalisesti Akatemian pienuus ja elinkelvottomuus on myös yksi tärkeä syy uuden taideyliopiston perustamiseen. Opiskelin muuten vuoden Ranskassa, Lyonissa. Käänsin kertaalleen tämän Akatemian mainoslauseen ranskaksi, ja ranskalaisilla ystävilläni tuli maitokahvia nenästä kun niitä nauratti niin kovasti. Vaikka nyt olisikin musiikkitehdas, niin ei sitä nyt oikeasti tarvitse ainakaan mainokseksi laittaa. Tuolla etelässä päin valtava suuruus on yksiselitteisesti negatiivinen asia.
Olihan niitä eroja muitakin. Sellainen musiikillisen moniosaamisen ajatus, jota Akatemiassa hellitään, on tuolla ulkomailla aika vieras. Lyonin kansalliskonservatoriossa ei todellakaan ollut sijaa jatsin, kansanmusiikin tai musiikkiteknologian linjalle. No, tämän lisäksi kaikenlaisen kevyen musiikin soittaminen oli sanattomalla sopimuksella konservatorion tiloissa kielletty. Soittakoon muualla sitä profaania musiikkiaan. Kyllähän tuota klassisen musiikin rypistelyä vuoden jaksoin, mutta Akatemialle on kyllä kiva tulla senkin takia, että saa oikein luvan ja opintopisteiden kanssa soittaa kaikenlaista sekoilua.
Ja oikein veronmaksajien rahoilla. Teidän jokaisen rahoilla. Tehkää ite parempi jos ei kelpaa. Oli hesarissa muistaakseni juttua siitä, mitä maisteri maksaa. Halvimmalla sai vaasalaisia yhteiskuntatieteiden maistereita, kovinta hintaa joutui maksamaan teatteritieteilijöistä. Vaasalaisista en tiedä mutta Teakin porukka on kyllä niin mukavaa, että on se sen arvoista. Ja sit lisäksi saattaa tuntea jonkun joka pääsee joskus telkkariin. Todennäköisesti se pääsee kuitenkin vain Milenkaan tai KOM- ravintolaan, mutta ei Onnelaan.
Mutta asiaan, asiaan. Akatemian koulutus on sekin melko helvetin kallista, paitsi just sulle. Suurin osa Akatemian opetuksesta on yksityisopetusta. Se se vasta on niin kallista että naurattaa. Viisi ja puoli vuotta, kerran viikossa tapaat opettajasi puolitoista tuntia viikossa. Vain sinä ja se. Tämä on muuten aika erikoinen malli muutenkin. Maailmalla ollessani tällaisia yksityistunteja ei oikein ole, vaan koko luokka soitti yhdessä. Molemmissa malleissa on hyvät ja huonot puolensa.
Toinen homma oli noiden orkestereiden kanssa. Jos haluatte kuulla oikein maailmanluokan orkestereita, niin menkää Finladia-talolle. Tai tulevaisuudessa musiikkitalolle. Suomalainen orkesterikulttuuri ja orkesterit on niin vahvoja, että ne pesee lattiaa Ranskan ykkösorkestereilla. Orkesterikulttuuri kuuluu täällä päin soittajien koulutuksen ruisleipään. Jokainen akatemialainen saa (tai joutuu, näkökulmasta riippuen) soittaa jonkun Tosi Kovan Jätkän johtamassa orkesterissa kerran vuodessa. Ehkä. Ranskassa taas orkesterisoitto oli todella ylenkatsottua ja kaikki kouluttautuivat solisteiksi. Mikä on ääreisjärkevää. Tuubaluokalla on 12 äijää jotka haluavat tuubasolisteiksi. Että onnea uravalinnalle. Tuubisti joka saa töitä on jo onnekas äijä, ja 12 tuubasolistia maailmassa kuulostaa katastrofaaliselta.
Yleensä kirjoittaessa tietää yleisönsä. Ei tässä tapauksessa, joutuu lentämään sokkona. Mitähän te nyt sitten haluaisitte tietää? Minä olen viihtynyt tuossa Suomen suurimmassa ja yhdessä Euroopan suurimmista musiikkikorkeakouluista melko hyvin. Itse olen ollut hyvin skeptinen taideyliopistojen suhteen. Kun tiedeyliopistojen toimintamalleja aletaan väkisin änkemään enemmän tai vähemmän ammattikouluja muistuttaviin instituutioihin, jälki voi olla pahaa. Akatemiassa on arvioitu että yliopistostatuksen hyvät puolet voittavat älyttömien hallintorakenteiden huonot puolet. Näinpä se varmaan on. En tiedä. Suurin osa euroopan musiikkikorkeakouluista on jatkanut ylpeästi korkeakouluina ja syöneet bolognese- prosessista vain lihapullat kastikkeesta. Muutenkin meidän oma opetusministeriömme tuntuu olevan ainoa joka ottaa vakavasti kaiken hulluttelun lähtien opintopisteistä ja päättyen AHOTT- prosesseihin. Kukaan ei ollut Lyonin konservatoriossa kuullutkaan opintopisteistä.
Eikä kyllä hopsistakaan. Siellä henkilökohtainen opintosuunnitelma tuli postissa kotiin. Sitä sitten sai seurata tai olla seuraamatta, mikä sitten tarkoitti fuduja konservatoriolta. Luonnollisesti oppilaalta ei pahemmin kyselty mitä koservatoriossa haluttiin opiskella. Sen hallinto tiesi paljon, paljon paremmin. Itse kyllä kannatan tätä pullamössöistä Suomen mallia enemmän. Mutta kukin miten haluaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
