Välillä on pienen ihmisen vaikea ymmärtää tätä markkinataloutta. Viime viikon lopulta on lähtenyt käyntiin Finnairin, Finncomin ja Air Balticin välinen kummallinen vääntö [1] [2], joka huipentui Finncomin ilmoituksesta kannattamattoman liikenteen lopettamisesta. Ja heti. Syykin on selvä- liikenne on raskaasti tappiollista. No näinhän tämä markkinatalous toimii, jos ei kannata niin ei sitten.
Mutta ollos huoletonna, sillä puolueita yli hallitusrajojen yhdistää huoli tämän tappiollisen liikenteen jatkamisesta. Mauri Pekkarinen on jo luvannut ottaa asian hoitaakseen, eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan vasuripomon Martti Korhosen ja demareiden puolue- ja rakkaussihteerin Mikael Jungerin tuella.
Valtiohan voi ostaa kannattamattoman lentoliikenteen ostoliikenteenä. Esimerkkinä olkoon tappiollinen Seinäjoki-Helsinki- reitti. Finncom ei saa reittiä kannattamaan, ja nyt kukaan ei lennä reittiliikennettä Seinäjoen Rengonharjun lentokentälle. Sen sijaan VR ajaa markkinataloudellisesti kannattavaa Seinäjoki- Helsinki- rataväliä 18 kertaa arkipäivisin. Siis- VR:n kannattaa ajaa 18 junavuoroa Seinäjoelta Helsinkiin, mutta lentoyhtiön ei ole kannatavaa lentää yhtä ainutta kertaa. No, tässähän on järkeä. Siinä taas ei ole mitään järkeä, että valtio lähtisi tukemaan ostoliikenteenä muutenkin kannattamatonta lentoliikennettä.
Seinäjoen lentokenttä on 14 kilometrin päässä Seinäjoesta, ja Helsinki-Vantaa taas on 20 kilometriä keskustasta. Jos nämä siirtymät, turvatarkastukset, lentokoneiden joustamattomat aikataulut ja kaiken muun (mukaanlukien neljän vuoden päästä valmistuva marja-rata ja Helsinki-Vantaan juna-asema) lasketaan yhteen, on ihan helppo ymmärtää miksi. Mutta ei kai tätä kannattamatonta liikennemuotoa tarvitse erikseen tukea?
SDP:n puoluesihteeri, rakkauden lähettiläs Mikael Jungerkin otti kantaa: lentoliikenteen loppumienn Seinäjoelle vahingoittaisi alueen elinkeinoelämää. Siis mitä helvettiä, millä tavalla? Liikenne on ollut koko kesän keskeytyksissä ja elinkeinoelämä voi ihan hyvin. Helsingistä pääsee junalla Seinäjoen keskustaan 19 kertaa vuorokaudessa, lentokoneella 4 kertaa päivässä (ei viikonloppuisin). Millä tavalla tämä raskaasti tappiollisen lentoliikenteen lopettaminen vahingoittaisi elinkeinoelämää? Jotenkin luulisi sen toimivan aivan päinvastoin. Jos ei kannata niin ei kannata. Ei, ei, ei.
Ostoliikenne on voimakas interventio ja helvetin kallista. Jotain järkeä pitäisi olla siinä mihin sitä käytetään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste junat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste junat. Näytä kaikki tekstit
maanantai 2. elokuuta 2010
torstai 6. toukokuuta 2010
Matkailu kovertaa
No niin, nyt olen kaiken hässäköinnin jälkeen päässyt Aostaan. Paljon on aikaa kulun Mussolinin ajoista, nimittäin ajoissa ei kulje enää fasistin juna, paska haisee ja balalaika soi. Ei tämä nyt ole mitään verrattuna siihen Hollannin reissuun, mutta annaha ko mie haastan.
Matka Lyonista Chamberleyhyn sujui leppoisasti. Torvien kanssa matkustettaessa ongelmana on se, että nukkua ei oikein voi (koska aina on mahdollista että heräät siihen että joku kolistelee vaunuvälikössä olevia torviasi tai yrittää kantaa niitä ulos) ja junassa ei voi oikein liikkua, koska ne saattavat olla jonkun tiellä. No Chamberleystä oli vaihtoyhteys Torino Porta Susaan, josta vaihtoyhteys Aostaan. Niin, olen täällä siis kilpailujen takia.
Tunnelma junassa muuttui kuin taikaiskusta kun päästiin Torinoon menevään junaan. Naamaa vääntävät, toisiaan kyräilevät ranskalaiset olivat vaihtuneet isä Camillon oloiseen pastoriin, joka piti eläkeläisille raamattuvisaa. En kyllä ymmärrä miten vastaus joka toiseen kysymykseen oli rigor mortis, mutta yhtäkaikki.
Vaikka EU:ssa liikutaan ja Shengen-alueella, niin siitä huolimatta poliisi tuli tarkastamaan kaikkien henkkarit sekä Ranskan viimeisellä, että Italian ensimmäisellä asemalla. Minä kokeilin ajokortilla, ja sitä ei edes vilkaistu. Sen sijaan kaikkien tummahipiäisten (ei siis edes neekereiden, vaan etelän ihmisten myös) ID:t tiirattiin oikein huolella. Italian puolella olin vahtimassa torvia välikössä kun poliisi tuli paikalle. Olin juuri kysynyt konduktööriltä kysymyksen johon tämä vastasi, jolloin Garabinieri ilmeisesti oletti minut Trenitalian henkilökunnaksi ja totesi ciao, ja hyppäsi ulos junasta ja huusi kollegoilleen tutto bene. Nuo ******nuolijaviiksiset miehet nahkatakeissaan ja lentäjälaseissaan eivät olleet vaaleasta pohjoiseurooppalaisesta ollenkaan kiinnostuneita, mutta näyttivät suoraan The Fast Showsta karanneilta.
En tiedä minkä takia, mutta juna tuli sitten myöhässä Torinon Porta Susalle. Ensimmäinen vaihtoyhteiys lähtisi vartin päästä junan saapumisesta ja toisella (45min) myöhemminkin ehtisi, mutta kontrollifriikki sisälläni oli kovin valmis menemään ensimmäisellä junalla. Joka sekin oli myöhässä, mutta ei tarpeeksi. No, mitään ei ollut menetetty joten suunnistin Uscita-biljetteria- kylttien mukaan ostamaan lippua Aostaan. Uscita-kylttejä seuraamalla pääsi maanalaliselta asemalta liukuportaita ylös eräänlaiseen aulaan. Ja tästä tuli kyllä Matrix- Revolutions mieleen. Vaikka joka paikassa oli kyltit ulos ja lipunmyyntiin, kaikki liukuportaat johtivat sille samalle laiturille josta juuri tuli. Kyse ei ollut minun tyhmyydestäni, vaan siinä samassa aulassa pyöri italialainen ja ranskalainen eläkeläisryhmä sekä useita muita matkailijoita.
Paikalle pärähti konduktöörihenkilö joka totesi että koska asemaa renoveerataan on kyltit vähän hukassa. Päästäkseen lipunmyyntiin piti mennä siis takaisin sinne alakertaan ja siitä sitten toiseen aulaan, josta pääsi oikeasti ulos. Mysteeriksi jäi miksi rakentaa aula, josta ei pääse mihinkään. Mutta Italia on Italia.
Kävin pizzalla ennen junan lähtöä. Tuli kiire. Menin takaisin asemalle. Remontti jatkui ja sen seurauksena aseman tiedotus noudatteli jotain variaatiota Heisenbergin epätarkkuusperiaatteesta- junasta saattoi saada (imaginäärisen) tiedon sen lähtöajasta tai lähtölaiturista, mutta molempia ei yhtä aikaa näkynyt missään, ja nämäkin vaihtuivat tiuhaan. Mutta italialainen totesi vain No problem ja vaihtoi laituria. Kaikki Aostaan menijät, siis. Minä myös, matkalaukkuineni ja kaksine tuubineni. Perkele sentään. Tämän lisäksi laiturinäyttöihin tuli tieto junan tilanteesta 2 minuuttia sovitun lähtöajan jälkeen. Onneksi juna oli myöhässä.
Junassa oli konduktööri joka ei puhunut mitään kieltä. Olin (niinkuin jokaisena junamatkana aiemminkin) laittanut torvet siihen aulaan, tai mikä vestibule se nyt lieneekään. Ja sitten menin paikalleni. Lippuani ei ollut leimattu, koska yhtä ainoata helvetin leimauskonetta ei ollut koko laiturilla. Tässä kohtaa konnari ilmoitti että a) lippu pitää leimata b) helvettiin ykkösluokasta ja c) torvet pitää siirtää veturiin. No, en tätä pellepyllyilyä enää jaksanut ja suostuin puhumaan pelkästään ranskaa. Onneksi tämä pehmitti konduktööriä ja tilanne saatiin ystävällisen kanssamatkustajan avulla ratkaistua.
Ja Aostassa löytyi sellainen säestäjä, joka oli ns. musiikkiopiston senioritasoa. Hindemithin sonaatti on vielä vaativampi pianistille kuin tuuballe, ja tämä täti otti aikamoisen metsuriasenteen koko biisiin. Jumalauta mitä kiinniottoja joutuu tekemään, kun täti vetää tempon vituiksi ja sen jälkeen hyppää puoli tahtia eteenpäin tasoittaakseen tilanteen. Katsotaan nyt sitten mitä huomenna tapahtuu.
Asun hostellissa joka on pieni mutta hintaansa nähden hyvä, ja sen lisäksi partsilta näkyy Mont Blanc. Ei paha neljälläkympillä yöstä, sis aamupalan.
Matka Lyonista Chamberleyhyn sujui leppoisasti. Torvien kanssa matkustettaessa ongelmana on se, että nukkua ei oikein voi (koska aina on mahdollista että heräät siihen että joku kolistelee vaunuvälikössä olevia torviasi tai yrittää kantaa niitä ulos) ja junassa ei voi oikein liikkua, koska ne saattavat olla jonkun tiellä. No Chamberleystä oli vaihtoyhteys Torino Porta Susaan, josta vaihtoyhteys Aostaan. Niin, olen täällä siis kilpailujen takia.
Tunnelma junassa muuttui kuin taikaiskusta kun päästiin Torinoon menevään junaan. Naamaa vääntävät, toisiaan kyräilevät ranskalaiset olivat vaihtuneet isä Camillon oloiseen pastoriin, joka piti eläkeläisille raamattuvisaa. En kyllä ymmärrä miten vastaus joka toiseen kysymykseen oli rigor mortis, mutta yhtäkaikki.
Vaikka EU:ssa liikutaan ja Shengen-alueella, niin siitä huolimatta poliisi tuli tarkastamaan kaikkien henkkarit sekä Ranskan viimeisellä, että Italian ensimmäisellä asemalla. Minä kokeilin ajokortilla, ja sitä ei edes vilkaistu. Sen sijaan kaikkien tummahipiäisten (ei siis edes neekereiden, vaan etelän ihmisten myös) ID:t tiirattiin oikein huolella. Italian puolella olin vahtimassa torvia välikössä kun poliisi tuli paikalle. Olin juuri kysynyt konduktööriltä kysymyksen johon tämä vastasi, jolloin Garabinieri ilmeisesti oletti minut Trenitalian henkilökunnaksi ja totesi ciao, ja hyppäsi ulos junasta ja huusi kollegoilleen tutto bene. Nuo ******nuolijaviiksiset miehet nahkatakeissaan ja lentäjälaseissaan eivät olleet vaaleasta pohjoiseurooppalaisesta ollenkaan kiinnostuneita, mutta näyttivät suoraan The Fast Showsta karanneilta.
En tiedä minkä takia, mutta juna tuli sitten myöhässä Torinon Porta Susalle. Ensimmäinen vaihtoyhteiys lähtisi vartin päästä junan saapumisesta ja toisella (45min) myöhemminkin ehtisi, mutta kontrollifriikki sisälläni oli kovin valmis menemään ensimmäisellä junalla. Joka sekin oli myöhässä, mutta ei tarpeeksi. No, mitään ei ollut menetetty joten suunnistin Uscita-biljetteria- kylttien mukaan ostamaan lippua Aostaan. Uscita-kylttejä seuraamalla pääsi maanalaliselta asemalta liukuportaita ylös eräänlaiseen aulaan. Ja tästä tuli kyllä Matrix- Revolutions mieleen. Vaikka joka paikassa oli kyltit ulos ja lipunmyyntiin, kaikki liukuportaat johtivat sille samalle laiturille josta juuri tuli. Kyse ei ollut minun tyhmyydestäni, vaan siinä samassa aulassa pyöri italialainen ja ranskalainen eläkeläisryhmä sekä useita muita matkailijoita.
Paikalle pärähti konduktöörihenkilö joka totesi että koska asemaa renoveerataan on kyltit vähän hukassa. Päästäkseen lipunmyyntiin piti mennä siis takaisin sinne alakertaan ja siitä sitten toiseen aulaan, josta pääsi oikeasti ulos. Mysteeriksi jäi miksi rakentaa aula, josta ei pääse mihinkään. Mutta Italia on Italia.
Kävin pizzalla ennen junan lähtöä. Tuli kiire. Menin takaisin asemalle. Remontti jatkui ja sen seurauksena aseman tiedotus noudatteli jotain variaatiota Heisenbergin epätarkkuusperiaatteesta- junasta saattoi saada (imaginäärisen) tiedon sen lähtöajasta tai lähtölaiturista, mutta molempia ei yhtä aikaa näkynyt missään, ja nämäkin vaihtuivat tiuhaan. Mutta italialainen totesi vain No problem ja vaihtoi laituria. Kaikki Aostaan menijät, siis. Minä myös, matkalaukkuineni ja kaksine tuubineni. Perkele sentään. Tämän lisäksi laiturinäyttöihin tuli tieto junan tilanteesta 2 minuuttia sovitun lähtöajan jälkeen. Onneksi juna oli myöhässä.
Junassa oli konduktööri joka ei puhunut mitään kieltä. Olin (niinkuin jokaisena junamatkana aiemminkin) laittanut torvet siihen aulaan, tai mikä vestibule se nyt lieneekään. Ja sitten menin paikalleni. Lippuani ei ollut leimattu, koska yhtä ainoata helvetin leimauskonetta ei ollut koko laiturilla. Tässä kohtaa konnari ilmoitti että a) lippu pitää leimata b) helvettiin ykkösluokasta ja c) torvet pitää siirtää veturiin. No, en tätä pellepyllyilyä enää jaksanut ja suostuin puhumaan pelkästään ranskaa. Onneksi tämä pehmitti konduktööriä ja tilanne saatiin ystävällisen kanssamatkustajan avulla ratkaistua.
Ja Aostassa löytyi sellainen säestäjä, joka oli ns. musiikkiopiston senioritasoa. Hindemithin sonaatti on vielä vaativampi pianistille kuin tuuballe, ja tämä täti otti aikamoisen metsuriasenteen koko biisiin. Jumalauta mitä kiinniottoja joutuu tekemään, kun täti vetää tempon vituiksi ja sen jälkeen hyppää puoli tahtia eteenpäin tasoittaakseen tilanteen. Katsotaan nyt sitten mitä huomenna tapahtuu.
Asun hostellissa joka on pieni mutta hintaansa nähden hyvä, ja sen lisäksi partsilta näkyy Mont Blanc. Ei paha neljälläkympillä yöstä, sis aamupalan.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Paskahomojunalakko vol. 2
Joku on minulle joskus väittänyt, että kärttyilystä ei olisi hyötyä. Paskapuhetta, sanon minä. Nyt kävi ilmi siis, että junalakko jatkuu vielä ainakin alkuviikon, mahdollisesti pidempään. Ilmeisesti tämä Akvitanian maakunta kärsii siitä pahiten, ja Pau vielä Akvitaniasta eniten, koska on nihkeässä pussinperässä vuoristoa vasten.
Menin siis juna-asemalle iltapäivällä, koska aamulla henkilökunta arveli että viiden aikaan saataisiin tietoa mitkä junat kulkevat. Infosta löytyikin nätti tyttö, joka kertoi ettei tiedä mitään TGV:istä. Tiukkaamisella sain puhelinnumeron, josta löytyi setä joka kertoi ettei tiedä mitään kuinka TGV:t kulkevat Toulousesta Lyoniin. Tämän jälkeen yhytin konduktöörin, joka ei tiennyt mitään. Lienivät kaikki keskustapuolueen jäseniä.
Sitten jonotin lipputiskille ja rupesin tiukkaamaan tädiltä yhteyttä Pausta Lyoniin. Täti ei osannut auttaa, ja kertoi että Pariisin kautta pääsisi, mutta Pariisista ei kyllä kulkisi Lyoniin junia. Tilanne alkoi muistuttamaan Monty Python- sketsiä, mutta pysyin tiukasti luukullla ja vaatimalla vaadin päästä Lyoniin ja patistin tätiä katsomaan muitakin yhteyksiä. No, tässä vaiheessa tilanteen otti haltuun lipunmyynnin päällikkö, joka oli melkoinen ilmestys.
Tämä madame muistutti lähinnä Outi Nyytäjää darra-aamuna, paitsi että viikset oli hienommat kuin pensseli-sedällä. Täti mylväisi että nyt loppuu se taniminen ja vei minut sivummalle. Ja tässä kohdin taas tuli tämä hiljaisen tiedon merkitys- täti on varmasti myynyt lippuja neljättäkymmenettä vuotta ja sen päänsisäinen reittiopas toimi huomattavasti paremmin kuin tietokoneistettu. Se arveli että jos bussilla menen Toulouseen, niin siitä pääse kyllä Montpellieriin, josta pääsee kyllä Lyoniin. Ja sitten se naputti ulkomuistista junien numerot koneeseen ja katsoi että junat kulkevat. Joten, nyt siis lähden (alkuperäisen suoran TGV:n klo 12:11 sijaan) aamulla 5:40 Toulouseen- bussilla. Bussi on perillä 8:50, ja 10:44 lähteekin paikallisjuna Montpellieriin. Sinne saavutaan klo 13:00, ja siitä lähteekin jo 18:32 TGV Lyoniin, ollen perillä 20:20. Ihan mukavaa, mutta torven ja matkalaukun kanssa ei niin mukavaa.
Varsinkin kun 1990- luvun alun pommi-iskujen jälkeen matkalaukkusäilytys on poistettu kaikilta asemilta. Että rai rai vaan. Pääseepä sentään kotiin.
Menin siis juna-asemalle iltapäivällä, koska aamulla henkilökunta arveli että viiden aikaan saataisiin tietoa mitkä junat kulkevat. Infosta löytyikin nätti tyttö, joka kertoi ettei tiedä mitään TGV:istä. Tiukkaamisella sain puhelinnumeron, josta löytyi setä joka kertoi ettei tiedä mitään kuinka TGV:t kulkevat Toulousesta Lyoniin. Tämän jälkeen yhytin konduktöörin, joka ei tiennyt mitään. Lienivät kaikki keskustapuolueen jäseniä.
Sitten jonotin lipputiskille ja rupesin tiukkaamaan tädiltä yhteyttä Pausta Lyoniin. Täti ei osannut auttaa, ja kertoi että Pariisin kautta pääsisi, mutta Pariisista ei kyllä kulkisi Lyoniin junia. Tilanne alkoi muistuttamaan Monty Python- sketsiä, mutta pysyin tiukasti luukullla ja vaatimalla vaadin päästä Lyoniin ja patistin tätiä katsomaan muitakin yhteyksiä. No, tässä vaiheessa tilanteen otti haltuun lipunmyynnin päällikkö, joka oli melkoinen ilmestys.
Tämä madame muistutti lähinnä Outi Nyytäjää darra-aamuna, paitsi että viikset oli hienommat kuin pensseli-sedällä. Täti mylväisi että nyt loppuu se taniminen ja vei minut sivummalle. Ja tässä kohdin taas tuli tämä hiljaisen tiedon merkitys- täti on varmasti myynyt lippuja neljättäkymmenettä vuotta ja sen päänsisäinen reittiopas toimi huomattavasti paremmin kuin tietokoneistettu. Se arveli että jos bussilla menen Toulouseen, niin siitä pääse kyllä Montpellieriin, josta pääsee kyllä Lyoniin. Ja sitten se naputti ulkomuistista junien numerot koneeseen ja katsoi että junat kulkevat. Joten, nyt siis lähden (alkuperäisen suoran TGV:n klo 12:11 sijaan) aamulla 5:40 Toulouseen- bussilla. Bussi on perillä 8:50, ja 10:44 lähteekin paikallisjuna Montpellieriin. Sinne saavutaan klo 13:00, ja siitä lähteekin jo 18:32 TGV Lyoniin, ollen perillä 20:20. Ihan mukavaa, mutta torven ja matkalaukun kanssa ei niin mukavaa.
Varsinkin kun 1990- luvun alun pommi-iskujen jälkeen matkalaukkusäilytys on poistettu kaikilta asemilta. Että rai rai vaan. Pääseepä sentään kotiin.
Paskahomojunalakko
Terveisiä vaan täältä Pyreneiltä. Jos kaikki menisi niinkuin Strömsössä, niin olisin nyt junassa joka lähtisi vartin päästä Toulouseen, jossa vaihtaisin TGV-junaan joka olisi iltapäivästä Lyonissa. Mutta kun ei, ei, ei. Jostain syystä minä en ole ollenkaan yhteensopiva ranskalaisen raideliikenteen kanssa. Aina nimittäin sattuu ja tapahtuu.
Ja tällä kertaa tapahtui lakko. Lakon piti olla itseasiassa jo eilen ohitse ja liikenteen palautua normaaliksi, mutta Syndicat Sud päätti pistää hieman lisää vettä myllyyn ja halvaannuttaa koko junaliikenteen vielä sunnuntainakin. Sain illalla tietää että lakko jatkuukin, joten kävin aamulla kysymässä asemalla että mikä tilanne. No, tilanne oli sellainen että Toulouseen lähtee 3 bussia päivän aikana, mutta Toulousesta ei lähde yhtään TGV:tä Lyoniin. Lisäksi Pausta lähti yksi juna aamulla Bordeauxiin ja yksi juna Pariisiin, sekä iltajuna Pariisiin saattaisi kulkea. Tämän enempää tietoa ei henkilökunnalla ollut antaa, paitsi että Pariisista ei menisi yhtään junaa Lyoniin, mikä oli henkilökunnankin mielestä vähän outoa.
Tilanne parani vielä kun tarkasteltiin lippuani. Olin ottanut tietysti halvimmat loisir- liput. Tähän lipputyyppiin (niinkuin nyt kävi ilmi) sisältyy matkatakuu- lipun voi käyttää jos juna lähtee, ja jos se ei lähde, niin sitä ei voi käyttää. Vaihtokelpoinen se ei ole. Tässä kohtaa syvän hengityksen jälkeen päätin, että minähän en liiku siitä tiskiltä mihinkään ellei sitä lippua vaihdeta. 5 minuutin kovaäänisen keskustelun jälkeen sain kuin sainkin liput siirrettyä huomiselle. Ja luojan kiitos sain jatkettua hotellihuoneen varausta vielä vuorokaudella. Toivotaan että orkesteri nyt maksaa tämänkin.
Junalippu siis maksaa 75 euroa. Jos huomenna joudun kulkemaan Pariisin kautta, täytyy minun maksaa päälle 25 euroa lisää matkasta Pariisiin ja 60 euroa matkasta Pariisista Lyoniin. Ranskalaisessa systeemissä ei ole sellaista joustovaraa kuin VR:llä, että kuljettavat asiakkaat päämäärään ja jos junat on sekaisin niin reitittävät uudestaan. Nämä vaan myyvät lippuja. Perkele. Ja huomisesta ei ole kenelläkään tietoa, että jatkuuko lakko tai ei.
Orkesteriproggis oli kiva. Vaikka orkesteri itsessään ei ollut välttämättä timanttisin kokoonpano, oli tunnelma mukava ja sali kolmena iltana peräkkäin täynnä. Vaskisektio oli kuitenkin aika timmi, ja kapu antoi Seheradzaren huippukohdissa soittaa lujaa.
Bassopasuunaa soitti Valentine, joka oli hahmo sinällään. Kaveri soi lähestulkoon pelkstään tartar- pihvejä ravinnokseen. Siis raakaa lihaa, melkein koko viikon. Kerran se söi makkaralautasen ja kerran entrecote- pihvin, mutta muuten ravinto oli tartareita ja ranskiksia. Aikamoista äijäilyä, itse en moiseen pystyisi. Sen verran olen kuitenkin ranskalaistunut, että pystyn erottamaan 51:n ja Ricardon maut toisistaan. Pystyn myös juomaan molempia ja katsomaan setien kanssa jalkapalloa baarissa, vaikka se ei minua niin kiinostakaan.
Ja tällä kertaa tapahtui lakko. Lakon piti olla itseasiassa jo eilen ohitse ja liikenteen palautua normaaliksi, mutta Syndicat Sud päätti pistää hieman lisää vettä myllyyn ja halvaannuttaa koko junaliikenteen vielä sunnuntainakin. Sain illalla tietää että lakko jatkuukin, joten kävin aamulla kysymässä asemalla että mikä tilanne. No, tilanne oli sellainen että Toulouseen lähtee 3 bussia päivän aikana, mutta Toulousesta ei lähde yhtään TGV:tä Lyoniin. Lisäksi Pausta lähti yksi juna aamulla Bordeauxiin ja yksi juna Pariisiin, sekä iltajuna Pariisiin saattaisi kulkea. Tämän enempää tietoa ei henkilökunnalla ollut antaa, paitsi että Pariisista ei menisi yhtään junaa Lyoniin, mikä oli henkilökunnankin mielestä vähän outoa.
Tilanne parani vielä kun tarkasteltiin lippuani. Olin ottanut tietysti halvimmat loisir- liput. Tähän lipputyyppiin (niinkuin nyt kävi ilmi) sisältyy matkatakuu- lipun voi käyttää jos juna lähtee, ja jos se ei lähde, niin sitä ei voi käyttää. Vaihtokelpoinen se ei ole. Tässä kohtaa syvän hengityksen jälkeen päätin, että minähän en liiku siitä tiskiltä mihinkään ellei sitä lippua vaihdeta. 5 minuutin kovaäänisen keskustelun jälkeen sain kuin sainkin liput siirrettyä huomiselle. Ja luojan kiitos sain jatkettua hotellihuoneen varausta vielä vuorokaudella. Toivotaan että orkesteri nyt maksaa tämänkin.
Junalippu siis maksaa 75 euroa. Jos huomenna joudun kulkemaan Pariisin kautta, täytyy minun maksaa päälle 25 euroa lisää matkasta Pariisiin ja 60 euroa matkasta Pariisista Lyoniin. Ranskalaisessa systeemissä ei ole sellaista joustovaraa kuin VR:llä, että kuljettavat asiakkaat päämäärään ja jos junat on sekaisin niin reitittävät uudestaan. Nämä vaan myyvät lippuja. Perkele. Ja huomisesta ei ole kenelläkään tietoa, että jatkuuko lakko tai ei.
Orkesteriproggis oli kiva. Vaikka orkesteri itsessään ei ollut välttämättä timanttisin kokoonpano, oli tunnelma mukava ja sali kolmena iltana peräkkäin täynnä. Vaskisektio oli kuitenkin aika timmi, ja kapu antoi Seheradzaren huippukohdissa soittaa lujaa.
Bassopasuunaa soitti Valentine, joka oli hahmo sinällään. Kaveri soi lähestulkoon pelkstään tartar- pihvejä ravinnokseen. Siis raakaa lihaa, melkein koko viikon. Kerran se söi makkaralautasen ja kerran entrecote- pihvin, mutta muuten ravinto oli tartareita ja ranskiksia. Aikamoista äijäilyä, itse en moiseen pystyisi. Sen verran olen kuitenkin ranskalaistunut, että pystyn erottamaan 51:n ja Ricardon maut toisistaan. Pystyn myös juomaan molempia ja katsomaan setien kanssa jalkapalloa baarissa, vaikka se ei minua niin kiinostakaan.
perjantai 29. tammikuuta 2010
Eurooppa kulkee kiskoilla
Niinkuin noista aikaisemmista päivityksistä on käynyt ilmi, niin olen lähdössä koesoittoon Eindhoveniin, Het Brabant Orkest- nimiseen orkesteriin. Suomesta ulkomailla pruuveissa käyminen on aivan järjettömän kallis harrastus- 2 torvea lentokoneessa on helposti lentolipun päälle monen sadan euron lasku, puhumattakaan siitä riskistä että joku laukkuapina pelaa soitinkotelolla jääkiekkoa tai että määränpäässä huomaa että soittimet onkin lähetetty toiselle mantereelle. Niinpä usein kannattavinta on mennä omalla autolla, mikä taas on tyhmää. Mutta nyt kun Asuu Keski-Euroopan keskellä niin voi mennä junalla.
Vaikka tiesin Euroopan liikkuvan kiskoilla, junaliikenteen arkipäiväisyys pääsi yllättämään minut. Kenellekään ei tule mieleenkään lähteä hakemaan ensisijaisesti lentolippuja valtioiden välisille reiteille- juna on yleensä niin paljon halvempi ja nopeampi että se on itsestäänselvyys. Varsinkin kun aikoo matkustaa kahden soittimen kanssa Ranskasta Hollantiin, osa arvostaa suoria yhteyksiä, turvatarkastuksettomuutta, keskustasta keskustaan kulkevia junia sekä huomattavasti tiheämpää yhteysväliverkkoa. Lyonista, vanhasta kauppakaupungista ja rautatiekeskuksesta on varsinkin hyvät yhteydet joka puolelle.
Lyonista lähtee joka päivä 5 suoraa junaa Brysseliin. Matka-aika on aika tarkkaan 4 tuntia ja lipun hinta vaihtelee 25 eurosta 60 euroon per suunta. Lentokoneella matkustettaessa vaihtoehtona olisi BA:n Heatrown kautta kulkeva vuoro, matka-aika sama 4 tuntia ja hinta 365 euroa meno-paluu. Tämän lisäksi kentällä pitää olla 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä ja tullessa pitää jonottaa matkatavarat ja hankkiutua keskustaan, joten matka-aikaan voi surutta laskea vielä 2 tuntia päälle.
Berliiniin pääsee Lyonista yöjunalla alle 200 eurolla meno-paluu. Lentäen hinta nousee 300 euroon. Lontooseen ja takaisin pääsee 150 eurolla, Barcelonaan 140 eurolla ja niin edelleen. Ei välttämättä halpaa mutta melkein järjestään halvempaa kuin lentäminen, ja huomattavasti mukavampaa. '
Suomessa on asiat raideleveyden takia huonosti. Suomessa käytetään vanhan Venäjän-yhteyden takia vielä kirjaimellisesti tsaarinaikaista 1524 millimetrin leveyttä. Tämän takia Suomesta pääsee junalla Venäjälle mutta ei Ruotsin, koska ruotsissa taas käytetään ns. standardileveyttä, eli 1435 millimetriä. Vaikka Euroopassa yleisesti käytetäänkin tätä ns. standardileveytät, on se silti heiman harhaanjohtavaa markkinointia koska siinä ei ole kyllä mitään standardia itsessään. Wikipedia listaa ympäri maailmaa käytössä olevia raideleveyksiä, ja niitä on paljon.
Raideyhteys Suomesta Eurooppaan vaatisi siis joko erillistä kalustoa tai jatkuvaa telien vaihtamista. Toinen vaihtoehto olisi rakentaa uudestaan Viron rautatieverkko eurooppalaisella leveydellä ja luoda suomesta vaihtoyhteys Viroon. Viron junaradat ovat ns. ryssän tekosia- leveäraiteisiä ja huonossa kunnossa, joten uudellenrakennus on joka tapauksessa edessä.
Koska lentoliikenne on joka tapauksessa auringonlaskun ala, on Tallinnan rautatietunneli esimerkiksi muuttunut vuodessa haihattelusta ihan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Itse kannatan kovasti raideliikenteen voimakasta lisäystä- yöjunalla pääsisi Helsingistä käytännössä yön yli melkein mihinkä tahansa päin Eurooppaa. Jos junan keskinormaali matkanopeus on 350 kilometriä tunnissa, herää 8 tunnin jälkeen yli 2500 kilometrin päästä- esimerkiksi Barcelonasta.
Itseä jännittää lähinnä tässä Hollannin matkassa paluu- minulla on nimittäin takaisin tullessa vaihto Pariisissa. Eikä mikä tahansa vaihto, vaan Gare de l'Estiltä pitää vaihto Gare de Lyoniin. Mitähän siitäkin nyt sitten tulee?
Vaikka tiesin Euroopan liikkuvan kiskoilla, junaliikenteen arkipäiväisyys pääsi yllättämään minut. Kenellekään ei tule mieleenkään lähteä hakemaan ensisijaisesti lentolippuja valtioiden välisille reiteille- juna on yleensä niin paljon halvempi ja nopeampi että se on itsestäänselvyys. Varsinkin kun aikoo matkustaa kahden soittimen kanssa Ranskasta Hollantiin, osa arvostaa suoria yhteyksiä, turvatarkastuksettomuutta, keskustasta keskustaan kulkevia junia sekä huomattavasti tiheämpää yhteysväliverkkoa. Lyonista, vanhasta kauppakaupungista ja rautatiekeskuksesta on varsinkin hyvät yhteydet joka puolelle.
Lyonista lähtee joka päivä 5 suoraa junaa Brysseliin. Matka-aika on aika tarkkaan 4 tuntia ja lipun hinta vaihtelee 25 eurosta 60 euroon per suunta. Lentokoneella matkustettaessa vaihtoehtona olisi BA:n Heatrown kautta kulkeva vuoro, matka-aika sama 4 tuntia ja hinta 365 euroa meno-paluu. Tämän lisäksi kentällä pitää olla 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä ja tullessa pitää jonottaa matkatavarat ja hankkiutua keskustaan, joten matka-aikaan voi surutta laskea vielä 2 tuntia päälle.
Berliiniin pääsee Lyonista yöjunalla alle 200 eurolla meno-paluu. Lentäen hinta nousee 300 euroon. Lontooseen ja takaisin pääsee 150 eurolla, Barcelonaan 140 eurolla ja niin edelleen. Ei välttämättä halpaa mutta melkein järjestään halvempaa kuin lentäminen, ja huomattavasti mukavampaa. '
Suomessa on asiat raideleveyden takia huonosti. Suomessa käytetään vanhan Venäjän-yhteyden takia vielä kirjaimellisesti tsaarinaikaista 1524 millimetrin leveyttä. Tämän takia Suomesta pääsee junalla Venäjälle mutta ei Ruotsin, koska ruotsissa taas käytetään ns. standardileveyttä, eli 1435 millimetriä. Vaikka Euroopassa yleisesti käytetäänkin tätä ns. standardileveytät, on se silti heiman harhaanjohtavaa markkinointia koska siinä ei ole kyllä mitään standardia itsessään. Wikipedia listaa ympäri maailmaa käytössä olevia raideleveyksiä, ja niitä on paljon.
Raideyhteys Suomesta Eurooppaan vaatisi siis joko erillistä kalustoa tai jatkuvaa telien vaihtamista. Toinen vaihtoehto olisi rakentaa uudestaan Viron rautatieverkko eurooppalaisella leveydellä ja luoda suomesta vaihtoyhteys Viroon. Viron junaradat ovat ns. ryssän tekosia- leveäraiteisiä ja huonossa kunnossa, joten uudellenrakennus on joka tapauksessa edessä.
Koska lentoliikenne on joka tapauksessa auringonlaskun ala, on Tallinnan rautatietunneli esimerkiksi muuttunut vuodessa haihattelusta ihan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Itse kannatan kovasti raideliikenteen voimakasta lisäystä- yöjunalla pääsisi Helsingistä käytännössä yön yli melkein mihinkä tahansa päin Eurooppaa. Jos junan keskinormaali matkanopeus on 350 kilometriä tunnissa, herää 8 tunnin jälkeen yli 2500 kilometrin päästä- esimerkiksi Barcelonasta.
Itseä jännittää lähinnä tässä Hollannin matkassa paluu- minulla on nimittäin takaisin tullessa vaihto Pariisissa. Eikä mikä tahansa vaihto, vaan Gare de l'Estiltä pitää vaihto Gare de Lyoniin. Mitähän siitäkin nyt sitten tulee?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
