Lyonin vaihto on päättynyt, mutta blogi jatkuu aina vaan.

torstai 17. joulukuuta 2009

BSTN

Nyt on yksi yö aikaa Suomeen lähtöö, laukku pakattu, suurin osa lahjoista ostettu ja punkkupullo auki joten ajattelin että mikä olisikaan sen parempaa kuin kirjoittaa hieman blogia.

Nimittäin tuosta musiikin teorian kurssista, eli BSTN:stä. Prof. Tuhatkauno on tuotu takaisin ja kurssi on saanut todella mielenkiintoisia käänteitä. Kurssihan alkoi uuden musiikin tekniikkojen analyysina (Xenakis yms) ja matemaattisten mallien soveltamisesta musiikkiin josta edettiin viritysjärjestelmiin.

No, aikaa on nyt vierähtänyt ja kurssi on mennyt huomattavasti mielenkiintoisemmaksi. En tiedä mitä se Akatemian kursseista muistuttaisi, varmasti jotain MuTen signaalikäsittely-kurssin, uuden musan analyysin ja musiikkipsykologian yhdistelmää, ripauksella akustiikkaa höystettynä.

Viime aikoina on nimittäin siirrytty akustiikan peruskäsitteisiin, joista on siirrytty sensoriprespektioon, joista on siirrytty tietokoneilemaan. En tiedä miten tuon sensoriprespektion kääntäisi, mutta siis kursseilla on pohdittu paljon sitä miksi äänet kuulostavat siltä kuin ne kuulostavat, miksi huilu kuulsotaa erilaiselta kuin klarinetti, mikä on doppler- ilmiö, äänen vaihe, siniaalto, ja miten korva huijaa ihmistä.

Vaikka koulun välineistö on aika antiikkista, niin mikroluokassa on kyllä G5 PowerMacit. Ja yksi pari Peaveyn matolaatikkoja kaiuttimina. Mutta syykin selvisi tähän teknispainotteiseen kurssiin: nimittäin muutama vuosikymmen sitten ranskan valtio hermostui siihen että kaikki nauroivat niille, koska ranskalainen musiikkiperinne oli ohutta ja ranskalaiset orkesterit paskoja. Ranskan valtio totesi että germaanista perinnettä on turha yrittää jäljitellä ja Debusykin on jo vähän passé, joten panostivat moderniin musiikkiin ja loivat IRCAMin, modernin musiikin tutkimuskeskuksen.

No, tämä osoittautui ehkä parhaaksi ranskalaiseksi peliliikkeeksi sitten Kevätuhrin mellakan. Ircamista kasvoi törkeän isojen investointien avulla maailamn todennäköisesti paras modernin musiikin mesenaatti, residenssi ja tutkimuskeskus. Siellä muuten Saariahotkin nykyään luuhaa. No, Ircam on ilmeisesti paitsi kouluttanut opettajia, myös kirojituttanut paljon softaa.

Tämä analyysikurssi toimii aika pitkälle AudioSculptin ja MAX/MSP:n varassa. Audiosculpt on melko modulaarinen softa millä pystyy analysoimaan oikeastaan mitä tahansa osa-aluetta äänestä. Voi tutkia ylä-ääneksiä, myllyttää numeraalista dataa haluamistaan parametreistä, analysoida yli/alipäästösuodattimia ja herra ties mitä muuta tahansa. Softalla voi tehdä oikeastaan ihan mitä tahansa. Todella avartava. Ainoa ongelma on, että se on "englanniksi" eli sen on ranskalainen äijä kirjoittanut omalla käsityksellään "engalnnista". Työkalut=tools= on käännetty frangalisiksi "Treatments" ja niin edelleen.

MAX/MSP taas on softakokoelma jolla voi ainakin simuloida oskilloskooppia ja rakentaa signaalin reititysketjua erilaisten myllyjen läpi. MAX/MSP:hn voi koodata omiakin palikoitaan jos tarvetta ja halua ilmenee. Tuhatkauno kyllästyi kun ei saanut kanttiaaltoa oskilloskooppiin ja hakkasi näppäimistö savuten 90 sekuntia (siis kirjaimellisesti, käsistä näkyi harmaata) jonka jälkeen pörinää rupesi kuulumaan ja kanttiaaltoa meni oskilloskooppiin. Aika hyvin kaverilta joka ei välillä löydä file->open valikkoa tietokoneesta.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Kisat

Pahoittelen pidempää taukoa ja sporadisia päivityksiä. Ei siihen mitään syytä varsinaisesti ole, koulu tuppaa vain viemään pirusti aikaa.

Olin muuten eilen (sunnuntaina) soittamassa jonkun paikallisen musiikkiopiston puhallinorkesterin kanssa koulun joulujuhlassa ja täytyy sanoa että on joitain asioita jotka eivät muutu- esimerkiksi musiikkiopiston joulujuhlat lienevät täsmälleen universaaleja. Siinä olisi Claude Lévi-Straussille ollut miettimistä, miten toisistaan tietämättömät musiikkiopisto-kulttuurit ovat kehittyneet täsmälleen samanlaisiksi.

Bändi oli kamala mutta fiilis hieno, ja kapellimestarina outo heppu. Kaverin kädet kävi kun tuulimyllyllä ja parasta oli että keikan aikanakin se huusi bändille (Pierre! Keskity! 46-nyt! Jean-Paul, älä laahaa! Katso tänne!) niin että sylki lensi. Ja sen lisäksi universaali ilmiö on puhallinorketeritoimintaa harrastava nahkaliiviin pukeutuva vanha setä. Nojoo, nojoo.

Mutta niinkuin otsikkokin ilmaisee, niin tarkoitus oli puhua kilpailuista. Tänä keväänä maailmassa järjetetään 2 tuubakilpailua, Brno ja Düsseldorf. Olen tässä pyöritellyt hullua ideaa, ja mikäli resurssit vain suinkaan antavat myöden, osallistun molempiin. Resurssit tarkoittaa tässä kohtaa lähinnä rahaa. Pirun kallis harrastus tuo kilpailuissa käyminen. Jos tekee tiukkaa niin sitten vain Brno. Ohjelmisto kahteen skabaan on melko laaja:

Konsertot:
  • Ralp Waughan-Williams
  • Edward Gregson
  • Eric Ewazen
  • Eugene Bozza
  • Juraj Filas
Sonaatit:
  • Paul Hindemith
  • Trygve Madsen
  • Bruce Groughton
Säläbiisit:
  • Sostakovits (arr. Miettunen) Adagio
  • Blog: Three Miniatures
  • Schumann: Adagio und Allegro
  • Gregson: Alarum
  • Henry Tomasi: Etre ou ne pas être
  • Penderecki: Capriccio
Hommaa on itseasiassa pirusti. Materiaalin soiva aikakin on yhteensä lähempänä 3 tuntia. Hyvä juttu on se, että noista biiseistä oikeastaan ihan muutama on täysin tuntematon, ja Blog, Gregsonin konsertto, miniatyyrit, Sostakovits, Hindemith ja Williams on harjoiteltu kertaalleen joskus ihan esityskuntoon.

Alarum, Tomasi, Bozza ja Filas ovat sitten terra incognito. Aikaa on kuitenkin periaatteessa ihan reilusti, kisat ovat syys-lokakuussa. Tämän lisäksi mestari on suhtautunut suorastaan positiivisesti ja konsalta pitäisi tulla vetoapua resitaalien ja harjoituskonserttien tekemiseen. Katsotaan miten äijän käy!

torstai 10. joulukuuta 2009

Fêtes desLumières I

Mikäpä sen hauskempaa kuin tylsistyttää ihmisiä lomakuvilla? Nyt sain jopa kuvia hotlinkattua blogiin. Jotta täältä nimittäin pesee. Tässä kaupungissa järjestetään vuosittain valojen juhla (fêtets des lumières) joka on ehkä eniten käsistä lähtenyt spektaakkeli ikinä. 

Lukekaa itse wikipediasta historia, liittyy Marian palvontaan mutta vasta viimeisen kymmen vuoden sisään tästä spektaakkelista on tehty SPEKTAAKKELI.

Festivaali kestää 4 päivää, kerää kaupunkiin 4 miljoonaa turistia ja valoinstallaatioi kaikki suuret nähtävyydet. Tarjolla on paitsi valoja niin myös videotaidetta, veistostaidetta, korttelitaidetta, ite-taidetta jumalanpalvontamenoja ja herra tietää mitä mutta. Sen lisäksi katuparaatejam Vin chaudea (aivan täysin glögiä!). Kuvissahan nämä ei näytä miltään mutta kuvitelkaa itse valo- ja äänispektaakkeli joka kattaa suurimmillaan puolet torista, joka on 2 kertaa senaatintorin kokoinen. 


 
Cathedrale Sait-Jean on Lyonin tuomiokirkko. Kirkon seinään heijastettiin valtavilla videoprojektoreilla montaasi, jossa käytiin läpi kirkon rakentamista. Tämä oli mielestäni paras esityksistä, latautunut, täynnä alluusioita ja viittauksia. Täytyy sanoa että tekijät on kyllä muuten aivan varmasti myös lukeneet Katedraalin!

 
Knoppitietoa- onko noi päätykivet korinttilaiset?
 
Kirkkoa suunitellaan
 
Ja rakennetaan
Posted by Picasa

lauantai 5. joulukuuta 2009

Haju-asia

Pistetään nyt Elisan mieliksi sitten yksi juttu hajuistakin. Viime viikolla tuli vastaan Bachin 2. huilusonaatin (es-duuri) nuotti. En ole tuota biisiä soittanut varmaan kahdeksaan vuoteen- viime kerran Kanadan vuoden aikana.

Kun aikaa oli niin sen sitten soitin läpi (ihmeellistä muuten miten ne biisit pysyy takaraivossa vaikka niihin ei koske) ja ihmettelin että mikä täällä muuten haisee. Rupeaako tämä tuubaluokkakin mätänemään?

Nåei. Yhtäkkiä muistin vain hirveän voimakkaasti miltä Kanadan talon kellarissa haisi, koska pääasiassa harjoittelin siellä. Hajuaisti kai tutkitustikin linkittää muistoja erityisen voimakkaasti mutta mielenkiintoista oli se, että homma meni jotenkin väärin päin aivoissa ja tuli perille ihan oikeana haju-aistimuksena jonka sitten myöhemmin tajusin muistoksi.

Onneksi en ole harjoitellut/soittanut kovin montaa kertaa tunkiolla/huusissa/keksi itse. Olisihan se nyt riemullista jos kesken soiton tulee mieleen epäillä että onko vierustoveri tehnyt housuun kunnes tajuaa vaan että hajuaisti siinä vain puuhaa pientä käytännön jäynää.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Haja-asioita

Muutama päivä sitten mennessäni aamulla koululle ihmettelin onko metroliikenne jotenkin sekaisin kun ihmiset jonottivat lippuhallissa pitkässä jonossa tympiintyneen näköisinä. Koska kello oli jo puoli yhdeksän kiiruhdin kuitenkin tehokkaana eteenpäin porteista läpi- paitsi että en, koska kortti näytti punaista. Siihen sitten jonon perään ostamaan biljetteriestä lisää virtaa matkakortille. Kuukausilippu on nimittäin kuukausilippu joka kestää kuukauden, ensimmäisestä päivästä viimeiseen päivään. Ja ensimmäisenä päivänä sitä sitten kaikki lataavat monen kymmenen metrin jonossa.

Tänään oli eka tunti Stéphane Labeyrien kanssa (Orchestre de Paris). Yhteistyö kaverin kanssa sujui jotenkin kauhean luonnollisesti, koska se on jotenkin samanoloinen kuin Petri. Culbertson on kaiken aikaa aivan täysin omissa sfääreissään ja siihen saa vain ajoittain kontaktin. Arnaud taas istui joka tunnilla pianon takana ja puhui ällöttävällä etelän aksentilla syvätaiteellisia juttuja. Stéphaniella taas on sellainen suoraviivainen no-nonsense- lähestymistapa, joka toimii ainakin minulle. Alkuviikon carpaccio- katastrofista on toivuttu, ja tällä kertaa työn alla oli Schumannin adagio ja allegro. Jälki oli huomattavasti parempaa nyt, olin itseasiassa kovasti tyytyväinen varsinkin ekaan osaan.

Erja Joukamo-Ampujan kanssa (muistaakseni) tuli joskus puhetta siitä, kuinka Suomessa pennut laitetaan soittamaan vaativia legato-juttuja heti alusta asti. Puhtaan vapaan legaton soittaminen ei ole nimittäin ihan yksinkertainen juttu, vaikka se tuleekin kaikilta selkäruodosta. Voidaan perustellusti kysyä pitäisikö tällaista vielä pennuilla harjoittaa. Mutta ergo, suomalainen soittotapa painottaa vahvasti siistiä, vireellistä ja saumatonta legatoa. Sanotaanko nyt näin, että ranskalainen ei ehkä niinkään. Ranskassa tyyli on hyvin toinen. Lämmittelyharjoituksina vedetään enemmän ketteryyteen ja nopeuteen perustuvia pyörityksiä, kuin sitä perus taa-ii-aa -kauraa, jonka jokainen muistaa musiikkiopistosta. Minua on katsottu vähän vinoon kun olen mennyt tekemään koppiin vapaat legatot, kun ei niitä kukaan muu halua tehdä.

Ranskalaisten kalusto ei myöskään suosi herkistelylegatoja- suukappaleina kaikilla on Romera Brassin Mel Culbertson- signaturet, jotka painavat noin 600 grammaa laaki ja jotka eivät ole kupiltaan edes D- kuppeja, vaan pohja on melkein tasainen. Rimmi on melko ohut, ja halkaisija valtava. No, se nyt vaan on niin että Conn Hellebergillä (varsinkin läskimmällä rimmillä olevaa 7B:llä) on helpompi soittaa laulavia juttuja. V-kuppi ja järkevä koko tekevät hommasta paljon helpompaa. Kysyin mestarilta syksyllä tullessani haluaako hän minun vaihtavan palan Romeraan ja se kielsi ehdottomasti. Sen mielestä Conn 7B on ehdottomasti parempi jos sitä osaa käyttää oikein.

In your face, ranskalaiset, Schumannin op. 70:n hitaan osan laululinjoista sai tehtyä oikein ällömakean ja pumpulisen ja sellaisen wieniläisunelman ettei koskaan mistään ja niin että nyanssi pysyy kaiken aikaa alhaalla. Haha. Kerrankin tunsi onnistuvansa. Ja kyllä 7B on silti sen verran iso, että sillä tarvittaessa saa painettua orkesterillisen verran porukkaa peltoon. No mutta, se tästä päivän tekniikkapläjäyksestä.

Toinen osa Schumannia on itseasiassa paljon vaikeampi kuin ensimmäinen ja siinä on vielä paljon töitä. Sekin meni ihan hyvin kuitenkin. Labeyrie sitten tunnin lopuksi tönimään olkapäästä että hyvin se meni, ihan oikeasti, älä nyt tollai. Töitä se vaatii. Ja minä katson sitä suu auki että joo kyllä, mutta mää olin tähän todella tyytyväinen. Ilmeisesti olin ollut niin vakava ja vääntänyt naamaa, että sen tulkinnan mukaan olin tyytymätön tuloksiin. Jännä homma.

Tulen tosiaan suomeen 17. päivä, ja ajattelin nyt sitä ennen ottaa oikein supertreenit. Jos saan ohjelmiston (Williamsin ja Bozzan konsertot, Broughtonin sonaatti, Adagio ja Allegro, Carpaccio, Gregsonin Alarum ja joitan muuta) kuosiin niin ajattelin lähteä Düsseldorfin kisoihin. Arvon vielä nyt Brnon ja Düsseldorfin välillä. 50-60. Tai jos saan kulttuurirahaston apurahan, niin vois tehdä molemmat, tai edes jomman kumman.

Olen täällä ollessani soittanut enemmän kuin koskaan. Alan pikkuhiljaa tinkiä aikaisemmasta maksiimistani, jonka mukaan yli 4 tunnin päivittäinen treenaaminen on hyödytöntä. Se ei ole, mutta vaatii sen että treenin pystyy pilkkomaan useammaksi palaksi ja aikansa käyttämään järkevästi. Nykyisellään omaksi päivärymtiksi on muodostunut mennä konsalle vähän yhdeksän jälkeen ja tehdä perusharjoituksia ja lämmittelyjä 12 asti, syödä lounas ja soittaa kahteen asti ja mennä kotiin, ja tulla illalla uudestaan ja soittaa sen minkä haluaa. Aika autistinen elämänmuoto, mutta nyt on se ainoa hetki että tällaisen voi tehdä ja suoraan sanottuna nautin siitä. Tuli juuri mieleeni että olen käynyt keskustassa 3 kertaa viimeisen vajaan kuukauden aikana. Viikonloppuna pitäisi mennä taas, kun Fête de lumiere eli valon juhla alkaa. Huomenna Lyoniin tulee 500 000 ihmistä lisää ja kaupungissa alkaa jokin sellainen, jonka me tunnemme nimellä vappu. Katsotaan mitä tapahtuu.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Pienet sammakot, pienet sammakot

Ne lystikkäitä on, mutta myös yllättävän maukkaita. Suorastaan herkullisia. Itse pidän enemmän herkullisista kuin lystikkäistä sammakoista, mutta se on ihan makuasia. Nämä herkulliset sammakot ovat vaaleita lihaltaan ja maistuvat joltain kiinteälihaisen kalan ja vaalealihaisen riistan väliltä.

Tänään nimittäin syötiin oikein ranskalainen menu: alkuruuaksi etanoita ja pääruoaksi sammakoita. Jälkiruuaksi minä otin kahvin ja mestarit vielä paikallista jäätelöä kakun kanssa, normaaleine ruokajuomineen. Itse ajattelin tässä vaiheessa jo budjettiani (mikä oli mennyt päin helvettiä jo siinä kohtaa kun lupauduin ravintolaan, jonka kuvittelin olevan eri) mutta onneksi Mel oli (tyyllilleen uskollisena hiljaisesti) hoitanut koko pöydän laskun jo aikaisemmin, joten minulle ei jäänyt mitään maksettavaa. Hyvä sinänsä, ranskalaiset nimittäin taas muuttivat suunnitelmia. Meidän piti mennä Consegliereen, jossa lounasmenu on 11€ ja johon rahat nyt muutenkin riitävät niukin naukin, mutta sitten joku sai vision paremmasta ravintolasta ja sinne mentiin. Niinkuin tavallista, mikään ei pidä koskaan paikkaansa. Nyt sitten kuitenkin mentiin siihen kalleimpaan bistroon. Mutta sainpahan syödä sammakonreisiä ja etanoita jonkun muun piikkiin. Tämän lisäksi mestari otti itse pääruoaksi pässinkiveksiä, joita sain maistaa ja joista olin tyytyväinen etten ottanut niitä pääruoaksi, Maistuivat lähinnä simarusinoilta suolavedessä.

Täällä on tällä viikolla ollut Roland Stzenpalin mestarikurssi. Itseasiassa mestarikurssia oli vain eilen ja tänään pidettiin leikkikonsertti. Itse soitin sitä Penderckin Capricciota, jota olen fecabook- päivityksissäkin maininnut. Kaikki te tuubistit tämän jo tiedätte, mutta teille jotka ette soita ko. soitinta sanon, että yrittäkää vittu sitten ite. Kyseessä on nimittäin sellainen biisi, että sen voi soitta kahdella tavalla- joko hyvin tai huonosti. Teknisesti nimittäin biisi on siitä herkkä että ensimmäisestä virheestä lähdetään menemään sellaisiin syvyyksiin ja väärien äänten painajaiseen jota ei voi uskoakaan, kunnes päästään viimeiseen Bb:hen jonka kiksaa aina yläkautta, ja kirsikkana kakun päällä on seuraava ala-Bb jota ei edes tiennyt voivan kiksata, kunnes on sen tilalle soittanut elämää suuremman väärän äänen. Tällainen olo mulla oli tämän biisin jälkeen, ja niin kyllä oli kaikilla mestareillakin. Meni nimittäin vituiksi, penkin alle, mäkeen, käteen, tai mitä proverbiä nyt haluattekin käyttää kuvaamaan epäonnistumista.

Itseasiassa ensimmäista kertaa täällä ollessa tuli mieleen että onneksi mulla on luottokortti ja voin lähteä vaikka nyt heti. Ihan nyt kertakaikkisen heti, jos vaan koneessa on istumapaikkoja. Niin paljon hävetti ja vitutti sen biisin ja ennenkaikkea sen esityksen jälkeen. Mestari kertoi että Capriccion kanssa on ollut valtava edistyminen, mutta minä häntä muistutin että Düsseldorfin tai Brnon kisoissa ei ole kyse siitä kuka edistyy eniten vaan siitä kuka soittaa parhaiten. Myönsi tämän oikeaksi ja käski harjoittelemaan, ei kuulemma ole paljosta kiinni. Pitää luottaa ja toivoa että näin on.

Mutta Sznepntpalin (miten jollain ihmisellä voi olla tuollainen sukunimi?) mukana tuli rekka-autollinen torvia. Nimittäin Melton /B&S on hänen konsettikiertueensa sponsorina, ja kun tulin eilen koululle pasuunaluokkaan oli kannettu 20 torvea. Suurin osa sellaisia että tuubisti ei märimmissäkään unissaan pääse tekemisiin sellaisen torvimäärän ja -laadun kanssa. No, nyt vain kaikki Meltonin tuotannossa olevat uudet torvet olivat paikalla, mukaan lukien Alan Baer 6450 CC ja Walter Higens 645-HGS-L -iso-f. Baer oli vielä inhimillinen 14 000 euron hinnallaan, mutta HGS-L meni jo vähän överiksi- hintaa 40 000€. Siis 40 donaa, oikeesti. Molempia koitin, ja koska latentisti etsiskelen uutta f-tuubaa, tuo HGS-L oli hinnan kuulemiseen saakka ihan potentiaalinen. Kuka maksaa rivitalokaksion verran torvesta? En minä ainakaan. PT-10 oli myös an potentiaalinen ja Björn-Larsenin uudet mallit muutkin tosi hyviä. B&S-maisesti respossi ja resonanssi koko torvessa on ihan hyvä, mutta saundista ei saa kovi paljoa irti vaikka tekisi mitä taikatemppuja.

Huolestuttavissa määrin kommariventtiilejä on korvattu pumppuventtilivehkeillä. Pumppuventtiili on (paitsi hidas ja artikulaatioltaan huono ja vikaherkkä ja epävireinen ja torven responssin totaalisen mollukaksi muuttava ja saundin vääristävä ja legaton pilaava niin myös) itselleni ihan täyttä myrkkyä, en niillä pysty soittamaan mitään nopeaa yhtään enkä hidastakaan varttia kauempaa. Menee käsi rikki. Pitää toivoa etteivät vallan kokonaan lähde jenkkien ja Stesnpsalin mukaan tekemään niitä torvia. Loppuu muuten multa työkalut.

Riittää välineurheilusta. Syy miksi Szpentpali on täällä on yksinkertainen. Mestari kuuli että se tulee Pariisin konservatorioon, ja mikään ei ole niin varmaa kuin se, että lyonilainen on sitä mieltä että mikä tulee Pariisiin, tulee myös Lyoniin, jos se on jotain erikoista. Vaikka henki menisi ja rahat loppuisi ja isotäti pitäisi myydä, mestari pitää saada Lyoniin. Kuulin keskustelun jossa konsan rehtori sanoo Culbertsonille että (suoraan käännettynä) sillä hinnalla ei ole mitään väliä, se kaveri nyt vaan kertakaikkiaan pitää saada tänne sen Pariisin keikan jälkeen, hoida asia. Ja Culbertson, joka tietää miten näiden kanssa pelataan, hymyilee intiaanimaista hymyään ja hoitaa asian. Koska Culbertsonhan oli alunperin se joka rehtorille kertoi että koko äijä on tulossa Pariisiin.

Soitti resitaalin äsken, se Tsenpsali. Oli varmasti mielenkiintoisin tuubaresitaali minkä olen koskaan kuullut. Ststsenpalin kiertuepianisti oli jo häipynyt Salzburgiin (seuraavaan etappiin) koska tämä Lyonin keikka tuli vähän ex tempore, ja artisti hälytti jonkun jazzpianisti-kaverinsa keikalle. No- jatsarithan ei osaa kunnolla lukea edes nuotteja, mutta groove on mitä perkeleellisin. Niinkuin tälläkin kaverilla. Materiaalina oli ihan toista kuin Pariiisn resitaalissa (Händel, Marcello, Bach, tms.) koska pianistina oli jatsari, materiaali oli Rolandin uuden levyn fuusiota. Toimii! Oli hyvän kuuloista. Chic Corean Spain ja paljon unkarilaista nykyjazzia tuli kuunneltua. Sen lisäksi haluan heti sen Rolandin 2250- torven, kun Melton tekee niitä kommariventtiileillä. Ja rahastahan Gerhard- setä tekee vaikka mitä. Ovat kuulemma kokeilleet. Oli aika messevä torvi. Ja yhtään ei ollut soittajasta kiinni.

Onneksi Rolandkin myönsi ettei ole jazzsoittaja. Sen verran nolottavaa oli kuunnella, kun pianisti laahaa perässään tuubistia, tai kun tuubisti lopettaa soolon ja alkaa soittamaan komppia, ja diminuendoi kyllä mezzopianoon, mutta soittaa soundillisesti edeelleenkin sooloa, vaikka soittaakin kahden äänen komppia. Aikamoista. Ja tuli todettua että ei sitä jazz-artikulaatiota suotta niille äijille opeteta montaa vuotta Suomen suurimmassa ja yhdestä euroopan suurimmista musiikkikorkeakouluista, mille mutten sivumennen mainituuna täällä vieläkin nauretaan, kun käänsin tämän mainoslauseen ranskaksi.

Sehän on vähän kuin mainostaisi että osta Suomen rumin ja yksi Euroopan rumimmista autoista. Suuruus ei ole todellakaan täällä hyve.