Minä pidän pyöräilystä. Minulla on nopea pyörä jota korjaan mielelläni (enemmän innostuneisuudella kuin taidolla, mutta yhtäkaikki) ja näin kesäkausina ajan sillä jatkuvasti. En tiedä säästääkö sillä. Ei varmasti paljoa, mutta tulee parempi mieli ja kesäfiilis ja ennenkaikkea pyöräily on kivaa. Näin kesällä kun lehdillä on juttuaiheet vähissä, kannattaa seurata HS:n ja HBL:n kirjoittelua pyöräilystä. Tai no. Hesarille pyörilyä ja pyöräilijöitä ei ole olemassa. En tiedä miksi pyöräilijät ovat joutuneet Maalaisliiton tai keskustatunnelin vastustajien tavoin Erkon mediaboikottiin.
HS:n pyöräilyuutisointi on lähinnä pyöräilijöille tapahtuneiden onnettomuuksien raportoimista, ja vielä sillä tavoin että pyöräilijä on aina syyllinen. Ehkäpä legendaarisin hesarin otsikko viime ajoilta on Suojatiellä auton alle kuolleen henkilöllisyyttä selvitetään seinäjoella. Kyse ei varmasti ole ollut siitä, että autoilija olisi ajanut hengiltä suojatiellä ajaneen mummon, vaan ikävä vanhus meni kuolemaan auton alle. Paskiainen.
Muita otsikoita on Pyöräilijä loukkaantui vakavasti jäätyään kuormurin alle. Taas kerran pyöräilijä on aktiivisesti tehnyt tyhmyyksiä. Pyöräilijä oli jäänyt kuormurin alle! Taaskaan kyse ei ollut siitä, että työmaa-alueelta tullut, väistövelvollinen kuorma-auto olisi ajellut täysin miten sattuu ja ollut katsomatta ympärilleen.
Ja aina jatkuu- tällä kertaa Utajärvellä. Nyt tuo pyöräilijä oli hölmöillyt itsensä auton alle otsikolla Pyöräilijä kuoli jäätyään auton alle. Mitä helvettiä, Pyöräilijä on vastuuttomuudessaan ja tyhmyydessään melkein yhtä hasardi kuin Suomalainen Mies! Tässä Utajärven tapauksessa kyse oli autoilijan tavasta oikaista mutka. Autoilija siis ajoi vastaantulevien kaistalla pimeään mutkaan ja ajoi oikein pyöräilleen pyöräilijän hengiltä. Ja pyöräilijä meni sitten vielä jäämään auton alle! Sika!
Vaikka kaikissa jutuissa (jotka lienevät siis copy-pastea poliisin tiedotteista) on maininta siitä että kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, HS otsikoi aina pyöräilijät aktiivisiksi osapuoliksi. Paras on kyllä tuo ikävä mummo, joka oli mennyt kuolemaan suojatiellä auton alle.
Samaan aikaan toisaalla- HBL julkaisee keskiaukeamajutun Stadin vaaranpaikoista. Jutussa esitellään kymmenkunta pyöräilyllisesti hankalaa paikkaa, joita kommentoivat kaupunkisuunnitteluviraston Marek Salermo ja Helsingin Pyöräilijöiden Petri Sipilä. Juttu on äärettömän mielenkiintoinen, rauhallisesti kirjoitettu. Ja vielä kaksi eri näkökulmaa, jotka usein olivat kuitenkin samoja. Oikeesti, milloin hesari pystyisi tähän? Ei varmasti ukko-Erkon eläessä.
Siispä kipi kipi, kaikki lehtikioskille ostamaan höblä. Muuten höblän juttuihin kannattaa suhtautua varauksella, tai maailma näyttää huomattavan suomenruotsalaispainotteiselta. Yllättäen?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste media. Näytä kaikki tekstit
lauantai 17. heinäkuuta 2010
lauantai 5. kesäkuuta 2010
Hassuja uutisotsikkoja
Tämä postaus on ihan täyttä virnuilua ja osittaista vittuilua. Eikä välttämättä edes hauska. Mutta. Tällä viikolla hesarissa on näkynyt sellaisia todella kaksimielisiä otsikkoja. Tässä huippuja:
Eksynyt valas kuoli Amazonin viidakkoon.
No, aika pahasti se on tietysti ollut eksyksissä. Liekö ollut uros? En kysy neuvoa, en varmasti, kyllä tosta ihan hyvin pääsee vielä uimalla yli.
Puhemies Niinistö: Avustajien häirintä kiusallista ja ikävää.
Varmasti se rupeaa vanhaa miestä jossain kohtaa nyppimään. Ehdotankin että Niinistö laittaa avustajansa hoitamaan tämän muitten avustajien häiritsemisen. Jää paljon aikaa itselle sitten.
Föhr nielaisi ötökän, oksensi ja pilasi EM-kisansa.
Tämähän on tietysti traagista ja kaikkea. Mutta siitä huolimatta. Föhr nielaisi ötökän, oksensi ja pilasi EM-kisansa. Muistakaamme Valentin Konosta joka oksensi itsensä suomalaisten sydämiin. (1:45 eteenpäin). Vallun valmentaja näyttää aivan joltain kummelihahmolta.
Eksynyt valas kuoli Amazonin viidakkoon.
No, aika pahasti se on tietysti ollut eksyksissä. Liekö ollut uros? En kysy neuvoa, en varmasti, kyllä tosta ihan hyvin pääsee vielä uimalla yli.
Puhemies Niinistö: Avustajien häirintä kiusallista ja ikävää.
Varmasti se rupeaa vanhaa miestä jossain kohtaa nyppimään. Ehdotankin että Niinistö laittaa avustajansa hoitamaan tämän muitten avustajien häiritsemisen. Jää paljon aikaa itselle sitten.
Föhr nielaisi ötökän, oksensi ja pilasi EM-kisansa.
Tämähän on tietysti traagista ja kaikkea. Mutta siitä huolimatta. Föhr nielaisi ötökän, oksensi ja pilasi EM-kisansa. Muistakaamme Valentin Konosta joka oksensi itsensä suomalaisten sydämiin. (1:45 eteenpäin). Vallun valmentaja näyttää aivan joltain kummelihahmolta.
maanantai 8. helmikuuta 2010
Huntujuttu
Suomalaisista lehdistä on saanut seurata keskustelua ranskalaisten suhtautumisesta burkhan käyttöön- oikeastaan enemän kuin ranskan lehdistä. No tämä johtuu ranskalaisen mediakentän pirstaloitumisesta ja siitä että ulkomaalaisen on huomattavan vaikea seurata lehtidiskurssia, vaikka kieltä puhuisikin.
Ranskassa on julmettu määrä maanlaajuisia päivälehtiä, ja vielä useampia paikallisia lehtiä, ja sen päälle vielä uskomaton määrä erilaisia erikoispäivälehtiä. Suomalainen lukija kokee todellisen in media res- hetken avatessaan vaikkapa Le Monden; keskustelu jostain aiheesta on saattanut käynnistyä vuosi sitten, ja pystyäkseen edes jotenkin ymmärtämään lukemaansa on tiedettävä suunnilleen kaikki edellä käydystä keskustelusta. Muuten artikkelit ovat vähän kuin dementikon kanssa juttelu- jutut ovat periaatteessa ihan valideja ja koherentteja, mutta eivät ankkuroidu millään tavalla mihinkään kontekstiin.
Jokaisella lehdellä on vielä peittelemätön poliittinen agendansa joka tulee tietää että osaa lukea juttuja tietyn suodattimen läpi. Objektiivista journalismiahan ei ole olemassa enkä tiedä sitten kumpi on parempi- yleistajuisesti kirjoitettu ja hyvin taustoitettu poliittisesti korrekti hesari, vai rehellisesti väriä tunnustavat ja vaikeaselkoiset Le Monde tai Le Figaro. Tai tiedättekö mitä kantaa edustavat Aujourd'hui, France Soir, L'équipe, Canard Enchainée, Le Progres, Libération... minä nimittäin en tiedä, ja on hankala ottaa selvää. Yhteistä kaikille on, että lehdet ovat tietylle kohderyhmälle kirjoitettuja ja osittain häpeilemättömän elitistisiä. Lehdet jakautuvat selkeästi kahdella akselilla- puoluesidonnaisuudella (joka on ilmiesesti joka lehdellä) ja "luokkasidonnaisuudella". Tarkoitan tällä enemmän jakoa akateemiset lehdet-rahvaan lehdet. Jopa ulkomaalainen huomaa tämän kirjoitustyylistä aina silloin tällöin. Le Monde käyttää korkeaa vokabulääriä ja hankalia liittomuotoja, passé simpleä ja komplisoituja lauserakenteita, Aujourd'hui (iltalahteä vastaava) taas yksinkertaista sanastoa ja passé composéta.
Aina välillä netistä löytää näitä maahanmuuttoalarmisteja jotka kertovat että muslimit yrittävät soluttautua Eurooppaan, ja Ranskan tilanne kuvaa eurooppalaisen identiteetin murtumista ja lännen uppoamista. Todettakoon, että ranskalaisia ei voisi vähempää kiinnostaa eurooppalainen identiteetti (mitä se muuten on?) heille riittää ranskalainen identiteetti. Ja monikulttuurisuus ja islam kuuluvat kiinnostavalla tavalla ranskalaiseen identiteettiin. Ranskahan oli siirtomaavalta, joka piti hallussaan suurta osaa Pohjois-Afrikan muslimivaltioista. Vaikka ranskalaiset tekivät kaikkea samaa ikävää mitä muutkin siirtomaavallat, muslimius ja Afrikan muslimivaltiot (Françafrique) käsitettiin osana suurta ranskalaista imperiumia ja sitä identiteettiä, johon kuuluu myös merentakaiset provinssit eli outre-merit. Ovat nuo outre-merit vieläkin muuten Ranskan hallinnassa.
Siinä mielessä tuntuu jotenkin oudolta kuulla suomalaisten maahanmuuttokriitikoiden keskustelevan ranskalaisia uhkaavasta eurooppalaisen identiteetin rappiosta. Itse en ole törmännyt minkäänlaiseen vastakkainasetteluun muslimiväestön ja ranskalaisten välillä. Se ei tarkoita etteikö sellaista olisi, mutta täytyy muistaa että ranskalaiset ovat pirun riitaista sakkia jo keskenään ja muslimi- ranskalainen- jakolinja ei vaan ole olemassa sellaisena kuin se Suomesta käsin helposti nähdään. Integraatiota helpottaa tietysti sekin, että ranska on edelleen de facto lingua franca monessa osassa Afrikkaa. Ja ranskalaiselle tärkein identiteettiä määrittävä tekijä on kieli- kun osaa ranskaa, kelpaa ranskalaisesta. Ei ennen. Uskokaa, kyllä minä tiedän.
Mutta ne hunnut. Ranskan kansalliskokous on nyt ilmeisesti äänestänyt läpi lain, joka kieltää käyttämästä burkhaa. Tämä on tietysti käytännössä yhtä tyhjän kanssa- ranskan seitsemästä miljoonasta musulmaanista 1900 käyttää burkhaa. Tämä keskustelu kytkeytyy paitsi tulossa oleviin parlamenttivaalieihin, myös tähän identiteettikeskusteluun tavalla, jota en oikein hahmota. Ymmärtääkseni burkhaa ei ole käytetty pohjoisafrikkalaisessa islam-traditiossa paitsi hiljattain- se on enemmänkin afgranistanilainen tapa. Saattaa olla että ranskalaiset kokevat nämä Afganistanin muumit uhkana nimenomaan ranskalaisuudelle ja siihen kuuluvaan islamille. Ja on tietysti selvää, että radikaalia islamia ei kukaan halua ovelleen sen enempää kuin aborttiklinikoiden pommittajia tai espanjan inkvisitiota.
Itse en ole nähnyt täällä ollessani kertaakaan burkhaan pukeutuneita ihmisiä. Hijabia käytettiin melko yleisesti entisessä naapurustossani, vaikka suurin osa ihmisistä silti pukeutui normaalisti. Mutta tätä juttua on todella hankala selvittää, koska lehtien lukemiseen ei riitä mikään aika maailmassa.
Ranskassa on julmettu määrä maanlaajuisia päivälehtiä, ja vielä useampia paikallisia lehtiä, ja sen päälle vielä uskomaton määrä erilaisia erikoispäivälehtiä. Suomalainen lukija kokee todellisen in media res- hetken avatessaan vaikkapa Le Monden; keskustelu jostain aiheesta on saattanut käynnistyä vuosi sitten, ja pystyäkseen edes jotenkin ymmärtämään lukemaansa on tiedettävä suunnilleen kaikki edellä käydystä keskustelusta. Muuten artikkelit ovat vähän kuin dementikon kanssa juttelu- jutut ovat periaatteessa ihan valideja ja koherentteja, mutta eivät ankkuroidu millään tavalla mihinkään kontekstiin.
Jokaisella lehdellä on vielä peittelemätön poliittinen agendansa joka tulee tietää että osaa lukea juttuja tietyn suodattimen läpi. Objektiivista journalismiahan ei ole olemassa enkä tiedä sitten kumpi on parempi- yleistajuisesti kirjoitettu ja hyvin taustoitettu poliittisesti korrekti hesari, vai rehellisesti väriä tunnustavat ja vaikeaselkoiset Le Monde tai Le Figaro. Tai tiedättekö mitä kantaa edustavat Aujourd'hui, France Soir, L'équipe, Canard Enchainée, Le Progres, Libération... minä nimittäin en tiedä, ja on hankala ottaa selvää. Yhteistä kaikille on, että lehdet ovat tietylle kohderyhmälle kirjoitettuja ja osittain häpeilemättömän elitistisiä. Lehdet jakautuvat selkeästi kahdella akselilla- puoluesidonnaisuudella (joka on ilmiesesti joka lehdellä) ja "luokkasidonnaisuudella". Tarkoitan tällä enemmän jakoa akateemiset lehdet-rahvaan lehdet. Jopa ulkomaalainen huomaa tämän kirjoitustyylistä aina silloin tällöin. Le Monde käyttää korkeaa vokabulääriä ja hankalia liittomuotoja, passé simpleä ja komplisoituja lauserakenteita, Aujourd'hui (iltalahteä vastaava) taas yksinkertaista sanastoa ja passé composéta.
Aina välillä netistä löytää näitä maahanmuuttoalarmisteja jotka kertovat että muslimit yrittävät soluttautua Eurooppaan, ja Ranskan tilanne kuvaa eurooppalaisen identiteetin murtumista ja lännen uppoamista. Todettakoon, että ranskalaisia ei voisi vähempää kiinnostaa eurooppalainen identiteetti (mitä se muuten on?) heille riittää ranskalainen identiteetti. Ja monikulttuurisuus ja islam kuuluvat kiinnostavalla tavalla ranskalaiseen identiteettiin. Ranskahan oli siirtomaavalta, joka piti hallussaan suurta osaa Pohjois-Afrikan muslimivaltioista. Vaikka ranskalaiset tekivät kaikkea samaa ikävää mitä muutkin siirtomaavallat, muslimius ja Afrikan muslimivaltiot (Françafrique) käsitettiin osana suurta ranskalaista imperiumia ja sitä identiteettiä, johon kuuluu myös merentakaiset provinssit eli outre-merit. Ovat nuo outre-merit vieläkin muuten Ranskan hallinnassa.
Siinä mielessä tuntuu jotenkin oudolta kuulla suomalaisten maahanmuuttokriitikoiden keskustelevan ranskalaisia uhkaavasta eurooppalaisen identiteetin rappiosta. Itse en ole törmännyt minkäänlaiseen vastakkainasetteluun muslimiväestön ja ranskalaisten välillä. Se ei tarkoita etteikö sellaista olisi, mutta täytyy muistaa että ranskalaiset ovat pirun riitaista sakkia jo keskenään ja muslimi- ranskalainen- jakolinja ei vaan ole olemassa sellaisena kuin se Suomesta käsin helposti nähdään. Integraatiota helpottaa tietysti sekin, että ranska on edelleen de facto lingua franca monessa osassa Afrikkaa. Ja ranskalaiselle tärkein identiteettiä määrittävä tekijä on kieli- kun osaa ranskaa, kelpaa ranskalaisesta. Ei ennen. Uskokaa, kyllä minä tiedän.
Mutta ne hunnut. Ranskan kansalliskokous on nyt ilmeisesti äänestänyt läpi lain, joka kieltää käyttämästä burkhaa. Tämä on tietysti käytännössä yhtä tyhjän kanssa- ranskan seitsemästä miljoonasta musulmaanista 1900 käyttää burkhaa. Tämä keskustelu kytkeytyy paitsi tulossa oleviin parlamenttivaalieihin, myös tähän identiteettikeskusteluun tavalla, jota en oikein hahmota. Ymmärtääkseni burkhaa ei ole käytetty pohjoisafrikkalaisessa islam-traditiossa paitsi hiljattain- se on enemmänkin afgranistanilainen tapa. Saattaa olla että ranskalaiset kokevat nämä Afganistanin muumit uhkana nimenomaan ranskalaisuudelle ja siihen kuuluvaan islamille. Ja on tietysti selvää, että radikaalia islamia ei kukaan halua ovelleen sen enempää kuin aborttiklinikoiden pommittajia tai espanjan inkvisitiota.
Itse en ole nähnyt täällä ollessani kertaakaan burkhaan pukeutuneita ihmisiä. Hijabia käytettiin melko yleisesti entisessä naapurustossani, vaikka suurin osa ihmisistä silti pukeutui normaalisti. Mutta tätä juttua on todella hankala selvittää, koska lehtien lukemiseen ei riitä mikään aika maailmassa.
perjantai 22. tammikuuta 2010
Median muodot
Oikeastaan Xkcd tiivisti kaiken sen minkä aioin kirjoitaa. Näitä minun kirjoittamiani tekstejä ei ole tarkoitettu ääneen luettavaksi. Jos tekisin kuunnelmia kirjoittaisin varmasti eri tavalla. Vaikka yleisö (tai kirjoittamisen kohde) ja kirjoittaja pysyisivät samana, tyylilaji ratkaisee minkälaisen muodon teksti saa.
Pohdin tätä asiaa metrossa kuunnellessani podcastina tullutta aikakauslehtikatsausta. En oiekastaan tiedä miksi olen tilannut aikakauslehtikatsauksen ja lehtikatsauksen. Teille jotka ette näitä tunne- toimittaja poimii viikon varrelta 'tärkeinä' tai 'osuvina' pitämiään artikkeleita ja lukee nämä sitten ääneen radiossa.
Näistä itse pidän enemmän mielipidelehtikatsauksesta. Mielipidelehtikatsaukseen pääsee yleensä viikkolehtien vasemmalla kädellä kirjoitettuja juttuja, joiden ajatusta ei ole viitsitty terävöittää tarpeeksi. Ammattikirjoittaja on urakoinut pääkirjoituksen, kolumnin, alanurkan ja luottaa siihen että se nyt ymmärretään suunnilleen oikein- tai jos ei ymmärretä niin ketään ei kiinnosta. Näin itseasiassa suurelta osin tapahtuukin, jos jutut vain luetaan. Jos pointti on vaikeaselkoinen tai se puuttuu, lukija ei edes lue juttua loppuun vaan siirtyy neutraalisti seuraavalle sivulle. Mutta herrajumala jos ne luetaan ääneen.
Toimittaja Tiina Lundbergilla on pettämätön vainu bongata tämä vähäosaisempi tekstisaasta ja lukea se ääneen radiossa. Lundberg on korrekti Ylen toimittaja joka ei avoimesti vittuile tai solvaa, mutta alakoulumaisen selvästä artikulaatiosta ja liiotelluista puhemaneereista johtuen lopputulos on yleensä typeryydessään fyysistä pahoinvointia aiheuttava. Tekstien sisällöllinen onttous, sisäinen inkoherenssi ja typerä muotoilu pääsevät uusiin sfääreihin kun nämä jutut luetaan hitaasti ja huolellisesti, selkeästi artikuloiden läpi. Suosittelen!
Pohdin tätä asiaa metrossa kuunnellessani podcastina tullutta aikakauslehtikatsausta. En oiekastaan tiedä miksi olen tilannut aikakauslehtikatsauksen ja lehtikatsauksen. Teille jotka ette näitä tunne- toimittaja poimii viikon varrelta 'tärkeinä' tai 'osuvina' pitämiään artikkeleita ja lukee nämä sitten ääneen radiossa.
Näistä itse pidän enemmän mielipidelehtikatsauksesta. Mielipidelehtikatsaukseen pääsee yleensä viikkolehtien vasemmalla kädellä kirjoitettuja juttuja, joiden ajatusta ei ole viitsitty terävöittää tarpeeksi. Ammattikirjoittaja on urakoinut pääkirjoituksen, kolumnin, alanurkan ja luottaa siihen että se nyt ymmärretään suunnilleen oikein- tai jos ei ymmärretä niin ketään ei kiinnosta. Näin itseasiassa suurelta osin tapahtuukin, jos jutut vain luetaan. Jos pointti on vaikeaselkoinen tai se puuttuu, lukija ei edes lue juttua loppuun vaan siirtyy neutraalisti seuraavalle sivulle. Mutta herrajumala jos ne luetaan ääneen.
Toimittaja Tiina Lundbergilla on pettämätön vainu bongata tämä vähäosaisempi tekstisaasta ja lukea se ääneen radiossa. Lundberg on korrekti Ylen toimittaja joka ei avoimesti vittuile tai solvaa, mutta alakoulumaisen selvästä artikulaatiosta ja liiotelluista puhemaneereista johtuen lopputulos on yleensä typeryydessään fyysistä pahoinvointia aiheuttava. Tekstien sisällöllinen onttous, sisäinen inkoherenssi ja typerä muotoilu pääsevät uusiin sfääreihin kun nämä jutut luetaan hitaasti ja huolellisesti, selkeästi artikuloiden läpi. Suosittelen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
