Lyonin vaihto on päättynyt, mutta blogi jatkuu aina vaan.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Kieli keskellä pyörätietä

Minä pidän pyöräilystä. Minulla on nopea pyörä jota korjaan mielelläni (enemmän innostuneisuudella kuin taidolla, mutta yhtäkaikki) ja näin kesäkausina ajan sillä jatkuvasti. En tiedä säästääkö sillä. Ei varmasti paljoa, mutta tulee parempi mieli ja kesäfiilis ja ennenkaikkea pyöräily on kivaa. Näin kesällä kun lehdillä on juttuaiheet vähissä, kannattaa seurata HS:n ja HBL:n kirjoittelua pyöräilystä. Tai no. Hesarille pyörilyä ja pyöräilijöitä ei ole olemassa. En tiedä miksi pyöräilijät ovat joutuneet Maalaisliiton tai keskustatunnelin vastustajien tavoin Erkon mediaboikottiin.

HS:n pyöräilyuutisointi on lähinnä pyöräilijöille tapahtuneiden onnettomuuksien raportoimista, ja vielä sillä tavoin että pyöräilijä on aina syyllinen. Ehkäpä legendaarisin hesarin otsikko viime ajoilta on Suojatiellä auton alle kuolleen henkilöllisyyttä selvitetään seinäjoella. Kyse ei varmasti ole ollut siitä, että autoilija olisi ajanut hengiltä suojatiellä ajaneen mummon, vaan ikävä vanhus meni kuolemaan auton alle. Paskiainen.

Muita otsikoita on Pyöräilijä loukkaantui vakavasti jäätyään kuormurin alle. Taas kerran pyöräilijä on aktiivisesti tehnyt tyhmyyksiä. Pyöräilijä oli jäänyt kuormurin alle! Taaskaan kyse ei ollut siitä, että työmaa-alueelta tullut, väistövelvollinen kuorma-auto olisi ajellut täysin miten sattuu ja ollut katsomatta ympärilleen.

Ja aina jatkuu- tällä kertaa Utajärvellä. Nyt tuo pyöräilijä oli hölmöillyt itsensä auton alle otsikolla Pyöräilijä kuoli jäätyään auton alle. Mitä helvettiä, Pyöräilijä on vastuuttomuudessaan ja tyhmyydessään melkein yhtä hasardi kuin Suomalainen Mies! Tässä Utajärven tapauksessa kyse oli autoilijan tavasta oikaista mutka. Autoilija siis ajoi vastaantulevien kaistalla pimeään mutkaan ja ajoi oikein pyöräilleen pyöräilijän hengiltä. Ja pyöräilijä meni sitten vielä jäämään auton alle! Sika!

Vaikka kaikissa jutuissa (jotka lienevät siis copy-pastea poliisin tiedotteista) on maininta siitä että kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, HS otsikoi aina pyöräilijät aktiivisiksi osapuoliksi. Paras on kyllä tuo ikävä mummo, joka oli mennyt kuolemaan suojatiellä auton alle.

Samaan aikaan toisaalla- HBL julkaisee keskiaukeamajutun Stadin vaaranpaikoista. Jutussa esitellään kymmenkunta pyöräilyllisesti hankalaa paikkaa, joita kommentoivat kaupunkisuunnitteluviraston Marek Salermo ja Helsingin Pyöräilijöiden Petri Sipilä. Juttu on äärettömän mielenkiintoinen, rauhallisesti kirjoitettu. Ja vielä kaksi eri näkökulmaa, jotka usein olivat kuitenkin samoja. Oikeesti, milloin hesari pystyisi tähän? Ei varmasti ukko-Erkon eläessä.

Siispä kipi kipi, kaikki lehtikioskille ostamaan höblä. Muuten höblän juttuihin kannattaa suhtautua varauksella, tai maailma näyttää huomattavan suomenruotsalaispainotteiselta. Yllättäen?

torstai 8. heinäkuuta 2010

Sibelius-Akatemia pintaa syvemmältä

Tämä kirjoitus on julkaistu lyyra.fi -verkkoportaalissa

Pyysivät kirjoittamaan jotain Sibelius-Akatemiasta. Sillai raflaavasti, ettei mitään pönötystä. No sehän minulta, Suomen ainoalta 27-vuotiaalta sedältä, käy kuin boogie. Itse luen kaikenlaisen pönöttämisen ja tärkeän ihmisen leikkimisen rakkaaksi harrastuksekseni. Kirjoita tässä nyt sitten ilman pönötystä. No, yritetään.

Jokainen jonka ÄO ylittää ruumiinlämmön varmasti löytää kaiken tarvittavan faktan akatemiasta alle minuutissa, siitä samasta internetistä jota sä luet just nyt. Turha kai niitä on kerrata. No, jos vähän kuitenkin.

Akatemia on Suomen suurin ja yksi Euroopan suurimmista musiikkikorkeakouluista, Akatemian oman mainosmateriaalin mukaan. Paradoksaalisesti Akatemian pienuus ja elinkelvottomuus on myös yksi tärkeä syy uuden taideyliopiston perustamiseen. Opiskelin muuten vuoden Ranskassa, Lyonissa. Käänsin kertaalleen tämän Akatemian mainoslauseen ranskaksi, ja ranskalaisilla ystävilläni tuli maitokahvia nenästä kun niitä nauratti niin kovasti. Vaikka nyt olisikin musiikkitehdas, niin ei sitä nyt oikeasti tarvitse ainakaan mainokseksi laittaa. Tuolla etelässä päin valtava suuruus on yksiselitteisesti negatiivinen asia.

Olihan niitä eroja muitakin. Sellainen musiikillisen moniosaamisen ajatus, jota Akatemiassa hellitään, on tuolla ulkomailla aika vieras. Lyonin kansalliskonservatoriossa ei todellakaan ollut sijaa  jatsin, kansanmusiikin tai musiikkiteknologian linjalle. No, tämän lisäksi kaikenlaisen kevyen musiikin soittaminen oli sanattomalla sopimuksella konservatorion tiloissa kielletty. Soittakoon muualla sitä profaania musiikkiaan. Kyllähän tuota klassisen musiikin rypistelyä vuoden jaksoin, mutta Akatemialle on kyllä kiva tulla senkin takia, että saa oikein luvan ja opintopisteiden kanssa soittaa kaikenlaista sekoilua.

Ja oikein veronmaksajien rahoilla. Teidän jokaisen rahoilla. Tehkää ite parempi jos ei kelpaa. Oli hesarissa muistaakseni juttua siitä, mitä maisteri maksaa. Halvimmalla sai vaasalaisia yhteiskuntatieteiden maistereita, kovinta hintaa joutui maksamaan teatteritieteilijöistä. Vaasalaisista en tiedä mutta Teakin porukka on kyllä niin mukavaa, että on se sen arvoista. Ja sit lisäksi saattaa tuntea jonkun joka pääsee joskus telkkariin. Todennäköisesti se pääsee kuitenkin vain Milenkaan tai KOM- ravintolaan, mutta ei Onnelaan.

Mutta asiaan, asiaan. Akatemian koulutus on sekin melko helvetin kallista, paitsi just sulle. Suurin osa Akatemian opetuksesta on yksityisopetusta. Se se vasta on niin kallista että naurattaa. Viisi ja puoli vuotta, kerran viikossa tapaat opettajasi puolitoista tuntia viikossa. Vain sinä ja se. Tämä on muuten aika erikoinen malli muutenkin. Maailmalla ollessani tällaisia yksityistunteja ei oikein ole, vaan koko luokka soitti yhdessä. Molemmissa malleissa on hyvät ja huonot puolensa.

Toinen homma oli noiden orkestereiden kanssa. Jos haluatte kuulla oikein maailmanluokan orkestereita, niin menkää Finladia-talolle. Tai tulevaisuudessa musiikkitalolle. Suomalainen orkesterikulttuuri ja orkesterit on niin vahvoja, että ne pesee lattiaa Ranskan ykkösorkestereilla. Orkesterikulttuuri kuuluu täällä päin soittajien koulutuksen ruisleipään. Jokainen akatemialainen saa (tai joutuu, näkökulmasta riippuen) soittaa jonkun Tosi Kovan Jätkän johtamassa orkesterissa kerran vuodessa. Ehkä. Ranskassa taas orkesterisoitto oli todella ylenkatsottua ja kaikki kouluttautuivat solisteiksi. Mikä on ääreisjärkevää. Tuubaluokalla on 12 äijää jotka haluavat tuubasolisteiksi. Että onnea uravalinnalle. Tuubisti joka saa töitä on jo onnekas äijä, ja 12 tuubasolistia maailmassa kuulostaa katastrofaaliselta.

Yleensä kirjoittaessa tietää yleisönsä. Ei tässä tapauksessa, joutuu lentämään sokkona. Mitähän te nyt sitten haluaisitte tietää? Minä olen viihtynyt tuossa Suomen suurimmassa ja yhdessä Euroopan suurimmista musiikkikorkeakouluista melko hyvin. Itse olen ollut hyvin skeptinen taideyliopistojen suhteen. Kun tiedeyliopistojen toimintamalleja aletaan väkisin änkemään enemmän tai vähemmän ammattikouluja muistuttaviin instituutioihin, jälki voi olla pahaa. Akatemiassa on arvioitu että yliopistostatuksen hyvät puolet voittavat älyttömien hallintorakenteiden huonot puolet. Näinpä se varmaan on. En tiedä. Suurin osa euroopan musiikkikorkeakouluista on jatkanut ylpeästi korkeakouluina ja syöneet bolognese- prosessista vain lihapullat kastikkeesta. Muutenkin meidän oma opetusministeriömme tuntuu olevan ainoa joka ottaa vakavasti kaiken hulluttelun lähtien opintopisteistä ja päättyen AHOTT- prosesseihin. Kukaan ei ollut Lyonin konservatoriossa kuullutkaan opintopisteistä.

Eikä kyllä hopsistakaan. Siellä henkilökohtainen opintosuunnitelma tuli postissa kotiin. Sitä sitten sai seurata tai olla seuraamatta, mikä sitten tarkoitti fuduja konservatoriolta. Luonnollisesti oppilaalta ei pahemmin kyselty mitä koservatoriossa haluttiin opiskella. Sen hallinto tiesi paljon, paljon paremmin. Itse kyllä kannatan tätä pullamössöistä Suomen mallia enemmän. Mutta kukin miten haluaa.