Opintotuki sidottava viimein indeksiin!

(Teksti on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla [siinä paperisessa] 24.3.2011)

Viime vaalikaudella opiskelijan asemaan on tullut todella merkittäviä
uudistuksia. SORA-laki, opintoaikojen rajaukset ja uusi yliopistolaki.
Voittopuolisesti uudistukset ovat tarkoittaneet opiskelijoille
kiristyksiä, heikennyksiä ja keppiä.

Opintotuki on ollut ainoa sosiaaliturvan muoto, joka ei seuraa
elinkustannusten kehitystä. Vuodesta 1992 alkaen myönnetystä opintotuesta
onkin vuosien saatossa sulanut 13 prosenttia pois.

Opiskelijajärjestöjen Opintotuki indeksiin - kampanja on pitkästä aikaa
ensimmäinen avaus opiskelijoiden aseman todelliseen parantamiseen.
Iloitsen siitä, että valtava enemmistö kansanedustajaehdokkaista seisoo
asian takana.

Opiskelijat ovat paitsi huomispäivän toivo, myös vahva vaalivaikuttaja.
Neljännesmiljoona äänestävää opiskelijaa on nyt saanut lupauksen
opintotuen ideksiin sitomisesta. Tätä lupausta ei kannata unohtaa!

Tuomas Saloniemi
Hallituksen puheenjohtaja
Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta

Sibelius-Akatemia pintaa syvemmältä

Tämä kirjoitus on julkaistu lyyra.fi -verkkoportaalissa

Pyysivät kirjoittamaan jotain Sibelius-Akatemiasta. Sillai raflaavasti, ettei mitään pönötystä. No sehän minulta, Suomen ainoalta 27-vuotiaalta sedältä, käy kuin boogie. Itse luen kaikenlaisen pönöttämisen ja tärkeän ihmisen leikkimisen rakkaaksi harrastuksekseni. Kirjoita tässä nyt sitten ilman pönötystä. No, yritetään.

Jokainen jonka ÄO ylittää ruumiinlämmön varmasti löytää kaiken tarvittavan faktan akatemiasta alle minuutissa, siitä samasta internetistä jota sä luet just nyt. Turha kai niitä on kerrata. No, jos vähän kuitenkin.

Akatemia on Suomen suurin ja yksi Euroopan suurimmista musiikkikorkeakouluista, Akatemian oman mainosmateriaalin mukaan. Paradoksaalisesti Akatemian pienuus ja elinkelvottomuus on myös yksi tärkeä syy uuden taideyliopiston perustamiseen. Opiskelin muuten vuoden Ranskassa, Lyonissa. Käänsin kertaalleen tämän Akatemian mainoslauseen ranskaksi, ja ranskalaisilla ystävilläni tuli maitokahvia nenästä kun niitä nauratti niin kovasti. Vaikka nyt olisikin musiikkitehdas, niin ei sitä nyt oikeasti tarvitse ainakaan mainokseksi laittaa. Tuolla etelässä päin valtava suuruus on yksiselitteisesti negatiivinen asia.

Olihan niitä eroja muitakin. Sellainen musiikillisen moniosaamisen ajatus, jota Akatemiassa hellitään, on tuolla ulkomailla aika vieras. Lyonin kansalliskonservatoriossa ei todellakaan ollut sijaa  jatsin, kansanmusiikin tai musiikkiteknologian linjalle. No, tämän lisäksi kaikenlaisen kevyen musiikin soittaminen oli sanattomalla sopimuksella konservatorion tiloissa kielletty. Soittakoon muualla sitä profaania musiikkiaan. Kyllähän tuota klassisen musiikin rypistelyä vuoden jaksoin, mutta Akatemialle on kyllä kiva tulla senkin takia, että saa oikein luvan ja opintopisteiden kanssa soittaa kaikenlaista sekoilua.

Ja oikein veronmaksajien rahoilla. Teidän jokaisen rahoilla. Tehkää ite parempi jos ei kelpaa. Oli hesarissa muistaakseni juttua siitä, mitä maisteri maksaa. Halvimmalla sai vaasalaisia yhteiskuntatieteiden maistereita, kovinta hintaa joutui maksamaan teatteritieteilijöistä. Vaasalaisista en tiedä mutta Teakin porukka on kyllä niin mukavaa, että on se sen arvoista. Ja sit lisäksi saattaa tuntea jonkun joka pääsee joskus telkkariin. Todennäköisesti se pääsee kuitenkin vain Milenkaan tai KOM- ravintolaan, mutta ei Onnelaan.

Mutta asiaan, asiaan. Akatemian koulutus on sekin melko helvetin kallista, paitsi just sulle. Suurin osa Akatemian opetuksesta on yksityisopetusta. Se se vasta on niin kallista että naurattaa. Viisi ja puoli vuotta, kerran viikossa tapaat opettajasi puolitoista tuntia viikossa. Vain sinä ja se. Tämä on muuten aika erikoinen malli muutenkin. Maailmalla ollessani tällaisia yksityistunteja ei oikein ole, vaan koko luokka soitti yhdessä. Molemmissa malleissa on hyvät ja huonot puolensa.

Toinen homma oli noiden orkestereiden kanssa. Jos haluatte kuulla oikein maailmanluokan orkestereita, niin menkää Finladia-talolle. Tai tulevaisuudessa musiikkitalolle. Suomalainen orkesterikulttuuri ja orkesterit on niin vahvoja, että ne pesee lattiaa Ranskan ykkösorkestereilla. Orkesterikulttuuri kuuluu täällä päin soittajien koulutuksen ruisleipään. Jokainen akatemialainen saa (tai joutuu, näkökulmasta riippuen) soittaa jonkun Tosi Kovan Jätkän johtamassa orkesterissa kerran vuodessa. Ehkä. Ranskassa taas orkesterisoitto oli todella ylenkatsottua ja kaikki kouluttautuivat solisteiksi. Mikä on ääreisjärkevää. Tuubaluokalla on 12 äijää jotka haluavat tuubasolisteiksi. Että onnea uravalinnalle. Tuubisti joka saa töitä on jo onnekas äijä, ja 12 tuubasolistia maailmassa kuulostaa katastrofaaliselta.

Yleensä kirjoittaessa tietää yleisönsä. Ei tässä tapauksessa, joutuu lentämään sokkona. Mitähän te nyt sitten haluaisitte tietää? Minä olen viihtynyt tuossa Suomen suurimmassa ja yhdessä Euroopan suurimmista musiikkikorkeakouluista melko hyvin. Itse olen ollut hyvin skeptinen taideyliopistojen suhteen. Kun tiedeyliopistojen toimintamalleja aletaan väkisin änkemään enemmän tai vähemmän ammattikouluja muistuttaviin instituutioihin, jälki voi olla pahaa. Akatemiassa on arvioitu että yliopistostatuksen hyvät puolet voittavat älyttömien hallintorakenteiden huonot puolet. Näinpä se varmaan on. En tiedä. Suurin osa euroopan musiikkikorkeakouluista on jatkanut ylpeästi korkeakouluina ja syöneet bolognese- prosessista vain lihapullat kastikkeesta. Muutenkin meidän oma opetusministeriömme tuntuu olevan ainoa joka ottaa vakavasti kaiken hulluttelun lähtien opintopisteistä ja päättyen AHOTT- prosesseihin. Kukaan ei ollut Lyonin konservatoriossa kuullutkaan opintopisteistä.

Eikä kyllä hopsistakaan. Siellä henkilökohtainen opintosuunnitelma tuli postissa kotiin. Sitä sitten sai seurata tai olla seuraamatta, mikä sitten tarkoitti fuduja konservatoriolta. Luonnollisesti oppilaalta ei pahemmin kyselty mitä koservatoriossa haluttiin opiskella. Sen hallinto tiesi paljon, paljon paremmin. Itse kyllä kannatan tätä pullamössöistä Suomen mallia enemmän. Mutta kukin miten haluaa.

Laadutonta laatua

Ylioppilaskuntatoimijana evp (ja osin evvk) voi kirjoitella kaikenlaista yksityishenkilönä. Ja se on kivaa. Ja kuten kaikki ehkä tiesivätkin, Akatemian laatuauditointi meni pommiin. Auditointiraportista (pdf) selviää tarkemmin mikä meni pieleen. Yhteenvetona

Korkeakoulujen arviointineuvosto toteaa, että korkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmään liittyvän tiedon saatavuuden varmistaminen sekä ruotsiksi että englanniksi vaatii edelleen kehittämistä. Lisäksi tutkintotavoitteisen koulutuksen laadunvarmistuksen kattavuutta ja vaikuttavuutta tulee parantaa palautejärjestelmän osalta. Kolmas kehittämiskohde on laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuus, jonka toimivuudesta ei vielä ole saatu riittävää näyttöä.

Älkää peljätkö, en minäkään tuosta ymmärtänyt mitään. Ja minun sentään pitäisi. Auditointiprosessien iljettävin sivujuonne on juuri sen tuottama uuskieli. Lauseiden merkitykset pitää suurilta osin arvata, tai jos asiaa tuntee niin päätellä asiayhteydestä.

Mitä auditointi sitten on? Kyseessä on (ilmeisesti) yritys selvitellä yliopistojen rönsyilevää hallintoa ja tsekata miten asioita tehdään. Tämähän on vallan hyvä juttu, koska yliopistojen hallinnoilla on tapana täyttää kaikki niille varatut resurssit ihmistyövuosista aikaan. Harmi juttu sinänsä että tämä tehdään sitten luomalla laatujärjestelmä. Eli byrokratiaa kahlitaan luomalla siihen uusi byrokraattinen kerros. Ei naureta siellä. Pahat kielet baarissa kertoivat että jokin laatusertifikaatti on tulevaisuudessa syytä olla, mutta ulkoiset luokituslaitokset olivat turkasen kalliita, joten Suomessa opetusministeriö keksi yliopistoilleen ja ammattikorkeakouluilleen ihan omat sertifikaatit.

En tarkkaan tiedä mistä yliopistojen laatujärjestelmä sitten on lähtenyt kehittymään tuohon suuntaan. Ilkeä pikku piru minussa uskoo, että kyseessä on samanlainen temppu kuin tilaaja-tuottaja -mallissa. Kun liikkeenjohdon konsultit eivät saaneet myytyä skeidaa enää yksityiselle puolelle, pakattiin sama tuuba uudestaan ja myytiin vielä kerran kuntasektorille. Ja täydestä meni. Wikipedia-artikkelin mukaan Laatujärjestelmä on käsite, jota käytettiin erityisesti 1980-90-luvuilla kuvaamaan organisaatioiden laatutoiminnan kokonaisuutta. Puuttumatta nyt siihen että koko laatujärjestelmän määritelmä on tautologia, sen käyttäminen on bisnespuolella jäänyt 80-90 -luvuille. Mutta täydestä meni vielä kerran valtionhallinnolle.


Mutta älkää peljätkö. Akatemia on kuitenkin suhtautunut laatujärjestelmään fiksusti. Opiskelijoille näkyvin uudistus on ollut uusi mahdollisuus jättää sähköistä palautetta kursseista. Ja monia Akatemian käytännön juttuja on mietitty uudestaan. Ja arviointiraportissakin mainittua osastorajojen ylittävää yhteistyötä lisätään kaiken aikaa. Auditointi on tuonut Akatemialle ihan oikeasti aika paljon hyviä juttuja, lähinnä sen takia että Akatemian laadusta vastaava henkilöstö on ollut osaavaa ja innokasta.

Älkääkö peljätkö senkään vuoksi, että Akatemian laatusertifikaatti jäisi saamatta. KKAn auditointi on vähän kuin ajokortin kakkosvaihe, sitä ei oikein voi tyriä. Auditointi on kuin Tanskan EU-äänestys tai intin punkat- se uusitaan niin monta kertaa että se menee oikein. Ja sekin aika kyllä tulee.

Ja kaikista vähiten teidän tulee peljätä että Akatemian touhu olisi jotenkin laadutonta. Laatuauditointi ei mittaa millään tavalla pääsykokeiden tasoa, yliopiston osaamista, annettua opetusta, suoritettuja tutkintoja, ihmisten soittotaitoa, tutkinto-arvosanoja, B-solfan läpäisyä tai muuta sen sellaista. Se keskittyy kovaan ytimeen: laatuauditoinnissa auditoidaan laadunvarmistusjärjestelmän laatua. Toistan: laatuauditoinnissa auditoidaan laadunvarmistusjärjestelmän laatua.

Akatemia ei ole ollenkaan huonossa seurassa. Koko KKA:n laatuhanke meinasi mennä vituiksi heti alusta lähtien, kun Teknillinen korkeakoulu (joka oli yksi Suomen tunnetuimmista ja kansainvälisesti noteeratuimmista yliopistoista, TKK:ta voisi ilman vittuilua sanoa ihan oikeasti huippuyliopistoksi) reputti auditoinnin komeasti. Ei siksi että TKK olisi ollut jotenkin laaduton tai huono, vaan siksi että TKK ei lähtenyt rakentamaan laadunvarmistusjärjestelmää vaan päätteli olevansa ihan oikeasti aika laadukas yliopisto ja toivoi tämän riittävän. Ei riittänyt. Tämän lisäksi auditointi on mennyt pommiin myös muistaakseni ainakin Tampereen yliopistolta ja Taikilta.

Tässä kohtaa voisi kysyä metafyysisen kysymyksen ja miettiä mitä laatu on? Wikipedia jakaa laadun Quality_(business) ja Quality_(philosophy) -artikkeleihin. Turhaa lienee sanoa, että tämä meidän yliopistolaatumme on tätä business- laatua. Mitä sitä metafyysisellä laadulla yliopistossa tekisikään. Mutta aina välillä minulle tulee sellainen olo, että kukaan ei ole loppuun asti miettinyt mitä se laatu sitten ihan oikeasti on. Laadunvarmistusjärjestelmäkin jo on, vaikkakin laadunvarmistusjärjestelmän kokonaisuudesta ja toimivuudesta ei vielä ole saatu riittävää näyttöä. 


Nyt kun minä en ole enää mukana missään virallisessa elimessä niin kehtaan kysyä tämän kysymyksen jonka halusin kysyä jo aikaa sitten: mitä on se laatu, jota akatemian laadunvarmistusjärjestelmä varmistaa? Ja jos se ei tule niistä ydintoiminnoista (musiikin laatu, opetuksen laatu, konserttien laatu, opettajien laatu, oppilaiden laatu, tutkintojen laatu?) niin mistä sitten?

Sanottakoon vielä kerran että laatuhanke on Akatemiassa toteutettu sillä tavalla hienosti, että kerrankin on todella monilta tahoilta kysytty miten asioita voisi tehdä paremmin. Ja kerrankin on ihan oikeasti mietitty toimintatapoja rauhassa. Laatuhankkeen nettisivuilla on julkaistu pitkä lista siitä, miten toimiva laadunvarmistus näkyy sibalaisille, ja mitä itse kukin voi tehdä varmistaakseen laadunvarmistuksen. Ja sanon nyt vielä kerran, että nämä ovat oikeasti hyviä juttuja. Laatuhankkeen livulla ja varjolla on ylioppilaskuntakin saanut läpi sellaisia asioita joita on pitkään ilman menestystä yritetty.

Silti arkipäivän laadunvarmistusta tuli minunkin sähköpostilaatikkooni, kun OrSon osastonjohtaja kirjoitti kevättervehdyksessään, että  Orson rahoitus tulee laskemaan ensi vuonna siinä määrin, että joudumme vähentämään opetusviikkoja kahdella, alkaen lukukauden 2010 alusta. Toisin sanoen pääinstrumentin opetustuntimäärä tulee laskemaan 56:een ja myös muu henkilökohtainen opetus samassa suhteessa. Pääasialliset syyt ovat sisäänoton vähäisyys joinakin vuosina sekä tutkintojen vähäisyys suhteessa tavoitteisiin. 

Täytynee tästä alkaa miettimään omaa henkilökohtaista laadunvarmistusjärjestelmääni, ennenkuin lopettavat vallan opettamisen ja keskittyvät laatuun. Olisi kiva saada työpaikka ennen sitä.

Dokailevat (musiikin)opiskelijat ja muita myyttejä

HS julkaisi muutama päivä sitten uutisen, jossa kerrottiin opiskelijoiden alkoholinkäytön lisääntyneen. Tutkimuksen (jota en onnistunut löytämään verkosta) mukaan kosteinta ja railakkainta elämää viettävät yli 25-vuotiaat taideaineita opiskelevat miehet. Osuu ainakin minuun, olenhan yli 25-vuotias taideaineita opiskeleva mieshenkilö.

Tilastoja suomalaisten viinanjuonnista on itseasiassa hirveän hankala löytää. Dataa on heitelty STTV:n (jota ei edes ole ja jonka sivut ovat jostain 90- luvulta), THL:n ja Tilastokeskuksen sivuille. Lisäksi Euroopan Unionin tilastopankista löytyy imleisesti paljon tietoa, mutta sitä on hieman hankala käyttää. Yhtäkaikki, suomalaiset vetävät keskimäärin kitusiinsa yli 10 litraa sataprosenttista viinaa vuodessa. Jos teillä on joskus vuoden verran joutilasta aikaa, niin koittakaahan. 11 litraa sataprosenttista viinaa tarkoittaa hieman alle 70 kossupulloa (0,5 l,38 til-%) vuodessa. Joko viikossa pitäisi tempaista parit reippaat kännit tai sitten kossua pitäisi tissutella reilut puolitoista desiä joka päivä. Selväähän on, ettei terve työssäkäyvä ihminen tuohon pysty. Uskoisin että kuukauden-parin puhdistavan kossuretriitin jälkeen normaali-ihmisellä on pää ja ruumis huonossa kunnossa. Mutta kun katsotte metrossa kulkevia lasolia juovia setiä, niin huomaatte että ihmisen kroppa kestää kunnon nousujohteisella treenillä kyllä aivan uskomattomia asioita. Eli, keskiarvon sijaan pitäisi katsoa mediaania. Sitä en vain löydä mistään.

No mutta mistä oikein on kysymys? YTHS:n mukaan alkoholinkäytön kasvu on noussut vuosina 2004-2008, ja on nyt keskimäärin 381 pulloa keppanaa vuodessa. Keppanapullot on itseasiassa paljon hahmotettavampi yksikkö kuin absoluuttinen viina, mutta lukuja on hankala vertailla. Ensimmäistä kertaa lukion jälkeen huomaan tarvitsevani prosenttilaskua- kuinka monta litraa sataprosenttista alkoholia on 381pulloa bisseä? No, se tekee kuitenkin päivää kohti reilun pullollisen, joka pysyy vielä hyvin tiukankin kohtuukäytön määritelmän rajoissa.

Kun nyt en tuota tutkimusta löydä (vinkatkaa jos se on verkossa) niin siihen on paha ottaa kantaa muuten kuin se läpi mitä on Hesarissa kirjoitettu. Sola scriptura, sano latinalainen. On tietysti huolestuttavaa että opiskelijoiden viinanjuonti on kasvussa- ja varsinkin hälyttävää on se, jos opiskelijoiden viinanjuonti kasvaa ja muun väestön laskee, miltä nyt näyttää. Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat olleet pitkään jo tapetilla, ja alkoholin liikakäyttö aiheuttaa masennusta. Arkijärjellä voisi kuvitella että käytetyn viinan määrän lasku korreloisi myös masennussairauksien määrän laskun kanssa.

Mutta mitäs me yli 25- vuotiaat taideaineita opiskelevat miehet, jotka HS:n keskustelupalstan mukaan porsastelemme ja irstailemme. Myytti dokaavasta taideopiskelijasta on valitettavasti yhtä väljähtynyt kuin tunnin mukissaan seissyt keppana. Ihan varmasti akatemialaiset dokaavat, ja ihan varmasti osa juo liikaa, ja ihan varmasti monilla on suoranainen alkoholiriippuvuus. YTHS:n puolelta on kiinnitetty huomiota bilejuomiseen. SAY järjestää aikamoisen osan Akatemian bileistä. Niistä harvoista- mieleen tulevat nyt fuksiaiset, vuosijuhlat, ja rusettiluistelut. Näissä tapahtumissa myydään viinaa ja ollaan päissään, paitsi rusettiluisteluissa ei oikeastaan. Itse en ole myöskään huomannut mitään tyrkyttävää ilmapiiriä, mutta korjatkaa jos olen väärässä.

Lisäksi Akatemialla on SAY:n järkkäämänä lukuisa määrä pienempiä tapahtumia, jotka ovat täysin alkoholittomia. Tai saa kai niihin tulla oman pullon kanssa, jos haluaa. Ne jotka tulevat etsimään taideopiskelijoiden kosteita kaaosbileitä saattaisivat hieman hämmästyä lautapeli-iltaa tai leffailtaa. Ainejärjestöt järkkäävät harvakseltaan omia bileitä (pääasiassa orkesterikaronkkoja) joissa myydään viinaa ja myös sitä juodaan. Mutta nämäkin bileet loppuvat yleensä tuhkimotarinan lailla kello 12, kun vahtimestarin pitää lähteä kotiin. Yleensä ne bileet siirtyvät Urkkiin, Manalaan tai Kampin Teerenpeliin ja vesittyvät pikkuhiljaa samojen anekdoottien kertomiseksi ja baarissa istumiseksi. Oma lukunsa on tietysti sitten erilaiset koti- tai asuntolabileet. En kyllä sitä kiistä etteikö Akatemialaiset dokailisi. Se vaan ei tapahdu Akatemian piirissä.

Olen joskus silmät pyöreinä kuunnellut juttuja esimerkiksi lääkiksen speksistä, lääkärileikkibileistä tai erilaisista puolivirallisista pirtubileistä. Kauppilaslaiset järjestävät bileensä usein jossain kauheassa sedulassa, paitsi vuosijuhlansa messuhallissa, ja teekkareiden puolitoista kuukautta kestävästä vapusta tuskin tarvitsee muistuttaa- puhumattakaan muusta teekkaritoiminnasta johon usein todella tuntuu kuuluvan kermavaahto ja aivan tolkuton viinanjuonti. Mutta onhan näitä ennakkoluuloja. Jos saisi tuon YTHS:n tutkimuksen oikeasti jostain niin voisi vilkaista että mitä se on oikein syönyt.


Oma lukunsa on tietysti Y-liikkeessä tapahtunut ilmaisen viinan juonti. Sekin on vähän ylimainostettua, ainakin oman kokemukseni mukaan. Viimeisessä Y-tapahtumassa (Pj- Ps:ssä viime syksynä) SYL tarjosi yhden saunaoluen TAI -siiderin osallistujille. Jollakulla oli mukana jallupullo ja suurin osa porukasta meni nukkumaan puolen yön jälkeen. Tai ne harvat kerrat kun olen ollut HYY:n toimistolla. Täällä legendaaristen jatkojen mekassa olen ottanut pari lasia pahaa punaviiniä ja lähtenyt kaikkien muiden lailla kotiin, kun on aamulla taas töitä ja opiskelua. Mikään näistä esimerkeistä ei kerro etteikö Y-liikkeen piirissä juotaisi viinaa, tai etteikö opiskelijaelämä olisi kosteaa, mutta älköön kukaan luulko, että 1) opiskelijat noin yleisesti käyttäisivät alkoholia paljon tai että 2) opiskelu altistaisi alkoholin suurkulutukselle tai että 3) opiskeluaikana ei olisi mahdollista kehittää alkoholiongelmaa. Mutta jos minun arkikokemukseni on, että ainakaan helpolla ja vahingossa mikään näistä ei tapahdu.

Enkä suosittele tolkutonta viinan juontia kenellekään.

Varo liikettä

Kuvitellaanpa tilanne, että jälkikasvunne on lähtenyt ylioppilastutkinnon jälkeen vieraaseen kaupunkiin opiskelemaan. No, kaikki on tietysti uutta ja ihmeellistä ja te sitten siellä kotona olette sydän syrjällänne ja mietitte että mitenköhän se Pirjo-Antero siellä suuressa kaupungissa pärjää. Alussa kaikki menee hyvin- solukämppä on löydetty, uusia kavereitakin saattaa tarttua matkaan ja kurssit alkavat. Parhaimmassa tapauksessa jälkikasvullanne saattaa olla jotain romanttista menossa vastakkaisen tai saman sukupuolen kanssa, mistä näistä nykyään enää tietää. Joululomalla kotona sitten kerrataan kuulumisia ja muistellaan omia opiskeluaikoja (jolloin kaikki oli vielä kertaluokkaa kurjempaa, vessassakin piti talvisin lyödä tuuralla pönttöön reikä että sai aamupissattua ja lounaaksi oli tonnikalaa ja torakoita hyvinä päivinä, ja mitä vielä kaikkea muuta).ja syödään kinkkua ja valmistaudutaan tulevaan.

Tästä eteenpäin jokin muuttuu. Jälkikasvu muuttuu vältteleväksi eikä enää kerro asioistaan niin kuin ennen. Viikonloppuna saatatte epähuomiossa kuulla puhelinkeskusteluja joissa esiintyvät sanat 'tosu', 'tosuntosu', 'palaveri', 'se edarin kokkarimulkku', 'syllin kopotaapaminen'. Vähitellen käy ilmi että syksyllä aloitetuista kursseista suurin osa on jäänyt kesken. Ja rahaa palaa matkakoihin 'seminaareihin' ja 'sektoritapaamisiin'. Kaveripiiri vaihtuu pikkuhiljaa- aiempien tervehenkisten opiskelukavereiden tilalle tulee sekava sakki epämääräisiä maailmanparantajia. Jälkikasvunne pukeutuminen muuttuu- Seppälän poolot jäävät, ja yhä useammin kotoa lähdetään huonosti istuvassa pikkutakissa. Läppäri ja mokkula kuuluvat jo jokapäiväiseen elämään. Posti tuo yhä paksumpia kirjekuoria, jotka sisältävät esityslistoja, pohjaesityksiä, kokouskutsuja ja seminaarimateriaaleja. Vauhti kiihtyy- se mikä alkoi viattomana harrastuksena ja muutamalla rentouttavalla kokouksella viikossa johtaa nopeasti kokopäiväiseen orjuuteen. Sitä luulee voivansa hallita, mutta kokeilkaapa vaan.

Tätä alaspäistä spiraalia voi kestää vuosia tai se voi ratketa kuukausissa. Ja sitten eräänä lokakuisena päivänä tullessanne kotiin, on olohuoneen lattia täynnä paperia ja Pirjo-Antero lukee kädet täristen ja silmät kiiluen kalliille paperille painettua kansiota jossa lukee SYL- liittokokousmateriaali- FSF -förbundsmötematerial. Ja huomatessaan teidät Pirjo-Antero yrittää häpeissään laittaa vain yhtä paperia sohvan taakse. Mutta sieltähän te sen löydätte, lipan.

Tämä nyt on tietysti pelkkää fiktiota. Ei ole olemassa Pirjo-Anteroa, mutta Y-liike on hyvinkin olemassa. Itse olen puuhaillut melkein koko Akatemiassa opiskeluaikani ylioppilaskuntatoiminnassa. Se alkoi todellakin vain siitä että ihmettelin jotain Akatemian hallinnon kummallisuutta ja menin tästä valittamaan ylioppilaskunnan toimistolle. Ja ennen kuin huomasinkaan niin olin edustajistossa, jossa en ehtinyt olla päivääkään kun olin jo hallituksessa. Ja sitten seuraavalla kaudella hallituksessa. Ja tässä kohtaa täytyy olla aivan äärettömän kiitollinen ja tyytyväinen siitä että hävisin Sera Valtoselle puheenjohtajan vaalin. Serasta tuli hyvä puheenjohtaja, ja sen ansiosta elämäni järjestyi sillä tavalla että kirjoitan tätä blogia nyt Ranskasta.

Kaikki aina muistavat kertoa että Y-liike on arvokasta työkokemusta. On varmasti. Ja että se on tärkeää yliopistoille. On varmasti. Näyttää hyvältä CV:ssä. Ihan varmasti. Ja mitä vielä. Ihan varmasti, ihan varmasti, ihan varmasti.

Y-liikkeen toimijat tuppaavat kuitenkin opettamaan toisin kuin itse tekevät. Opiskeluoloista ja työtaakoista pidetään pahaa ääntä. Ja itse painetaan 12-tuntista päivää pitkin Etelä-Suomea. Alkoholin käytöstä kannetaan huolta ja syyskauden avaijaiset järjestetään laivaristeilynä. Ja niin edelleen, ad nauseaum.

Löysin joululomalla vanhan kalenterini ja suoraan sanottuna järkytyin. Ja nyt kun muistelee, niin viime vuosi mentiin aikalailla sumussa. Siihen että ihminen alkaa pitää 13-tuntisia työpäiviä ihan normaaleina menee yllättävän vähän aikaa. Itse opiskelin mitenkuten vuoden opinnot ja hoidin siinä ohessa hallintotyötä varmasti saman verran kuin keskimääräinen Akatemian hallintotyöläinen, eli vähän helvetisti. Ja sitten kaikki SYL:n sektoritapaamiset ja muut saatanan kissanristiäiset siihen päälle. Ja kaikki tämä tietysti palkatta.

SAY on huomattavan epäpoliittinen ylioppilaskunta, joten aikaa ei Akatemian sisällä mennyt mihinkään puoluepoliittiseen veivaukseen. Mutta muuten Y-liike käyttää energiastaan ja resursseistaan reippaan palan politiikan leikkimiseen. Kukin tietysti tyylillään, mutta tämä on aiheuttanut myös sen että varsinkin SYL:n organisaatio on poliittisten pyrkyreiden hiekkalaatikko poliittiseen tulevaisuuteen. Ja se on ihan hiukan rasittavaa, jos itse vain koittaa (paitsi selvitä työviikosta hengissä) niin ajaa ihmisten etuja parhain päin.

Entinen Akatemian oppilaitospappi Jussi Murtovuori joskus muisteli jotain vuosien takaista SYL:n kevätseminaaria, jossa kolmesta puhujasta kolme piti viedä sairaalaan kesken puheen. Paniikkihäiriöitä, astmakohtauksia, hengenahdistusta. Että näin nämä keihäänkärjet.

En tiedä pystyinkö Y-liikeurallani vaikuttamaan ihmisten opiskeluelämään. Todennäköisesti, ainakin omalta osaltani. Yritin ainakin kovasti ja vilpittömästi. Ja itsehän minä ne kaikki hommat otin- en voi tästä syytä laittaa kenelläkään muulle kuin itselle ja kotoa opitulle sairaalloiselle työmoraalille. Mitä sitten Y-liikkeltä sain? En ainakaan sitä suhdeverkostoa yhteiskunnan huipulle jota luvattiin (toisaalta mistäs sen vielä tietää), kovaa kokemusta hallintotyöstä sekä epämukavan tietoisuuden siitä miten vähän asioista päättävät ihmiset tietävät ja tajuavat niistä. Sekä yliopistossa että Y-liikkeessä.


Ja jos jotakuta kiinnostaa lähteä ylioppilaskuntatoimintaan, niin kehotan harkitsemaan tarkkaan. Paradoksaalisesti varsinkin vapaaehtoisorganisaatioissa mopo karkaa ihan satavarmasti ja hommia tulee enemmän kuin niitä kukaan jaksaa tehdä. Ja siinä sitä taas ollaan, ärrän kahvilassa vartin lounaalla, edessä sekä teoriatehtävät että Akatemian hallituksen 120-sivuinen kokousmateriaali.