Minä sain viimein vakuutusyhtiöltä laskun. Tämä mahdollisti sen, että hankin kirjastokortin. Yritin sitä jo eilen mutta luonnollisesti kirjasto on maanantaisin kiinni. Tietysti.
No, olin aamulla pääkijrastolla, joka on kätevästi ihan muutaman sadan metrin päässä. Ensimmäinen yllätys oli, että kirjastokortti maksaa. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Maksuissa oli kolme porrastusta, eli perusmaksulla (12€) sai lainata kirjoja, korotetulla (20€) sai lainata kirjoja sekä CD:itä musiikkiosastolta ja vihko auki- hinnalla (30€) sai sitten mukaan myös DVD:t ja taidelainaamon, mikä ikinä se onkaan. Itselle riitti tuo perusmaksu, sillä koulun kirjaston cd-kokoelma on aika ekstensiivinen, ja voin kipaista kirjastoon läppärin kanssa ja heittää koneelle ne matskut mitä tarvitsen.
Kirjastosa oli myös aika tiukat rajat paljonko kamaa saa lainata. Kerralla maksimissaan 15 nidettä, joista 5 saa olla cd-levyjä tai äänikirjoja. Äänikirjoja saa ilmeisesti lainata tällä perustason kirjastokortillakin. Lienee ihan hyvä, koska olen patologisen huono muistamaan palauttamaan kirjaston lainoja, jolloin niitä ajelehtii jääkiekkokassillinen pitkin kämppää.
Kirjastossa yritin etsiä enganninkielistä kirjallistuutta. Menin tädin luokse ja kysyin englanninkielistä kirjallisuutta parillakin eri tavalla, ja yritin kommunikoida että haluan kirjallisuutta joka on kijroitettu englanniksi. Täti viittoi kokoajan hyllyä kohti, jossa luki Litterature d'Etas-Unis, siis yhdysvaltalainen käännöskirjallisuus. Ei tietenkään koko kirjastosta löytynyt englanninkielistä kirjaa. Mitähän minä oikein ajattelin, kun etsin ranskalaisesta kirjastosta englanninkielistä kirjaa? Ei tietenkään niitä ole. Mutta löytyi se suomenkieliestenkin kirjojen osasto.
Valikoimaa oli noin kahdenkymmenen niteen verran. Hotakaisen juoksuhaudantie oli tarjolla, samoin Sillanpäätä pari nidettä. Ruotsinkielistä kirjallisuutta oli paljon- kaikki Westöt, Les femmes formidables dans l'eau (tjsp) eli Ihanat naiset rannalla, Leena Landeria. Sitten tietysti pakolliset Arto Paasilinnat. Mutta päräyttävin kaikista oli varmasti Un Jour en Ostrobotnie, joka oli -tadaa- Antti Tuurin Pohjanmaa käännettynä ranskaksi. Sen nyt lainasin ja katsotaan, miten Hakalan veljeksien kohellus kääntyy ranskaksi. Kun katsoin noita ruotsinkielisiä niteitä niin ne oli kaikki käännetty (luonnollisesti) ruotista, ja epäilen että niiden lukumäärän yliedustus johtuu siitä raa'asta tosiseikasta että ruotsista ranskaan kääntäviä ihmisiä on enemmän kuin suomesta ranskaan. Mutta nyt siirryn selvittämään, miten Veikko Hakalan ja Toholampisen konstaapeli Materon närävälit käyvät gallien kielellä.
tiistai 13. lokakuuta 2009
lauantai 10. lokakuuta 2009
Opetuksen laatu ja määrä, henkilökohtaiset tuntikatot.
Taas on yksi viikko takana, ja halusin vähän avautua näistä opetusmääristä täällä ja Suomessa. Lähtökohdat on tietysti hyvin erilaiset. Mutta kylmiä lukuja:
Tällä viikolla on ollut mestarin opetusta 3*7 tuntia. Siitä suurin osa ryhmäopetusta, osa yksityistunteja. Mestarin assistentti antaa lisäksi viikossa yleensä yhden tunnin yksityisopetusta ja 3-4 ryhmässä, tämän lisäksi luokkatunneilla on melkein koko ajan pianisti paikalla. Viikossa tulee soitettua ohjatusti siis melkein 30 tuntia! Siis viikossa! Tämän lisäksi tietysti oma harjoittelu ja lämmittelyt luokkakavereiden kanssa. Akatemiassa 30 tuntia ohjattua soittoa tarkoittaisi siis soittotunteja syksystä maaliskuun puoleenväliin. Täällä vastaava potti tulee viikossa, ja voin kertoa että jälki on kyllä sen mukaista. Kyllä muuten oppii.
Totta kai tilastointia hankaloittaa se, että mestari ei ole joka viikko paikalla. Mutta silti. Orkesterisoitinten osastolla vähennettiin juuri tuntimääriä niiltä paskiaisilta jotka eivät ole valmistuneet bolognese- prosessin mukaisessa määräajassa. Täällä ilmeisesti sellaista asiaa kuin henkilökohtainen tuntikiintiö ei ole olemassa, vaan täällä halutaan varmistaa että ihmisistä tulee huippumuusikkoja. Välillä en uskokaan kuinka onnekas olen kun pääsin tänne.
Ilmeisesti vielä on uutuuden viehätystä ja hybristä on ilmassa, kuukauden täällä olon jälkeen. Nyt jo itseasiassa harmittaa että joutuu 8 kuukauden päästä lähtemään. Koulu on ollut paljon intensiivisempää kuin olisin luullut. Turistina en ole juuri ensimmäisten parin viikon jälkeen joutanut olemaan. Koulunkäynti on aika toisenlaista täällä. En tiedä mitä se on tutkinto-opiskelijoille, mutta itse olen yrittänyt tehdä "hopsistani" aika samannäköisen kuin täkäläisillä.
Täällä on muuten kuorolaulu pakollisena aineena. Niinpä minäkin olen nyt mieskuorossa. En ole ikuna kuorossa laulanut (paitsi muutamassa satunnaisessa progiksessa) mutta kivaa on.
Tällä viikolla on ollut mestarin opetusta 3*7 tuntia. Siitä suurin osa ryhmäopetusta, osa yksityistunteja. Mestarin assistentti antaa lisäksi viikossa yleensä yhden tunnin yksityisopetusta ja 3-4 ryhmässä, tämän lisäksi luokkatunneilla on melkein koko ajan pianisti paikalla. Viikossa tulee soitettua ohjatusti siis melkein 30 tuntia! Siis viikossa! Tämän lisäksi tietysti oma harjoittelu ja lämmittelyt luokkakavereiden kanssa. Akatemiassa 30 tuntia ohjattua soittoa tarkoittaisi siis soittotunteja syksystä maaliskuun puoleenväliin. Täällä vastaava potti tulee viikossa, ja voin kertoa että jälki on kyllä sen mukaista. Kyllä muuten oppii.
Totta kai tilastointia hankaloittaa se, että mestari ei ole joka viikko paikalla. Mutta silti. Orkesterisoitinten osastolla vähennettiin juuri tuntimääriä niiltä paskiaisilta jotka eivät ole valmistuneet bolognese- prosessin mukaisessa määräajassa. Täällä ilmeisesti sellaista asiaa kuin henkilökohtainen tuntikiintiö ei ole olemassa, vaan täällä halutaan varmistaa että ihmisistä tulee huippumuusikkoja. Välillä en uskokaan kuinka onnekas olen kun pääsin tänne.
Ilmeisesti vielä on uutuuden viehätystä ja hybristä on ilmassa, kuukauden täällä olon jälkeen. Nyt jo itseasiassa harmittaa että joutuu 8 kuukauden päästä lähtemään. Koulu on ollut paljon intensiivisempää kuin olisin luullut. Turistina en ole juuri ensimmäisten parin viikon jälkeen joutanut olemaan. Koulunkäynti on aika toisenlaista täällä. En tiedä mitä se on tutkinto-opiskelijoille, mutta itse olen yrittänyt tehdä "hopsistani" aika samannäköisen kuin täkäläisillä.
Täällä on muuten kuorolaulu pakollisena aineena. Niinpä minäkin olen nyt mieskuorossa. En ole ikuna kuorossa laulanut (paitsi muutamassa satunnaisessa progiksessa) mutta kivaa on.
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Pankkitili, vakuutus ja viikonpäivien opettelu
Pitää varmaan opetella nuo viikonpäivät ranskaksi. Kävi nimittäin ilmi että se teoriakurssi onkin huomenaamulla. Siis Mercredi on keskiviikko, Jeudi on torstai. Eihän siellä aamulla sitten mitään teoriatuntia ollut, mutta olinpahan koululla klo 8.
Tänään sain myös pankkitilin avattua Société Généraleen. Koko prosessi oli aika riemukas. Vaihtokoordinattori nimenomaisesti suositteli tuota pankkia ja jotenkin ymmärsin että sieltä saisi enganninkielistä palvelua. No kilin villat saanut. Pankkitoimihenkiklö (joka oli oikein reipas nuorimies) haki tilanteen huomattuaan prosessiin kaverinsa. Kaveri ei myöskään puhunut ollenkaan englantia ja minulle jäi hieman epäselväksi hänen roolinsa, mutta hommat saatiin hoidettua. Välillä kavereiden touhu muistutti pahasti Kummeleiden Härkönen & Wileniusta; kun tietokone ei heti toiminut pankkitoimihenkilö töni monitoria ja kutsui tietokonettaa putainiksi. Ei ehkä ihan suomessa vastaavaa osuuspankin jakkupukuvirkailijalta tulisi. Otin kotivakuutuksen pankin yhteyteen, joka on hippasen kallis eli 15€ kuussa, mutta minkäs sille voi. Korttipalvelupaketti pakollisella korttivakuutuksella (sisältää myös laukun hukkaamisesta aiheutuvat kulut, kuten lukkojen vaihdon?) ja visakortilla maksaa 5€ kuussa. Taas uusi visa. Siis oli hyvää ja ystävällistä palvelua, ja ranskankielen taitoni kasvoi taas. Torvien vakuutus pitää varmaan hoitaa Lloydsin kautta, Sosietee ei niitä vakuuttanut.
Tänään oli kuitenkin sitten ihan luento-opetustakin. Kurssin nimi oli BSTN, eli Bas Scientifique des Techniques Nouvelles, tai jotain sinne päin. Olin siis kirjoittanut siihen leikkihopsiini music technology. Lähinnä tällä hain studiotyöskentelyä ja sen sellaista nappien vääntelyä, ja tämä oli opintoasiainpäällikön moielestä sitten sitä. No, mitä sitten tuli? Kurssi on todellakin uusien sävellystekniikoiden tieteellisperäistä pohdintaa. Lähinnä kai vastaa jotain uuden musan analyysikurssia. Kurssia pitää sellainen professori Tuhatkaunon oloinen setä. Tänään käytiin läpi kultaisen leikkauksen suhdetta fibonaccin sarjaan sekä näiden suhdetta Pythagoraaseen ja viritysjärjestelmiin, sekä analysoitiin Xenakiksen ja Bartokin teoksia. Kurssi on aivan järjettömän, ihmeellisen hyvä. Tämän lisäksi setä puhuu hitaasti ja selkeästi joten minäkin pysyn suurelta osin mukana. Toivotaan että homma ei lähde ns. lapasesta joulua kohti, että kurssin saisi läpikin.
Illalla oli vielä säestysharjoitus japanialaisen tädin kanssa, joka soittaa huomisella mestarin sessiolla pianoa. Mestari siis tulee huomenna, ja tädin kanssa tänään treenattiin Hindemithin sonaattia. Täti myös kertoi viimein miten se ensimmäisen osan mahdoton kohta saadaan menemään- pitää ajatella isona tirolina- ja se saatiin meneen ihan kohdilleen! Muutenki se on melko mahoton täti soittaan pianoa.
Tänään sain myös pankkitilin avattua Société Généraleen. Koko prosessi oli aika riemukas. Vaihtokoordinattori nimenomaisesti suositteli tuota pankkia ja jotenkin ymmärsin että sieltä saisi enganninkielistä palvelua. No kilin villat saanut. Pankkitoimihenkiklö (joka oli oikein reipas nuorimies) haki tilanteen huomattuaan prosessiin kaverinsa. Kaveri ei myöskään puhunut ollenkaan englantia ja minulle jäi hieman epäselväksi hänen roolinsa, mutta hommat saatiin hoidettua. Välillä kavereiden touhu muistutti pahasti Kummeleiden Härkönen & Wileniusta; kun tietokone ei heti toiminut pankkitoimihenkilö töni monitoria ja kutsui tietokonettaa putainiksi. Ei ehkä ihan suomessa vastaavaa osuuspankin jakkupukuvirkailijalta tulisi. Otin kotivakuutuksen pankin yhteyteen, joka on hippasen kallis eli 15€ kuussa, mutta minkäs sille voi. Korttipalvelupaketti pakollisella korttivakuutuksella (sisältää myös laukun hukkaamisesta aiheutuvat kulut, kuten lukkojen vaihdon?) ja visakortilla maksaa 5€ kuussa. Taas uusi visa. Siis oli hyvää ja ystävällistä palvelua, ja ranskankielen taitoni kasvoi taas. Torvien vakuutus pitää varmaan hoitaa Lloydsin kautta, Sosietee ei niitä vakuuttanut.
Tänään oli kuitenkin sitten ihan luento-opetustakin. Kurssin nimi oli BSTN, eli Bas Scientifique des Techniques Nouvelles, tai jotain sinne päin. Olin siis kirjoittanut siihen leikkihopsiini music technology. Lähinnä tällä hain studiotyöskentelyä ja sen sellaista nappien vääntelyä, ja tämä oli opintoasiainpäällikön moielestä sitten sitä. No, mitä sitten tuli? Kurssi on todellakin uusien sävellystekniikoiden tieteellisperäistä pohdintaa. Lähinnä kai vastaa jotain uuden musan analyysikurssia. Kurssia pitää sellainen professori Tuhatkaunon oloinen setä. Tänään käytiin läpi kultaisen leikkauksen suhdetta fibonaccin sarjaan sekä näiden suhdetta Pythagoraaseen ja viritysjärjestelmiin, sekä analysoitiin Xenakiksen ja Bartokin teoksia. Kurssi on aivan järjettömän, ihmeellisen hyvä. Tämän lisäksi setä puhuu hitaasti ja selkeästi joten minäkin pysyn suurelta osin mukana. Toivotaan että homma ei lähde ns. lapasesta joulua kohti, että kurssin saisi läpikin.
Illalla oli vielä säestysharjoitus japanialaisen tädin kanssa, joka soittaa huomisella mestarin sessiolla pianoa. Mestari siis tulee huomenna, ja tädin kanssa tänään treenattiin Hindemithin sonaattia. Täti myös kertoi viimein miten se ensimmäisen osan mahdoton kohta saadaan menemään- pitää ajatella isona tirolina- ja se saatiin meneen ihan kohdilleen! Muutenki se on melko mahoton täti soittaan pianoa.
maanantai 5. lokakuuta 2009
Sekalaisia asioita
Koko ranska menee sunnuntaina klo 12:45 kiinni ja ilmeisesti mamman luokse syömään. Yhtään mikään ei ole auki. Tämän opin kun aoin jatkaa lampun metsästystä ja nukuin perse homeessa kymmeneen asti. No nyt on sitten lamppu, ja onpa vielä yölamppu ja pyykinkuivausteline ja Henning Mankellia ranskaksi. Taas meni niin paljon rahaa että vähän hirvittää, mutta eipä noita oikein voinut jättää ostamatta. No ruotsalaiset dekkarit ranskaksi tietysti olisi voinut, mutta tää kieli pitää nyt oppia.
Aloitin ranskalaiseen kirjallisuuteen tutustumisen Emilie Zola teoksesta L'argent. Tämä oli tietysti hieman väärä pää aloittaa, ensimmäisen luvun sain ährättyä loppuun tajuamatta siitä paljoakaan. Huono nuoriso lorvii ja voi kaikin tavoin pahoin absinttipäissään Pariisissa- toisaalta ilmeisesti kaikki ranskalainen 1800- luvun kirjallisuus käsittelee tavalla tai toisella tätä tematiikkaa. Että pelkästään tämän tajuaminen ei välttämättä vielä olisi paljoa avannut. Mutta nyt siis ruotsalaisia dekkareita.
Lampun löytäminen oli tuskaa. En ole vieläkään löytänyt täältä mitään kierratyskeskusta tai vastaavaa, enkä edes yhtään lamppukauppaa. C'est-à-dire kun Carrefour ei myy jotain, minä olen pulassa. Löysin lampun viimein, mutta kyllä Ikean lamppuosastoa tuli ikävä. Lamput oli nimittäin paitsi susirumia, myös sikakalliita. Otin lopulta halvimman, 45 euroa maksaneen jalkalampun ja 15 euroa maksaneen yölampun. Valoa kansalle. Mattoja en vielä löytänyt. Tai löysin, lähtien 90 euroa. Antaa olla. Tämän lisäksi yritin etsiä iPodiin rannelenkkiä tai sellaista juttua, tiiättekste, millä sen saa niiq käteen kiinni. Kun näissä ultrakireissä juoksuhousuissa ei oo taskuja. Semmonenkin löyty, vaatimattomaan neljän kympin hintaan. Jäi kauppaan.
Kielen oppimista helpottaa kummasti kun löysin podcastina päivitettävät Radio Francen selkokieliset radiouutiset. Eli Journal facil. Ei ne paljoa helpommat ole, mutta tavallisesta konekiväärinopeudesta on pudotettu neljännes pois ja sanastoa vähän karsittu. Kuuntelin perään myös Ylen uutiset, ja se ero tahdissa oli hengästyttävä. Kun olin kuunnellut retardo-uutiset ranskaksi, niin niiden jälkeen vaikutti ylen uutistenlukija valium-huuruissa torkkuvalta isoäidiltä.
Tällä viikolla koulun pitäisi alkaa noin niinkuin yleistenkin aineiden kanssa. Kiinnostuksella odotan täkäläistä analyysikurssia, varsinkin kun se pidetään keskiviikkoisin klo 8-9:30. Kenellekköhän akatemialla tulisi aloittaa yhtään mikään kurssi kahdeksalta aamulla? Siellä ei varmaan oo edes vahtimestaria vielä silloin.
Mestarin pitäisi tulla tänäkin loppuviikkona pitämään sesisoita. Katsotaan hukkuuko se tällä kertaa.
Aloitin ranskalaiseen kirjallisuuteen tutustumisen Emilie Zola teoksesta L'argent. Tämä oli tietysti hieman väärä pää aloittaa, ensimmäisen luvun sain ährättyä loppuun tajuamatta siitä paljoakaan. Huono nuoriso lorvii ja voi kaikin tavoin pahoin absinttipäissään Pariisissa- toisaalta ilmeisesti kaikki ranskalainen 1800- luvun kirjallisuus käsittelee tavalla tai toisella tätä tematiikkaa. Että pelkästään tämän tajuaminen ei välttämättä vielä olisi paljoa avannut. Mutta nyt siis ruotsalaisia dekkareita.
Lampun löytäminen oli tuskaa. En ole vieläkään löytänyt täältä mitään kierratyskeskusta tai vastaavaa, enkä edes yhtään lamppukauppaa. C'est-à-dire kun Carrefour ei myy jotain, minä olen pulassa. Löysin lampun viimein, mutta kyllä Ikean lamppuosastoa tuli ikävä. Lamput oli nimittäin paitsi susirumia, myös sikakalliita. Otin lopulta halvimman, 45 euroa maksaneen jalkalampun ja 15 euroa maksaneen yölampun. Valoa kansalle. Mattoja en vielä löytänyt. Tai löysin, lähtien 90 euroa. Antaa olla. Tämän lisäksi yritin etsiä iPodiin rannelenkkiä tai sellaista juttua, tiiättekste, millä sen saa niiq käteen kiinni. Kun näissä ultrakireissä juoksuhousuissa ei oo taskuja. Semmonenkin löyty, vaatimattomaan neljän kympin hintaan. Jäi kauppaan.
Kielen oppimista helpottaa kummasti kun löysin podcastina päivitettävät Radio Francen selkokieliset radiouutiset. Eli Journal facil. Ei ne paljoa helpommat ole, mutta tavallisesta konekiväärinopeudesta on pudotettu neljännes pois ja sanastoa vähän karsittu. Kuuntelin perään myös Ylen uutiset, ja se ero tahdissa oli hengästyttävä. Kun olin kuunnellut retardo-uutiset ranskaksi, niin niiden jälkeen vaikutti ylen uutistenlukija valium-huuruissa torkkuvalta isoäidiltä.
Tällä viikolla koulun pitäisi alkaa noin niinkuin yleistenkin aineiden kanssa. Kiinnostuksella odotan täkäläistä analyysikurssia, varsinkin kun se pidetään keskiviikkoisin klo 8-9:30. Kenellekköhän akatemialla tulisi aloittaa yhtään mikään kurssi kahdeksalta aamulla? Siellä ei varmaan oo edes vahtimestaria vielä silloin.
Mestarin pitäisi tulla tänäkin loppuviikkona pitämään sesisoita. Katsotaan hukkuuko se tällä kertaa.
lauantai 3. lokakuuta 2009
Suomalaisen vastaisku
Eilisen "tunnin" jälkeen tänäänkin oli "tunti". Koululla oli lämmittelysessio kymmeneltä. Tänäänkin lämmitelyt oli aika kovaa toimintaa. Onneksi ne tehtiin ryhmässä, jolloin pienet puutteet omassa osaamisessa eivät näkyneet. Esimerkiksi huulitrillit ovat jääneet oudosti pienelle huomiolle. Olen aina ajatellut että mulla on torvessa venttiilit näitä trillejä varten. Ainakaan huulitrillit f'-g' on sellainen, mitä en nyt ainakaan lämmittelyksi ajatellut. tai 120-tempossa oktaavikuudestoistaosat f-f'. Mutta Mel nämä verryttelyt johtaa, enkä minä ainakaan vastaan sano.
Ranskikset on kaikki aivan älyttömän teknisiä soittajia. Olen täällä korvat punaisena kuunellut kun jokainen harjoittelee Strukovin konserttoa, Pendereckin Capricciota, Stevensin Journeytä (no okei, mä soitan sen kyllä vielä diplomissa) tai jotain muuta järjetöntä tilubiisiä. Tai soittaa asteikkoja sellaisilla tavoilla ettei uskoisi. Ylipäätään olen täällä kuullut sellaisia asioita tehtävän tuuballa joita en luullut ihan oikeasti mahdolliseksi.
No mutta sitten, sitten. Melvin- setä sai vision että tänään soitetaan orkkapaikkoja. Ja kerrankin minä sain näyttää näille mitä minä osaan. Pröpperin orkkapaikkavihosta alettiin soittamaan Wagnereita, ja voi pojat, ne minä osaan kirjaimellisesti ulkoa. Kerrankin minä sain näyttää miten soitetaan orkkapaikat oikeassa rytmissä, tyylillisesti hienosti, kaikki sudenkuopat muistaen ja oikealla soundilla. Ensimmäistä kertaa koko täällä aikana ranskalaiset jäi jossain toiseksi. Culbertson kehui rytmiä kysyi että olenko soittanut Mestarilaulajia orkesterissa useinkin. En kertaakaan, mutta näihin on kyllä tunneilla panostettu senkin edestä. Kiitos, Petri.
Päivä sai hiukan oudon käänteen lounaan jälkeen. Puoli yksi pidettiin lounastauko ja sovittiin että tavataan kahden aikaan. Mel sanoi että saattaa olla liikennelaitoksen lakon vuoksi vähän myöhässä. Fine. No, me odottelimme luokan kanssa mestaria neljään asti. Kun mestari ei vastannut puhelimeensa neljältä, kaikki vain lähti kotiin. Wtf?
Illalla oli vaihtareiden iltamat. 'Vaihtarit' käsittää siis kolme brittiä ja meidät kaksi suomalaista sekä kaksi saksalaista. Ymmärrän näiden brittien osalta että niiden ranskan taito on vielä vähäisempi kuin minun. Mutta rehellisesti sanottuna kaksi näistä briteistä on kyllä niin tyhjäpäitä, että mieluummin vietän aikaa kämpillä facebookin ja virtuaalisosiaalielämän kera kuin niiden kanssa.
Tänään siis mentiin porukan kanssa syömään ja kuunneltiin tyhmiä juttuja. Tämän jälkeen jatkettiin toisen britin kotiin (joka on paremmalla paikalla, hienompi ja halvempi kuin minun, perkele) ja matkalle sattui Ben & Jerry. Siis se jäätelötehdas. Molemmat britit sai hulluskohtauksen ja alkoivat kikattamaan ja huutamaan. Ja sitten se kielenkäyttö. En minäkään osaa ranskaa (vielä) kunnolla, mutta minä pärjään aina ilman englantia. Näille luonteva ratkaisu oli puhua englantia ja kun jäätelömyyjä ei ymmärtänyt, nostaa volyymia niin pitkään että jotain tapahtuu. No, tapahtui niin että jäätelömyyjä toivotti rankskaksi pimut ns. vitun kuuseen mitä Newcastlen murretta huutavat ääliöt eivät onneksi ymmärtäneet. Saksalainen asiallinen vaihtari pelasti tilanteen ja tulkkasi.
Britit olivat niin onnellisia löydettyään brittiläisen jäätelötehtaan (wtf, sehän on amerikkalainen?) että hössöttivät löydettyään viimein palan kotimaata tästä junttilasta. Koti-ikävä iskee varmaan minuunkin, mutta ampukaa joku minut jos rupean tuollaiseksi alentuvaksi juntiksi. Itse en ikimaailmassa haluaisi asua Briteissä (ainakaan jos se on täynnä tuollaisia ääliöitä) enkä rupea koti-ikävääni lääkitsemään ruisleivällä tai salmiakilla. Olen kertakaikkisen onnellinen patongista ja ranskalaisista karkeista, kaupunkipyöristä, vanhasta kaupungista, viinistä ja ruuasta, juustoista, lähiählystä, opettajasta ja luokasta, koulusta, vaikka mistä muusta. Minä viihdyn täällä. Jos en viihdy niin tulen pois.
Ranskikset on kaikki aivan älyttömän teknisiä soittajia. Olen täällä korvat punaisena kuunellut kun jokainen harjoittelee Strukovin konserttoa, Pendereckin Capricciota, Stevensin Journeytä (no okei, mä soitan sen kyllä vielä diplomissa) tai jotain muuta järjetöntä tilubiisiä. Tai soittaa asteikkoja sellaisilla tavoilla ettei uskoisi. Ylipäätään olen täällä kuullut sellaisia asioita tehtävän tuuballa joita en luullut ihan oikeasti mahdolliseksi.
No mutta sitten, sitten. Melvin- setä sai vision että tänään soitetaan orkkapaikkoja. Ja kerrankin minä sain näyttää näille mitä minä osaan. Pröpperin orkkapaikkavihosta alettiin soittamaan Wagnereita, ja voi pojat, ne minä osaan kirjaimellisesti ulkoa. Kerrankin minä sain näyttää miten soitetaan orkkapaikat oikeassa rytmissä, tyylillisesti hienosti, kaikki sudenkuopat muistaen ja oikealla soundilla. Ensimmäistä kertaa koko täällä aikana ranskalaiset jäi jossain toiseksi. Culbertson kehui rytmiä kysyi että olenko soittanut Mestarilaulajia orkesterissa useinkin. En kertaakaan, mutta näihin on kyllä tunneilla panostettu senkin edestä. Kiitos, Petri.
Päivä sai hiukan oudon käänteen lounaan jälkeen. Puoli yksi pidettiin lounastauko ja sovittiin että tavataan kahden aikaan. Mel sanoi että saattaa olla liikennelaitoksen lakon vuoksi vähän myöhässä. Fine. No, me odottelimme luokan kanssa mestaria neljään asti. Kun mestari ei vastannut puhelimeensa neljältä, kaikki vain lähti kotiin. Wtf?
Illalla oli vaihtareiden iltamat. 'Vaihtarit' käsittää siis kolme brittiä ja meidät kaksi suomalaista sekä kaksi saksalaista. Ymmärrän näiden brittien osalta että niiden ranskan taito on vielä vähäisempi kuin minun. Mutta rehellisesti sanottuna kaksi näistä briteistä on kyllä niin tyhjäpäitä, että mieluummin vietän aikaa kämpillä facebookin ja virtuaalisosiaalielämän kera kuin niiden kanssa.
Tänään siis mentiin porukan kanssa syömään ja kuunneltiin tyhmiä juttuja. Tämän jälkeen jatkettiin toisen britin kotiin (joka on paremmalla paikalla, hienompi ja halvempi kuin minun, perkele) ja matkalle sattui Ben & Jerry. Siis se jäätelötehdas. Molemmat britit sai hulluskohtauksen ja alkoivat kikattamaan ja huutamaan. Ja sitten se kielenkäyttö. En minäkään osaa ranskaa (vielä) kunnolla, mutta minä pärjään aina ilman englantia. Näille luonteva ratkaisu oli puhua englantia ja kun jäätelömyyjä ei ymmärtänyt, nostaa volyymia niin pitkään että jotain tapahtuu. No, tapahtui niin että jäätelömyyjä toivotti rankskaksi pimut ns. vitun kuuseen mitä Newcastlen murretta huutavat ääliöt eivät onneksi ymmärtäneet. Saksalainen asiallinen vaihtari pelasti tilanteen ja tulkkasi.
Britit olivat niin onnellisia löydettyään brittiläisen jäätelötehtaan (wtf, sehän on amerikkalainen?) että hössöttivät löydettyään viimein palan kotimaata tästä junttilasta. Koti-ikävä iskee varmaan minuunkin, mutta ampukaa joku minut jos rupean tuollaiseksi alentuvaksi juntiksi. Itse en ikimaailmassa haluaisi asua Briteissä (ainakaan jos se on täynnä tuollaisia ääliöitä) enkä rupea koti-ikävääni lääkitsemään ruisleivällä tai salmiakilla. Olen kertakaikkisen onnellinen patongista ja ranskalaisista karkeista, kaupunkipyöristä, vanhasta kaupungista, viinistä ja ruuasta, juustoista, lähiählystä, opettajasta ja luokasta, koulusta, vaikka mistä muusta. Minä viihdyn täällä. Jos en viihdy niin tulen pois.
perjantai 2. lokakuuta 2009
Miten mikään ei selvinnyt
Tällä viikolla piti alkaa opetus. Opetuskin tavallaan alkoi, ja tällä viikolla piti myös selvitä yleisten aineiden tilanne ja kaikki muu. Vaikka tuosta Akatemian opinto-ohjauskatastrofista on jo paljon sanottu, täytyy sanoa että voimattomuuden tunne täytti minut tänään. Viimeksi olen kokenut vastaavan akatemialaisena fuksina, kun systeemistä ei saanut mitään selvää eikä keneltäkään apua.
Kaikki me täytimme erasmus- hakupapereihin sellaisen suuntaa-antavan hopsin. Sen tekeminen oli ilman opinto-opasta hyvin summittaista, joten minäkin kirjoitin niihin papereihin mitä nyt mieleen tuli. Itse olin kirjoittanut sinne musiikkiteknologiaa, ranskan kieltä, kamarimusiikkia, orkseteria tms. No- opintoasiainpäällikkö piti näitä hopseja sitovina ja ymmärsi että meidän yliopisto haluaa meidän tekevän näitä. Tämä siis siitä paperista, jonka itse kirjoitin. Tämän lisäksi kenellekkään meistä ei ollut merkitty opintopistemääriä, joten kaveri oli sitä mieltä että suoritusmerkinnät riittää. Kun sain väännettyä että vuoden opinnot on noin 60 pojoaja creditit on pakko tulla, se sanoi että fine- laitetaan 60 pojoa sitten vuoden lopussa. Helpostihan se käy- täällä ne ei vissiin käytä noita. Toisallta tämä koulu onkin ylpeästi konservatorio eikä yliopisto, jolloin ne voivat pyyhkiä perseensä kaikenlaisilla bolognese- prosesseilla ja tehdä mikä oikein on. Ilmeisen suuri osa eurooppalaisista musiikkioppilaitoksista muutti itsensä bolognese- prosessin uhatessa konservatorioiksi. Viisas veto.
Sivumennen sanoen Akatemia voisi lopettaa mainostamasta itseään yhtenä euroopan suurimmista musiikkiyliopistoista. Täällä se ei todellakaan ole mikään meriitti, vaan aivan päinvastoin. Pariisin konservatoriolle nauretaan persoonattomana musiikkitehtaana, kun siellä on yli tuhat oppilasta.
No, minun hopsiini tuli kuorolaulua, tuubansoittoa, jotain musiikkiteknologiaa, art et civilication eli musiikinhistoriaa, joku analyysikurssi ja ehkä kamarimusiikkia.
Eilen tapasin sitten suurmestarin itsensä. En tiedä onko kyse ymmärtämysvaikeuksista vai mistä, mutta en minä tiennyt että mikään alkaa. Kun tulin koululle kymmenen aikaan aamulla, niin Arnaud Boukhitine (Melin assari, Ensemble Intercontemporain) ja Melvin itse olivat paikalla. Sessioivat siinä baritonien ja saxhornien kanssa ja sanoivat että katsellaan iltapäivällä. Sitten ne vaan kaikki hävisivät, ja tulivat neljän aikaan takaisin. Tämän jälkeen Mel bongasi toisen tuubistin ja minut ja pisti soittamaan duettoja. Soittettiin ensin yksi vihko Offenbachin selloduettoja. Sitten toinen jotain espanjalaista barokkia. Sitten Mozartin menuetteja. Minä soitin ykköstä ja niin että veri meinaa tursuta ikenistä kun pitää ulvottaa kaiken aikaa, ja Culbertson vaan istuu nurkassa. Ja tätä kesti tunnin. Sitten päivä oli loppu. wtf?
Tänään oli sellainen kevyt Melin vetämä aamulämmittely. Onneksi tulin puhaltamaan jo vähän aikaisemmin että pärjäsin, oli nimittäin sen verran kevyt aamulämmittely että oli vähän oksat pois. Tämän jälkeen Mel vei meidät konserttiin ja kertoi että koko tuubaluokka lähtee parin viikon päästä Oviedoon. Ja päivä saattaa jatkua. Vähän on toisenlainen meininki kuin suomessa.
Kaikki me täytimme erasmus- hakupapereihin sellaisen suuntaa-antavan hopsin. Sen tekeminen oli ilman opinto-opasta hyvin summittaista, joten minäkin kirjoitin niihin papereihin mitä nyt mieleen tuli. Itse olin kirjoittanut sinne musiikkiteknologiaa, ranskan kieltä, kamarimusiikkia, orkseteria tms. No- opintoasiainpäällikkö piti näitä hopseja sitovina ja ymmärsi että meidän yliopisto haluaa meidän tekevän näitä. Tämä siis siitä paperista, jonka itse kirjoitin. Tämän lisäksi kenellekkään meistä ei ollut merkitty opintopistemääriä, joten kaveri oli sitä mieltä että suoritusmerkinnät riittää. Kun sain väännettyä että vuoden opinnot on noin 60 pojoaja creditit on pakko tulla, se sanoi että fine- laitetaan 60 pojoa sitten vuoden lopussa. Helpostihan se käy- täällä ne ei vissiin käytä noita. Toisallta tämä koulu onkin ylpeästi konservatorio eikä yliopisto, jolloin ne voivat pyyhkiä perseensä kaikenlaisilla bolognese- prosesseilla ja tehdä mikä oikein on. Ilmeisen suuri osa eurooppalaisista musiikkioppilaitoksista muutti itsensä bolognese- prosessin uhatessa konservatorioiksi. Viisas veto.
Sivumennen sanoen Akatemia voisi lopettaa mainostamasta itseään yhtenä euroopan suurimmista musiikkiyliopistoista. Täällä se ei todellakaan ole mikään meriitti, vaan aivan päinvastoin. Pariisin konservatoriolle nauretaan persoonattomana musiikkitehtaana, kun siellä on yli tuhat oppilasta.
No, minun hopsiini tuli kuorolaulua, tuubansoittoa, jotain musiikkiteknologiaa, art et civilication eli musiikinhistoriaa, joku analyysikurssi ja ehkä kamarimusiikkia.
Eilen tapasin sitten suurmestarin itsensä. En tiedä onko kyse ymmärtämysvaikeuksista vai mistä, mutta en minä tiennyt että mikään alkaa. Kun tulin koululle kymmenen aikaan aamulla, niin Arnaud Boukhitine (Melin assari, Ensemble Intercontemporain) ja Melvin itse olivat paikalla. Sessioivat siinä baritonien ja saxhornien kanssa ja sanoivat että katsellaan iltapäivällä. Sitten ne vaan kaikki hävisivät, ja tulivat neljän aikaan takaisin. Tämän jälkeen Mel bongasi toisen tuubistin ja minut ja pisti soittamaan duettoja. Soittettiin ensin yksi vihko Offenbachin selloduettoja. Sitten toinen jotain espanjalaista barokkia. Sitten Mozartin menuetteja. Minä soitin ykköstä ja niin että veri meinaa tursuta ikenistä kun pitää ulvottaa kaiken aikaa, ja Culbertson vaan istuu nurkassa. Ja tätä kesti tunnin. Sitten päivä oli loppu. wtf?
Tänään oli sellainen kevyt Melin vetämä aamulämmittely. Onneksi tulin puhaltamaan jo vähän aikaisemmin että pärjäsin, oli nimittäin sen verran kevyt aamulämmittely että oli vähän oksat pois. Tämän jälkeen Mel vei meidät konserttiin ja kertoi että koko tuubaluokka lähtee parin viikon päästä Oviedoon. Ja päivä saattaa jatkua. Vähän on toisenlainen meininki kuin suomessa.
maanantai 28. syyskuuta 2009
Miten Vihreat alkoi haista RKP:lta
Kommentoin nyt hieman myos kotimaan politiikkaa. Sita on nimittain ollut taalla hippasen mielenkiintoista seurata.
Itse olen aina pitanyt itseani sitoutumattomana vihreana, ja mielenkiinnolla olen seurannut vaalirahoituskeskustelua. Vihreat on onnistuneesti brandannyt itsena puolueeksi jonka taskuista ei tule eri suuruisia poliittisia kriiseja kuin turkin hihasta- toisin kuin maalaisliitto.
Vihreilla on myos hallitusvastuu. Vihreat lahti ovet paukkuen ydinvoimakysymyksen takia (olisiko ollut lipposen II hallituksesta, en muista) ja oli oppositiossa pitkaan. Taman korpivaelluksen aikana vihreille kehittyi epaterve himo hallituspaikaan, hinnalla milla hyvansa. RKP on jo kehittynyt niin, etta sen olemassaolon sola causa on hallitusvastuu. Jopa niin pitkalle, etta puolue vaihtaa ideologiaa paahallituspuolueen mukaan. Se on ihan fine, mutta kun vihreat, joka on selkean ideologinen puolue, tekee samaa, niin se tuntuu pahalta. Valtakuntako hallituspaikasta?
Totta on, etta vaalirahoituskysymys ei ole oppositio-hallitus tai oikeisto-vasemmisto- akselilla.
Samaan aikaan Vihreat ovat rummuttaneet vaalirahoituksen avoimmuuden puolesta, lainsaadannon kehittamisesta ja kaikesta hyvasta. Ja samaan aikaan Sinnemaki antaa sataprosenttisen tukensa paaministerille, joka on jaanyt kiinni valehtelusta, ohjannut puheenjohtamiensa saatioiden varoja omiin ja kavereidensa vaalikampanjoihin, suorittanut maksullista arvovalintavaikuttamista talousrikollisten kanssa, ja herra tietaa mita muuta. Mutta hyva tietaa etta vihreilta kylla luottoa loytyy, jos kyse on hallituspaikasta.
Voi vaatia avointa poliittista kulttuuria ja vaalirahoitusta tai voi antaa sataprosenttisen tukensa puolirikoliselle paaministerille, mutta molempia ei voi selkarankaisesti tehda kylla yhta aikaa. Tai voi tietysti, mutta sekin kuulostaa jo maalais- ja hiihtoliitolta.
Vihreat tuli tietysti hallitukseen huonoimpaan mahdollsieen saumaan. Vihreiden hallitustaipaleella lapi on pistetty aikamoinen setti kaikkea kontrovesiaalia: Lex Karpela, Lex Nokia, Yliopistolaki lukukausimaksukokeiluineen, unohtamatta tietysti sahkoaanestysta, joiden ongelmat olivat vihrean oikeusministeri Tuija Braxin mukaan silkkaa scifia. No, vaalithan piti tietysti sittemmin uusia mutta mitas pienista.
On tietysti totta etta hallituskessa saa aikaan enemman, ja tama on se perustelu milla vihreat ovat itsensa legitimoineet hallitukseen. Vanhasen I ja II hallitus ovat vieneet poliittista kulttuuria selkeasti governance- suuntaan, suuntaan jossa paaministeri on toimitusjohtaja joka tekee valttamattomia paatoksia ja board eli hallitus valmistelee nama. Mutta kun politiikassa pitaisi olla ideologiaa, ja taman mina haluan vihreiden muistavan. Jos hallitus tekee niin huonoa politiikkaa ja on niin lapimata ettei siina ilkea olla mukana, jos sen ideologia on itselle sopimaton ja toimintatavat vastenmielisia, niin tulkaa nyt luojan tahden pois sielta. Muuten vihreista tulee jonkinlainen maalaisliiton ja RKP:n risteyma.
Itse olen aina pitanyt itseani sitoutumattomana vihreana, ja mielenkiinnolla olen seurannut vaalirahoituskeskustelua. Vihreat on onnistuneesti brandannyt itsena puolueeksi jonka taskuista ei tule eri suuruisia poliittisia kriiseja kuin turkin hihasta- toisin kuin maalaisliitto.
Vihreilla on myos hallitusvastuu. Vihreat lahti ovet paukkuen ydinvoimakysymyksen takia (olisiko ollut lipposen II hallituksesta, en muista) ja oli oppositiossa pitkaan. Taman korpivaelluksen aikana vihreille kehittyi epaterve himo hallituspaikaan, hinnalla milla hyvansa. RKP on jo kehittynyt niin, etta sen olemassaolon sola causa on hallitusvastuu. Jopa niin pitkalle, etta puolue vaihtaa ideologiaa paahallituspuolueen mukaan. Se on ihan fine, mutta kun vihreat, joka on selkean ideologinen puolue, tekee samaa, niin se tuntuu pahalta. Valtakuntako hallituspaikasta?
Totta on, etta vaalirahoituskysymys ei ole oppositio-hallitus tai oikeisto-vasemmisto- akselilla.
Sinnemäeltä kysyttiin lauantaina, luottaako hän sataprosenttisesti pääministeri
Matti Vanhaseen (kesk). Hän vastasi yhdellä sanalla: "Kyllä". (lahde)
Samaan aikaan Vihreat ovat rummuttaneet vaalirahoituksen avoimmuuden puolesta, lainsaadannon kehittamisesta ja kaikesta hyvasta. Ja samaan aikaan Sinnemaki antaa sataprosenttisen tukensa paaministerille, joka on jaanyt kiinni valehtelusta, ohjannut puheenjohtamiensa saatioiden varoja omiin ja kavereidensa vaalikampanjoihin, suorittanut maksullista arvovalintavaikuttamista talousrikollisten kanssa, ja herra tietaa mita muuta. Mutta hyva tietaa etta vihreilta kylla luottoa loytyy, jos kyse on hallituspaikasta.
Voi vaatia avointa poliittista kulttuuria ja vaalirahoitusta tai voi antaa sataprosenttisen tukensa puolirikoliselle paaministerille, mutta molempia ei voi selkarankaisesti tehda kylla yhta aikaa. Tai voi tietysti, mutta sekin kuulostaa jo maalais- ja hiihtoliitolta.
Vihreat tuli tietysti hallitukseen huonoimpaan mahdollsieen saumaan. Vihreiden hallitustaipaleella lapi on pistetty aikamoinen setti kaikkea kontrovesiaalia: Lex Karpela, Lex Nokia, Yliopistolaki lukukausimaksukokeiluineen, unohtamatta tietysti sahkoaanestysta, joiden ongelmat olivat vihrean oikeusministeri Tuija Braxin mukaan silkkaa scifia. No, vaalithan piti tietysti sittemmin uusia mutta mitas pienista.
On tietysti totta etta hallituskessa saa aikaan enemman, ja tama on se perustelu milla vihreat ovat itsensa legitimoineet hallitukseen. Vanhasen I ja II hallitus ovat vieneet poliittista kulttuuria selkeasti governance- suuntaan, suuntaan jossa paaministeri on toimitusjohtaja joka tekee valttamattomia paatoksia ja board eli hallitus valmistelee nama. Mutta kun politiikassa pitaisi olla ideologiaa, ja taman mina haluan vihreiden muistavan. Jos hallitus tekee niin huonoa politiikkaa ja on niin lapimata ettei siina ilkea olla mukana, jos sen ideologia on itselle sopimaton ja toimintatavat vastenmielisia, niin tulkaa nyt luojan tahden pois sielta. Muuten vihreista tulee jonkinlainen maalaisliiton ja RKP:n risteyma.
Ihmetyksen aihe
Viikonlopun aikana konservatorion respaan oli asennettu ns. rakajarru eli ikkunalasi jossa oli pieni reika ja mikrofoni. Normimeininki rautatieasemilla ja pankeissa tms. Syyna oli sikainfluenssan estaminen. Ideana tietysti kannatettava, mutta en kylla epaile lasin estavan possun possua leviamasta- respan tati nimittain hyppaa lasin toiselle puolelle antamaan poskisudelmat aamulla kaikille tutuilleen, joita on paljon. Mutta ihan hyva idea.
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Roh roh
Uusi kamppa on nyt saatu. Huomattavan hyvalla paikalla eli kolmannessa arrondissementissa, 3 metropysakin paassa keskustasta ja 6 paassa koululta. Kamppa vuokrattiin "kalustettuna" mika osoittautui ilmeisen venyvaksi kasitteeksi. Paikalla oli nimittain 2 poytaa, 3 tuolia ja patja. Kalusteita nekin tietysti, mutta ensimmaisena paivana piti lahtea Carrefouriin (lahinna cittaria vastaava valtava kauppa) ostamaan perustarpeita. Keittioastiat, vedenkeitin, jatkojohtoja (kampassa on 2 pistorasiaa, mika on ehka hippasen vahan menevalle nuorelle miehelle) ja lamppuja. Ja sitten mina tulin kipeaksi.
En tieda onko tama se sikaflunssa, mutta kylla mina helvetin kipea olen/olin. Nyt ollaan jo voiton puolella, mutta pari yota sitten nakymat ja toiminta oli yolla sita luokkaa etta kuumetta oli ja reilusti. Taman lisaksi rakaa tulee enemman kuin olisi valiksi (joku biologi voisi muuten kertoa mita raka oikeastaan on ja mika elin sita tekee) ja hengitys kuulosti lahinna astmaiselta lefalta maratonilla. Mutta I will survive.
Suurin ongelma sairastamisessa oli etta on aivan saatanallisen tylsaa. Ei ole televisiota, radio on kannykassa mutten siita mitaan ymmarra (no ehka jotain) ja suomenkielinen kirjallisuus loppuun luettu. Kirjastokorttia ei ole, koska sen saamiseen tarvitaan justification d'homicile eli kotipaikkatodistus. Siksi tietysti kelpaa mika tahansa virallinen kirje. Esimerkiksi internet-lasku. No miten saa internet-yhteyden? Esittamalla justification d'homicilen ja justification de bankairen, eli pankkitilitodistuksen. Miten saa pankkitilin? esittamalla justification d'homicilen. So there, ad nauseaum. Ranskalaiset ovat tehneet tasta muna/kana- dilemmasta ihan oman taiteenlajinsa.
Mutta kamppa rupeaa tuntumaan enemman ja enemman kodilta, mutta vahan kerrallaan. Laitan valokuvia kun saan sen kuuluisan oman nettiyhteyteni, ahlyn nettikahvilassa ei voi tyhjentaa muistikorttia. Kampassa on aikamoisia teknisia ratkaisuja, esimerkiksi 10 kuutiota hukkatilaa vessan ylapuolella. Taman lisaksi tarvittava asento on wc-pontolla istuessa aika miehekas, koska tilaa ponton reunan ja seinan valilla on noin 15 cm. Lisaksi (koska huonekorkeus on 3,5m) kamppaan on viisaasti rakennettu iso ja tilava parvi makuuhuoneeksi. Mutta laitan tosiaan kuvia sitten kun on mahollista. Nyt siirryn syomaan.
En tieda onko tama se sikaflunssa, mutta kylla mina helvetin kipea olen/olin. Nyt ollaan jo voiton puolella, mutta pari yota sitten nakymat ja toiminta oli yolla sita luokkaa etta kuumetta oli ja reilusti. Taman lisaksi rakaa tulee enemman kuin olisi valiksi (joku biologi voisi muuten kertoa mita raka oikeastaan on ja mika elin sita tekee) ja hengitys kuulosti lahinna astmaiselta lefalta maratonilla. Mutta I will survive.
Suurin ongelma sairastamisessa oli etta on aivan saatanallisen tylsaa. Ei ole televisiota, radio on kannykassa mutten siita mitaan ymmarra (no ehka jotain) ja suomenkielinen kirjallisuus loppuun luettu. Kirjastokorttia ei ole, koska sen saamiseen tarvitaan justification d'homicile eli kotipaikkatodistus. Siksi tietysti kelpaa mika tahansa virallinen kirje. Esimerkiksi internet-lasku. No miten saa internet-yhteyden? Esittamalla justification d'homicilen ja justification de bankairen, eli pankkitilitodistuksen. Miten saa pankkitilin? esittamalla justification d'homicilen. So there, ad nauseaum. Ranskalaiset ovat tehneet tasta muna/kana- dilemmasta ihan oman taiteenlajinsa.
Mutta kamppa rupeaa tuntumaan enemman ja enemman kodilta, mutta vahan kerrallaan. Laitan valokuvia kun saan sen kuuluisan oman nettiyhteyteni, ahlyn nettikahvilassa ei voi tyhjentaa muistikorttia. Kampassa on aikamoisia teknisia ratkaisuja, esimerkiksi 10 kuutiota hukkatilaa vessan ylapuolella. Taman lisaksi tarvittava asento on wc-pontolla istuessa aika miehekas, koska tilaa ponton reunan ja seinan valilla on noin 15 cm. Lisaksi (koska huonekorkeus on 3,5m) kamppaan on viisaasti rakennettu iso ja tilava parvi makuuhuoneeksi. Mutta laitan tosiaan kuvia sitten kun on mahollista. Nyt siirryn syomaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
