Lyonin vaihto on päättynyt, mutta blogi jatkuu aina vaan.

lauantai 10. lokakuuta 2009

Opetuksen laatu ja määrä, henkilökohtaiset tuntikatot.

Taas on yksi viikko takana, ja halusin vähän avautua näistä opetusmääristä täällä ja Suomessa. Lähtökohdat on tietysti hyvin erilaiset. Mutta kylmiä lukuja:

Tällä viikolla on ollut mestarin opetusta 3*7 tuntia. Siitä suurin osa ryhmäopetusta, osa yksityistunteja. Mestarin assistentti antaa lisäksi viikossa yleensä yhden tunnin yksityisopetusta ja 3-4 ryhmässä, tämän lisäksi luokkatunneilla on melkein koko ajan pianisti paikalla. Viikossa tulee soitettua ohjatusti siis melkein 30 tuntia! Siis viikossa! Tämän lisäksi tietysti oma harjoittelu ja lämmittelyt luokkakavereiden kanssa. Akatemiassa 30 tuntia ohjattua soittoa tarkoittaisi siis soittotunteja syksystä maaliskuun puoleenväliin. Täällä vastaava potti tulee viikossa, ja voin kertoa että jälki on kyllä sen mukaista. Kyllä muuten oppii.

Totta kai tilastointia hankaloittaa se, että mestari ei ole joka viikko paikalla. Mutta silti. Orkesterisoitinten osastolla vähennettiin juuri tuntimääriä niiltä paskiaisilta jotka eivät ole valmistuneet bolognese- prosessin mukaisessa määräajassa. Täällä ilmeisesti sellaista asiaa kuin henkilökohtainen tuntikiintiö ei ole olemassa, vaan täällä halutaan varmistaa että ihmisistä tulee huippumuusikkoja. Välillä en uskokaan kuinka onnekas olen kun pääsin tänne.

Ilmeisesti vielä on uutuuden viehätystä ja hybristä on ilmassa, kuukauden täällä olon jälkeen. Nyt jo itseasiassa harmittaa että joutuu 8 kuukauden päästä lähtemään. Koulu on ollut paljon intensiivisempää kuin olisin luullut. Turistina en ole juuri ensimmäisten parin viikon jälkeen joutanut olemaan. Koulunkäynti on aika toisenlaista täällä. En tiedä mitä se on tutkinto-opiskelijoille, mutta itse olen yrittänyt tehdä "hopsistani" aika samannäköisen kuin täkäläisillä.

Täällä on muuten kuorolaulu pakollisena aineena. Niinpä minäkin olen nyt mieskuorossa. En ole ikuna kuorossa laulanut (paitsi muutamassa satunnaisessa progiksessa) mutta kivaa on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti