Lyonin vaihto on päättynyt, mutta blogi jatkuu aina vaan.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Dokailevat (musiikin)opiskelijat ja muita myyttejä

HS julkaisi muutama päivä sitten uutisen, jossa kerrottiin opiskelijoiden alkoholinkäytön lisääntyneen. Tutkimuksen (jota en onnistunut löytämään verkosta) mukaan kosteinta ja railakkainta elämää viettävät yli 25-vuotiaat taideaineita opiskelevat miehet. Osuu ainakin minuun, olenhan yli 25-vuotias taideaineita opiskeleva mieshenkilö.

Tilastoja suomalaisten viinanjuonnista on itseasiassa hirveän hankala löytää. Dataa on heitelty STTV:n (jota ei edes ole ja jonka sivut ovat jostain 90- luvulta), THL:n ja Tilastokeskuksen sivuille. Lisäksi Euroopan Unionin tilastopankista löytyy imleisesti paljon tietoa, mutta sitä on hieman hankala käyttää. Yhtäkaikki, suomalaiset vetävät keskimäärin kitusiinsa yli 10 litraa sataprosenttista viinaa vuodessa. Jos teillä on joskus vuoden verran joutilasta aikaa, niin koittakaahan. 11 litraa sataprosenttista viinaa tarkoittaa hieman alle 70 kossupulloa (0,5 l,38 til-%) vuodessa. Joko viikossa pitäisi tempaista parit reippaat kännit tai sitten kossua pitäisi tissutella reilut puolitoista desiä joka päivä. Selväähän on, ettei terve työssäkäyvä ihminen tuohon pysty. Uskoisin että kuukauden-parin puhdistavan kossuretriitin jälkeen normaali-ihmisellä on pää ja ruumis huonossa kunnossa. Mutta kun katsotte metrossa kulkevia lasolia juovia setiä, niin huomaatte että ihmisen kroppa kestää kunnon nousujohteisella treenillä kyllä aivan uskomattomia asioita. Eli, keskiarvon sijaan pitäisi katsoa mediaania. Sitä en vain löydä mistään.

No mutta mistä oikein on kysymys? YTHS:n mukaan alkoholinkäytön kasvu on noussut vuosina 2004-2008, ja on nyt keskimäärin 381 pulloa keppanaa vuodessa. Keppanapullot on itseasiassa paljon hahmotettavampi yksikkö kuin absoluuttinen viina, mutta lukuja on hankala vertailla. Ensimmäistä kertaa lukion jälkeen huomaan tarvitsevani prosenttilaskua- kuinka monta litraa sataprosenttista alkoholia on 381pulloa bisseä? No, se tekee kuitenkin päivää kohti reilun pullollisen, joka pysyy vielä hyvin tiukankin kohtuukäytön määritelmän rajoissa.

Kun nyt en tuota tutkimusta löydä (vinkatkaa jos se on verkossa) niin siihen on paha ottaa kantaa muuten kuin se läpi mitä on Hesarissa kirjoitettu. Sola scriptura, sano latinalainen. On tietysti huolestuttavaa että opiskelijoiden viinanjuonti on kasvussa- ja varsinkin hälyttävää on se, jos opiskelijoiden viinanjuonti kasvaa ja muun väestön laskee, miltä nyt näyttää. Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat olleet pitkään jo tapetilla, ja alkoholin liikakäyttö aiheuttaa masennusta. Arkijärjellä voisi kuvitella että käytetyn viinan määrän lasku korreloisi myös masennussairauksien määrän laskun kanssa.

Mutta mitäs me yli 25- vuotiaat taideaineita opiskelevat miehet, jotka HS:n keskustelupalstan mukaan porsastelemme ja irstailemme. Myytti dokaavasta taideopiskelijasta on valitettavasti yhtä väljähtynyt kuin tunnin mukissaan seissyt keppana. Ihan varmasti akatemialaiset dokaavat, ja ihan varmasti osa juo liikaa, ja ihan varmasti monilla on suoranainen alkoholiriippuvuus. YTHS:n puolelta on kiinnitetty huomiota bilejuomiseen. SAY järjestää aikamoisen osan Akatemian bileistä. Niistä harvoista- mieleen tulevat nyt fuksiaiset, vuosijuhlat, ja rusettiluistelut. Näissä tapahtumissa myydään viinaa ja ollaan päissään, paitsi rusettiluisteluissa ei oikeastaan. Itse en ole myöskään huomannut mitään tyrkyttävää ilmapiiriä, mutta korjatkaa jos olen väärässä.

Lisäksi Akatemialla on SAY:n järkkäämänä lukuisa määrä pienempiä tapahtumia, jotka ovat täysin alkoholittomia. Tai saa kai niihin tulla oman pullon kanssa, jos haluaa. Ne jotka tulevat etsimään taideopiskelijoiden kosteita kaaosbileitä saattaisivat hieman hämmästyä lautapeli-iltaa tai leffailtaa. Ainejärjestöt järkkäävät harvakseltaan omia bileitä (pääasiassa orkesterikaronkkoja) joissa myydään viinaa ja myös sitä juodaan. Mutta nämäkin bileet loppuvat yleensä tuhkimotarinan lailla kello 12, kun vahtimestarin pitää lähteä kotiin. Yleensä ne bileet siirtyvät Urkkiin, Manalaan tai Kampin Teerenpeliin ja vesittyvät pikkuhiljaa samojen anekdoottien kertomiseksi ja baarissa istumiseksi. Oma lukunsa on tietysti sitten erilaiset koti- tai asuntolabileet. En kyllä sitä kiistä etteikö Akatemialaiset dokailisi. Se vaan ei tapahdu Akatemian piirissä.

Olen joskus silmät pyöreinä kuunnellut juttuja esimerkiksi lääkiksen speksistä, lääkärileikkibileistä tai erilaisista puolivirallisista pirtubileistä. Kauppilaslaiset järjestävät bileensä usein jossain kauheassa sedulassa, paitsi vuosijuhlansa messuhallissa, ja teekkareiden puolitoista kuukautta kestävästä vapusta tuskin tarvitsee muistuttaa- puhumattakaan muusta teekkaritoiminnasta johon usein todella tuntuu kuuluvan kermavaahto ja aivan tolkuton viinanjuonti. Mutta onhan näitä ennakkoluuloja. Jos saisi tuon YTHS:n tutkimuksen oikeasti jostain niin voisi vilkaista että mitä se on oikein syönyt.


Oma lukunsa on tietysti Y-liikkeessä tapahtunut ilmaisen viinan juonti. Sekin on vähän ylimainostettua, ainakin oman kokemukseni mukaan. Viimeisessä Y-tapahtumassa (Pj- Ps:ssä viime syksynä) SYL tarjosi yhden saunaoluen TAI -siiderin osallistujille. Jollakulla oli mukana jallupullo ja suurin osa porukasta meni nukkumaan puolen yön jälkeen. Tai ne harvat kerrat kun olen ollut HYY:n toimistolla. Täällä legendaaristen jatkojen mekassa olen ottanut pari lasia pahaa punaviiniä ja lähtenyt kaikkien muiden lailla kotiin, kun on aamulla taas töitä ja opiskelua. Mikään näistä esimerkeistä ei kerro etteikö Y-liikkeen piirissä juotaisi viinaa, tai etteikö opiskelijaelämä olisi kosteaa, mutta älköön kukaan luulko, että 1) opiskelijat noin yleisesti käyttäisivät alkoholia paljon tai että 2) opiskelu altistaisi alkoholin suurkulutukselle tai että 3) opiskeluaikana ei olisi mahdollista kehittää alkoholiongelmaa. Mutta jos minun arkikokemukseni on, että ainakaan helpolla ja vahingossa mikään näistä ei tapahdu.

Enkä suosittele tolkutonta viinan juontia kenellekään.

1 kommentti:

  1. Ostin kerran polttopuita mieheltä, joka kuultuaan olevani muusikko totesi, että hänen tietääkseen kaikki muusikot ja taiteilijat ovat juoppoja. Sanoin siihen ( kerrankin leikkasi)että minun tietääkseni mm. kaikki muurarit ja maalarit ovat juoppoja. Äijällä ilme kirkastui, ja alkoi kertoa juttuja juopoista duunareista.

    VastaaPoista