Lyonin vaihto on päättynyt, mutta blogi jatkuu aina vaan.

maanantai 1. helmikuuta 2010

järjestetään festarit! Joo! Sigamageeta!

Tämän päivän hesari tiesi kertoa, että valtio on luvannut pistää piikin aukin niin, että ensikin vuoden kaustisten festarit saadaan järjetettyä. Itsellänikin on erityinen suhde kansanmusiikkiin. Kamu-piirit ovat musiikillisesti keskimäärin innovatiivisempia, järjestötoiminnassa ja kaikenlaisessa sumplimisessa klasareita paljon edellä. Klasarimuusikko joko opettaa, kiertää freenä orkestereissa tai on virassa orkesterissa. Näin kärjistetysti, tietysti erilaisia työnkuvia on klassisella puolella valtava kirjo.

Mutta kansanmuusikoilla ei ole vakituisia työpaikkoja sitäkään vähää kuin mitä meillä klasareilla. Ilmeisesti kamu-puolella usein lähdetään siitä, että perustetaan orkesteri, myydään sitä, mahdollisesti järjestetään festivaalit, tehdään levyjä ja vaikka mitä. Klasaripuolella taas struktuuri on jo hyvin pitkälle olemassa, ja sen perustamisesta ei tarvitse murehtia. Uudistamisesta ehkä vähäsen. Mutta siis, lopputuloksena on että kamu-ihmisillä valmiudet ja visiot kaiken maailman pöhköistä festivaaleista on aina alitajunnassa, valmiina pomppaamaan esiin.

Kamu-puolellakin on kuitenkin perinteitä ja instituutioita- varmasti yksi koko suomen festivaalikentän dinosauruksista on Kaustisen kansanmusiikkijuhlat. Ovat sen laittaneet pystyyn 1968. Samana vuonna muuten Euroopassa oli käynnissä viimeisin hullu vuosi, Prahassa oli kevät ja Helsingissäkin opiskelijat valtasivat juhlallisin menoin oman talonsa. Perimätiedon mukaan oven klasia on ollut rikkomassa noin junavaunullinen ihmisiä. No mutta kuitenkin.

En ole itse koskaan paikan päällä käynyt, mutta on kuulemma vallan hieno festivaali. Jotain siellä on kuitenkin mennyt pahasti pieleen ja juhlien talous on ollut kuralla kovasti. Hannu Oskala kirjoittaa aiheesta blogissaan, ja tietää tästä kansanmuusikkona enemmän.

Hesarin jutusta käy ilmi että tätä vuonna 1968 perustettua festivaalia on johdettu jotenkin ihan kummallisesti. Sponsorisopimuksista oli saatu 7000€ tappiota. Tämä on tietysti aivan beyond me, miten tämä tehdään. Tämän lisäksi festivaalin viinanmyynti kävi pahasti miinuksella, koska drinkkilippuja oli liikenteessä niin paljon, että esiintyjät ja korruptiohenkilöstä kaatoivat kitusiinsa ilmaista viinaa tuhansilla euroilla päivässä.


Se että maksetaan sponsorisopimuksista ja juodaan ilmaista viinaa niin että saadaan budjetti ruvelle, kuulostaa hellyttävällä tavalla joltain Kihniön Kiljupunkkareiden Syyspillu Kapinaa! -festivaalilta, mutta en kertakaikkiaan keksi yhtään ainutta tapaa millä Kaustisen kaltaisen, valtionavun piirissä toimivan ison festivaalin budjetointi, talousjohtaminen tai budjettikuri voidaan ylipäätään tehdä niin että moinen olisi mahdollista. Itse olen kerran järjestänyt vastaavat tuomiopäivän bileet ja paljon myöhemmin toiminut ylioppilaskuntahommissa ja oppinut tekemään pienistäkin jutuista aika tarkat laskelmat joiden perusteella päätetään voidaanko jotain tehdä.

Y-liikeestä saadulla, täysin maallikkopohjalla toimivallakin rahanpyörittelykokemuksella olen tähän asti pystynyt tekemään juttuja sillä tavalla, että niiden tuotto/tappio tiedetään. Festivaalin järjestäminen on riskialtista puuhaa koska yksi matalapaine saattaa pilata koko viikonlopun festarin, tai sähkökatko viedä illan tuotat tai mitä tahansa, mutta se on taivaan varma, että ilmaista viinaa juodaan niin kauan kuin sitä tarjotaan. Ja siihen tarjoamiseen voi kyllä itse vaikuttaa.

3 kommenttia:

  1. Tiedän vastaukset kysymyksiisi, mutta en tiedä uskallanko kirjoittaa niitä julkisesti.

    Pohjimmiltaan kyse on totaalisesti epäonnistuneesta yrityksestä tuoda "uutta verta" ja "osaamista" "organisaatioon". Osaaminen oli vain sellaiselta alalta, jossa oli totuttu vähän eri kokoluokan budjetteihin. Sellaisiin, joissa ei tartte laskea joka drinksun perään.

    Tuut kato Suomeen ja juodaan vähän juustoa ja syödään punkkua niin kyl mä sit kerron.

    VastaaPoista
  2. Niin. Ja btw. Esiintyjät eivät tod. niitä drinkkilippuja nähneet. Tuona samana kesänä järjestimme ko. festareille konserttisarjan ja kun tiedustelimm pullovettä organisaatiolta, niin vastaus oli että ei käy. Niinpä kannoimme itse K-Market Jylhästä pullovettä artisteillemme.

    Huuliharppukvartetti Sväng oli myös 2008 "Viinituvassa" keikalla. Pojat joutuivat pyytämään tuopit tiskiltä ja täyttämään ne vessassa vedellä. Hyvä, että saivat edes tuopit.

    Mäen kyllä tajua paljonko pitää viinaa juoda että saa tonneja tappiota joka päivä.

    VastaaPoista
  3. Siis joo- en tarkoittanut että artistit olisivat juoneet viinaa monella tonnilla päivässä, kirjoitin huolimattomasti. Jos olisivat, niin keikkakunto olisi ollut ihan kaikilla melko huono. Todennäköisesti ovat menneet nuo tuhannet eurot niinsanotuille sidosryhmille.

    Ja on kyllä kohtuuhyvä kysymys silti tuo viinan määrä. Jos oletetaan että kaljatuoppi maksaa drinkkilipulla omakustannehintaan alle 2€ niin siitä voi laskea paljonko ryypiskelty yhteisestä pussista- päivässä.

    Toinen vaihtoehto on tietysti että festivaali on laskuttanut itseltään viinat täyteen jälleenmyyntihintaan, mutta se kuulostaa jo niin taivaallisen typerältä että en kyllä usko.

    VastaaPoista