J'accuse eli niin hieno maa että pummitkin puhuu Ranskaa

(Tämä teksti on alunperin julkaistu Saymaa- lehdessä 4/2009)

Istuttiin ruokalassa syömässä mautonta lounasta (ei se ruoka täällä aina niin hyvää ole kuin luulisi)  ja kun minäkin nyt saan jo suusta ulos ihan kokonaisia lauseita, alkoi yksi luokkakaveri (Loïc)kyselemään opiskelusta Suomessa, kun saattaisi olla kiinnostunut lähtemään vaihtoon. Siinä sitten Loïc kyseli suomalaisesta korkeakoulutusjärjestelmästä. Onko hyvä opettaja? On ihan perkeleen hyvä. Onko luokkatunteja? Ei ole.  Onko iso tuubaluokka? Ei ole tuubaluokkaa. Onko paljon soittotunteja? 90 minuuttia viikossa. Onko kamarimusiikkia? Jos joku viitsii järjestää.   Onko yhteissoittoa? Ei ole edes tuubaluokkaa. Onko yhteissessioita pasunistien kanssa? Ei varmasti ole. Baritonistien kanssa? Ei ole. Onko orkesterikirjallisuutta? Ei ole. Onko sektiosoittoa? Ei ole.  Onko mestarikursseja? Ei todellakaan tuubisteille.

Tämän keskustelun jälkeen jäin itsekin miettimään että miksi ihmiset ylipäätään hakeutuvat Akatemiaan. Akatemian vaskiopetus on käyrätorvia lukuunottamatta lapsipuolen asemassa. Ja tuon keskustelun jälkeen en ole ihan varma suosittelisinko Akatemiaa ihmisille, jos vaihtoehtoja on. Akatemialla on käynyt tuuri opettajien kanssa. Vaskipuolella (mistä minä parhaiten tiedän) joka ainoa opettaja on asialleen omistautunut ja huipputasoa. Mutta kukaan ei hoida eikä koordinoi vaskien opetusta millään tavalla- kukaan ei tappele lisää rahaa luokkatuntien pitämiseen, ei mestarikurssien järjestämiseen. Ei sitä rahaa kyllä annetakaan näille vähän hassuille humppatorville. Lähes kaikki opettajat ovat sivutoimisia, jolloin he saavat palkkansa siitä 90 minuutista opetusta jonka pitävät viikossa. Eikä kenenkään voida edes olettaa harrastavan Akatemian vaskimusiikin opetusta.

No mutta otetaan takapakkia. Mitä oikein on tapahtunut? Miten minä jouduin selittämään suomalaista korkeakoulujärjestelmää huonolla ranskalla Loïcille? Tarina alkaa kaukaa, mustasta tammikuusta 2009 Helsingissä, kun kirjoitin epätoivoisesti vaihtopapereita ja mietin minne hakisin. Viikkoa ennen takarajaa sain kuulla kaupungista nimeltä Lyon, jossa opettaa mies nimeltä Melvin Culbertson. Kaverin maine on rautainen, ja minä sitten vaihdoin viimeisen vaihtoehtoni (joka oli muistaakeni Düsseldorf) tähän Lyoniin. Ja erinäisten vaihdeiden jälkeen olen sitten täällä.

Kun tulin ensimmäisenä päivänä koululle, tapasin (paitsi tuubaluokan) niin myös vaihtokoordinaattorin. Kyselin häneltä käytännön järjestelyistä ja siitä, paljonko opetusta saa. Rouva katsoi minua vähän hämmästyneena ja sanoi että niin paljon kuin tarvitsee, tottakai. Minä muistelin Akatemian tuntikattoa ja orson ilmoittamatta vähentyneitä tuntikiintiöitä, ja tunsin itseni onnekkaaksi. Ensimmäisenä viikkona mestari itse piti kolmen päivän session, mestarin assistentti päivän verran, säestystunteja sai kun kirjoitti nimen listaan haluamalleen ajalle ja meni paikalle. Säestäjä oli tietysti myös kaikissa yhteissessioissa mukana. opetusta oli noin 30 tuntia- Akatemian mittapuussa lukukauden soittotunnit. Viikossa. Eikä tahti siitä ole sanottavammin hiljentynyt.

Varsinaisia yksityistunteja on vähän- tuubaluokka soittaa melkein koko ajan yhdessä. Mestari-kisälli- perinne on kyllä voimissaan täälläkin, mutta luokkatunneissa on kyllä omat puolensa. Kaiken aikaa kuulee missä muut menee, voi oppia muiden virheistä. Ja yhdessä soitto on mukavaa ja kehittävää. Luokalle on syntynyt kiva perinne, jossa pidemmällä olevat soittajat ohjaavat ja vahtivat vähän nuorempia.

Tämä yhdessä soittamisen määrä oli aluksi murskaava yllätys tällaiselle koppihinkkarille kuin minä. Olin tottunut tekemään omia juttuja omaan tahtiin omassa rauhassa, ja yhtäkkiä  pyydetäänkin mukaan lämmittelyrinkiin missä on 5 muuta tuubistia ja soitetaan minulle täysin tuntemattomia harjoituksia. Muutaman päivän paniikin ja punastelun jälkeen tästä tuli ihan luonteva osa minunkin aamurutiinejani. En kyllä olisi uskonut.

Mutta on joissain asioissa Akatemiakin näitä kermaperseitä edellä. Orkesteri- ja yhteissoittokulttuuri on Suomessa valovuosia täkäläistä edellä. Suomessa yhteissoitto tulee niin selkäytimestä kaikille ja on niin tuttua ettei sitä aina välillä edes huomaa- mutta siinä me kaikki ollaan tosi hyviä. Ihan oikeasti.

Täkäläisessä yhteissoittoproduktiossa vireessä on pahoja ongelmia, ja ennenkaikkea kuuntelu ja toisen soittoon reagoiminen ovat todella jähmeitä. Mozartin mitälie jousikvartettoa kuunnellessa kävi ilmi että siinä oli vain neljä yhtä aikaa soivaa ääntä (1 solisti ja 3 säestyssoitinta) eikä jousikvartettia. Sama homma kaupunginorkesterin kanssa: soundi on aivan taivaallinen, mutta orkesteri jumalattoman epätasaisen kuuloinen ja soittaa huonosti yhteen.

Solistikulttuuri on tässäkin varmasti yhtenä syynä- paitsi rutiinin puute, myös ohjelmiston ja opetuksen fokusointi pelkästään solistimateriaaliin saa hyvänkin soittajan sitten... no... fokusoitumaan pelkäksi solistiksi. Ja orkesteri jossa on 80 solistia, ei ole kovin hyvä orkesteri.

Mutta suosittelen vaihtovuotta kaikille. Kokemus on todella mieletön ja avartava monessa mielessä; hyvässä ja pahassa. Vaihdossa oppii paljon kulttuurista ja muista, mutta ennen kaikkea itsestään.

Sananen kielestä

Eilen kävin katsomassa tulevaa asuntoa ja asuinaluettani eli Lyon 3ème arrondissementia. Kämppä on pieni, 19 neliötä, mutta kivan oloinen ja valoisa. Alue on ählyjen naapurusto mutta hyvähenkinen sellainen, paljon halal- lihakauppoja, halal- baari ja muuta asiaankuuluvaa sälää. Vaikutti oikeasti kivalta.

Tapasin myös kämpässä nykyisin asuvan ihmisen, jonka kanssa käytiin lasillisella ählyn kantakapakassa. Se oli ensimmäinen varsinainen kontakti ranskalaiseen joka ei ole musiikin kanssa tekemisissä. Ranskan kieli alkaa pikkuhiljaa valua takaisin aivoihin, mutta tämä kaveri meinasi kuolla nauruun kun avasin suuni. En tarkkaan muista mitä sanoin, mutta se lieni monikon 1. persoonan imperatiivin mennyt muoto. Kaveri katsoi minua aivan monttu auki ja sitten kun naurultaan pystyi niin kertoi että kukaan sitten Molièren ei ole enää puhunut niin. Minä sitten tenttaamaan kaveria ja kun se tutki mukanani tuomaa kielioppia, hämmästys vain kasvoi. Kuulemma suurin osa (siis sen mukaan) mitä siinä kieliopissa oli oli joko hyvin vanhahtavaa tai epäoleellista. Lisäksi se ihmetteli minua- ei kuulemma koskaan ollut tavannut ihmistä joka osaa kieliopin kaikki kiemuraisimmatkin rakenteet mutta jonka sanastossa on pikkuauton kokoisia reikiä.

Tästä siis tulee mieleen että mitä siellä koulussa pitäisi ja voisi opettaa. Ymmärrän että luokka-opetuksessa on suurimittaisia keskusteluharjoituksia pitää, mutta toisaalta kieliopin syvällinen osaaminen ilman kykyä kommunikoida tuntuu sekin vähän resurssien tuhlaukselta.

Sen lisäksi eilen oli vielä muuten tuubistien iltamat. Sanottava se on, että niiden sisältö ja illan kulku lienevät melko universaaleja.

Est arrivé!

Instrumentit saapui tänään ja täysin ehjinä, onneksi. Firma lupasi soittaa minulle kun kuljetus tulisi koululle, mutta jostain syystä kukaan ei soittanut. Ihmettelin tilannetta ja tapasin sattumalta kv- koordinaattorin joka kertoi onnellisena jo kuitanneensa torvet ja laittaneensa ne jonnekin varaston taakse.

No tässähän ei ole sinällään mitään ongelmaa, mutta jos jotain olisi sattunut olisi turha ainakaan kuljetusfirmalle valittaa, koska kv-koordinaattorin nimet oli jo papereissa ja torvet kuitattu. Että näin. Mutta kaikki meni sitten hyvin. En ole ihan varma oliko ton PT-6:n tuonti tänne hyvä idea- torvia on talo täynnä ja koulun puolesta on kaikille maamiesseuran yhteinen Thor ja 152/2 fafner, joka sivumennen sanottuna on aivan järjetön torvi. Mutta täällä ne nyt joka tapauksessa on.

Hostellilta löytyi myös kohtuuhintainen pyykkikone, 4 euroa koneellinen. Kiva saada välillä jotain puhtaitakin vaatteita. Ilma täällä on ihan riittävän outo- pari päivää on nyt satanut ja sumunnut, ja nyt on taas hiton kuuma. Ja kaiken aikaa on niin kosteaa, että hikoiluttaa koko ajan.

Voisikohan näitä vaihtovuoden kustannuksia vähentää jotenkin verotuksessa? Lisäkoulutus gurun opissa on välttämätöntä ammatinhankinnan kannalta, ja niin edelleen? Jos Claviksestakin voi saada työhuonevähennyksen, niin onnistuukohan vastaava Ranskassa? Se olis jo aika reteetä, kahdet asumislisät ja verovähennetty kämppä...

Jostain syystä facebook ei toimi hostellissa, joten joudun nyt pärjäämään ilman sitä.

Toista päivää Lyonissa

Toinen päivä Lyonissa alkaa olla lopuillaan. Kyllähän sen tiesi muttei uskonut, että kaikki käytännön asiat toimivat toisin päin kuin Suomessa.

Heti alkuun on syytä kumota ennakkoluulo ranskalaisista arrogantteina paskiaisina. Poikkeuksetta kaikki tähän asti tapaamani ihmiset ovat olleet avuliaita, ystävällisiä ja mukavia. Ennakkoluulo lienee perua ihmisten pariisin matkoilta- täkäläistenkin mielestä pariisilaiset ovat paitsi paskiaisia niin myös niin kertakaikkisen rikki turisteihin, etteivät enää jaksa olla ystävällisiä. Paljon mahdollista.

Toinen ennakkoluulo liittyy ruokaan. T-talon Amica kepittää mennen tullen konservatorion ruokalan. Tänään ruokana oli räjäytettyä lihaa, jonka rinnalla mummon siankärsäkin on gourmeettinen ilotulitus, höyrytettyjä kasviksia (maku oli ihan oikeasti höyrytetty hämmentävän tehokkaasti kokonaan irti) sekä kuivaa riisiä. Salaatti oli vähän parempi ja patongin kanssa tuli vuohenjuustoa, mutta ihan oikeesti hei. Tän pitäis olla maailman gastronomian pääkaupunki.

Toinen jännä asia liittyy ranskalaisten käsitykseen lämpimästä ja kylmästä tilasta. Tätä on vähän vaikea selittää, mutta suomessa on ihan täysin selvää että ulkona on kylmä ja sisällä lämmintä. Täällä rappukäytävät/käytävät/eteiset tms. muut tilat ovat ärsyttävästi puoliavointa tilaa.

Tänään tapasin vuokraemännän ja maksoin takuuvuokran, toivottavasti tällä kertaa ei käy niinkuin Kälviällä. Tämän lisäksi täti löi täkäläisen Kelan kaavakkeet käteen ja pian alkaa paperisota asumistuesta Ranskassa. Saa nähdä miten käy- kaavake näytti siltä että se on syytä täyttää ajan ja natiivin kanssa väärinymmärrysten välttämiseksi. Mutta lotto sisään ja rahaa tulee jos tulee.

Soittimet ei tulleetkaan tänään, täti soitti ja kertoi auton menneen rikki. Kysyin että ajoiko se kolarin ja onko torvet kunnossa vai jumahtiko vaan jonnekin. Kuulemma jumahti. Kaikki tämä vieläpä ranskaksi. Ylpeä olo.

Rahaa menee aivan järjetöntä kyytiä, kaikkiin pieniin asioihin. En edes uskalla kuvitella paljonko sitä on mennyt, mutta kaikki tähän mennessä on sellaista mitkä vain pitää maksaa. Kyllähän sen tiesi, mutta kyllä se silti hirvittää.

Sen lisäksi ranskalainen näppäimistö on jotain aivan käsittämättömän hirveää. Se on nimeltään azerty, siinä on napit radikaalisti väärissä paikoissa ja- get this- piste tulee shiftin takaa puolipisteen merkistä. Muutenkin sen näppisleiskan jälkeen jopa Dvorak tuntuu ihan järkevätltä ja mukavalta ja lempeästi lähestyttävältä.

Uskomattoman väsyttävää tämä elämä on- kun kaiken hoitamiseen menee niin pirusti aikaa ja vaivaa niin klo 8 on ihan valmista kauraa nukkumaan. Muutin uuteen hostelliin ja Mme Froesel kertoi, että uuten kämpäään pääsee muuttamaan jo 24. päivä. Kävin ensimmäistä kertaa suihkussa sitten suomen ja jumpe kun tuntui hyvältä.