Lyonin vaihto on päättynyt, mutta blogi jatkuu aina vaan.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Henkilöstömuutoksia

Koululla on ensi viikolla mestareita enemmän kuin olisi väliksikään- suurmestari Culbertson saattaa ilmestyä koko ensi viikoksi, tämän lisäksi Roland Tzsempali (pardon my french) pitää mestarikurssia. Tämän lisäksi Arnaud Boukhitine (Melin assari) on jäänyt lopullisesti sairaslomalle, hänen tilalleen tulevat Stéphanie Labeyrie ja Guillaume Varupenne- jotka myös palloilevat koululla ensi viikon. Hommaa siis riittää- ajattelin Zenntbalille soitta Pendereckin Caprricion jota on nyt jyystetty niin että se rupeaa jo kyllästyttämään. Siitä saa kyllä aika maanisen version aikaan, saatte kuulla sitten joskus.

Arnaud tosiaan jää lopullisesti pois, mikä on sääli. Vallan mukava ihminen, ja ainoa opettaja joka puhuu niin hitaasti että ymmärrän kaiken mitä se sanoo. Tätä poisjääntiä käytiin kunnioittamassa syömällä koko luokan kanssa ulkona. Ranskalaiset ovat kaikenlaisen keskustelun ja asioiden fatalistisen hyväksymisen mestareita, ja niinpä viimeinen ehtoollinen (mikä ainakin minulle siitä ensimmäisenä tuli mieleen) ei ollut ollenkaan ankea ja ahdistunut tilaisuus, vaan hauska yhteinen ruokahetki. Vaikkakin vähän haikea.

Ranskalainen keskustelukulttuuri muuten perustuu vänkäämiseen ja eri mieltä olemiseen. Tämän takia minun on siihen vaikea ottaa osaa: vaikka ymmärränkin melkein kaiken, salamavauhtia ohi vilahtelevat kommentit, sivallukset ja huomautukset ovat niin kertakaikkisen nopeita, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta ottaa niihin osaa. Kiinnostuksella seurasin keskustelua, jossa algerialaistaustainen mustajalka baarinpitäjä ja joku toinen kinasivat Algerian sodasta, tuosta ranskalaisten Vietnamista. Algerian sota on ranskalaisille vieläkin raskas trauma, josta ei ole syytä puhua ellei ranskalainen itse aloita keskustelua ensin. Ilmeisesti ranskalaiset tekivät siellä kaiken sen mitä natsit tekivät Ranskassa toisen maailmansodan aikaan.

Mustajalka ei muuten ole pejoratiivinen termi. (Tai no on, mutta vain jos sitä käyttää haukkumasanana) Mustajalka (Pied-Noir) tarkoittaa Algerian ranskalaista (ja muita kolonialisteja) ja heidän jälkeläisiään Algeriassa, ja se on ihan eksakti termi. Kun Algerian sota meni ns. vituiksi, suurin osa mustajaloista ymmärsi lähteä takaisin manner-Ranskaan, ja loput lähetettiin enemmän tai vähemmän yhdessä palassa perässä.

4 kommenttia:

  1. Jaa, tuo on kiinnostavaa, jos mustajalka ei olekaan haukkumasana. Olen luullut, että se on ihan tuollainen neekeri-sana.

    Tuon Algerian sodan merkitystä ei täällä tajuta ja muisteta. Se johtuu vain siitä, että meidä orientaatioksi on tullut tuo anglinen maailma. Eli kaikki toisen maailman sodan jälkeinen imperialismi-koloniealismi juttu tiivistyy Vietnamiin. Kuitenkin, sen vähän mitä olen seurannut, tuo Algerian sota ja sen monipuolisen katkera perintö on hyvin tarkkaan mietityttänyt ranskalaista älymystöä vuosikymmenet.

    VastaaPoista
  2. Ranskalaiset ilmeisetsi teki asian kunniaksi jonkun vallankumouksenkin silloin- mikäli ymmärsin oikein. Toisaalta niitä vallankumouksia on täällä ollut tunnetusti muutamia. Mutta asia kuulemma vieläkin sivuutetaan sivulauseilla koulun historiankirjoissa ja ranskalaisten muutenkin traumaattinen suhde valtaisaan sotamenestykseensä viime vuosisadalla ei ainakaan tuosta parane.

    Ranskalaisten mentaalimalliin ei ilmeisesti mahdu että heidän hyvänä pitämänsä, melkein sakraali tasavalta on syyllistynyt juuri niihin samoihin sotarikoksiin joita natsi-Saksa teki. Olisi kiinnostavaa kysellä tästä vähän enemmänkin, mutta minun aivan suoraan käskettiin pitämään pääni kiinni ellei asiaa erikseen oteta esille. Että vapaus, veljeys ja tasa-arvo vaan teillekin.

    VastaaPoista
  3. Niin vielä- se vaikuttaa tohon maailmansodan muisteluun sillä tavalla että useat la résistancen nokkamiehet toimi myöhemmin armeijassa aktiiviupseereina, ja jätkät meni pilaamaan senkin memoraalin minkä tuosta la resistancesta olisi saanut. Toisen maailmansodan päättymispäivä vietettiin ns. kaikessa hiljaisuudessa. Ei tainnut olla edes juhlapäivä täällä, varmaksi en mene sanomaan.

    VastaaPoista
  4. Tekee vielä mieli jatkaa noiden hinostuneiden ransakalaisten kolttosista. Ja siitä unohtamisen mukavuudesta.

    Kun Neuvostoliitto parikymmentä vuotta sitten hajosi, löimme kaikki käsiämme yhteen, ihmettelimme että kuinkas sen nyt noin kävi. Ja parhaat valopäät näkivät tapahtumassa Historian Lopun ja jonkin aivan uuden aikakauden synnyn.

    Hieno ihminen, Matti Klinge, kommentoi asiaa kyynisen oppineesti: Mitäs kummaa tuossa on? Imperiumeilla on tapana hajota. En nyt usko mihinkään suuriin historian lainalaisuuksiin, mutta saattaa tuollainen laki olla olemassa. Klinge huomautti, että ensimmäinen imperiumi, Portugali meni mailleen jo pian syntynsä jälkeen - mitä nyt Brasilia omituisena irredenttana sinnitteli pitkää. Sen jälkeen imperiumin logiikkaa ovat kokeilleen Espanja, Ranska ja UK. Mitä niille kaikille sitten kävikään? Klinge muistutti ihan aiheellisesti, että viimeinen lähtisen Euroopan iso imperiumin sortuminen ennen NL:n hiipumista kävi niinkin läheisessä menneisyydesäs kuin 1950-luvulla. Eli siis tämä Ranskan likainen sota Pohjois-Afrikassa. No, parempihan tuollaiset ikävät asiat on unohtaa.

    Viime aikoina sosiologiassa on kiinnostavaa pohdintaa ollut ns. post-kolonialistisen ajattelun ympärillä. Eli siis voimmeko me ihan tosissamme tarkastella tätä koko maailmaa autuaasi unohtaen, että tämä kaikki saattaa näyttää vähän toiselta jos sitä katsoo kolonisoidun maailman perspektiivistä. Onko se esikuvallinen ja jumaloimamme "moderni" vain jotakin, joka on lännen sisällä syntynyt?

    VastaaPoista