Lyonin vaihto on päättynyt, mutta blogi jatkuu aina vaan.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Eläkkeelle? Not in my name!

Kuuntelen tällä hetkellä radiosta väittelyä, jossa Demari ja Työnantajapuolen Verikoira vääntävät eläkeiän nostamisesta ja muista siihen liittyvistä kysymyksistä. Keskustelussa on ihmetyttänyt lähtökohtainen olettamus siitä että suurin osa ihmisistä pitää työtä välttämättömänä pahana, joka pitää lusia ennenkuin pästään Eläkkeelle. Ja nyt ovat paskiaisiet vielä nostamassa sitä ikää, milloin pääsee Eläkkeelle- tuolle autereiselle saarekkeelle, mistä taivaasta sataa mannaa ja jugurttia, 40 neitsyttä viekoittelee eläkeläisiä ja viina on halpaa, jollei jopa ilmaista.

No. Minä pidän musiikista, oikeastaan minä jopa rakastan musiikkia. Jos minusta on kiinni niin haluan tehdä musiikista ammatin ja haluan pystyä tekemään musiikkia niin pitkään kuin ikinä suinkin mahdollista. Ajatus siitä, että saisin rahasta tehdä sitä asiaa mihin minut on koko yhteiskunnan ja Euroopan Unionin kalliilla rahalla koulutettu ja jota rakastan oikeastaan yli kaiken, on suorastaan ihana.

Minä en halua eläkkeelle- minä haluaisin työpaikan ja pysyä siinä Aina. Minusta tuntuu että nyt on kyse siitä, että tulevien eläkeläisten nimissä neuvottelee demarit, joiden käsitys työelämästä on samanlainen kuin AY-liikkeiden. AY-liikkeethän eivät enää minun kaltaisistani paskiaisista välitä. Varmasti suurin perseennäyttö minun ikäluokalleni oli AY-liikkeen kannanotto siihen, että YT-neuvotteluissa ensimmäisenä pitäisi nuoret laittaa ensimmäisenä pihalle. Se sinetöi AY-liikkeen kuvan saavutettujen etujen puolustajana- menneisyyden ja suurien ikäluokkien etujärjestönä, jota ei prekariaatti ja muu nuoriso kiinnosta paskaakaan. Ja nyt demarit ja AY-liike ovat jostain saaneet päähänsä, että kaikki haluavat mahdollisimman nopeasti eläkkeelle.

En tiedä haluavatko- tunnen monia ihmisiä jotka eivät halua. Varmasti monet haluavatkin.

Olen pitkään luullut että asenteeni johtuu näistä ruusunpunaisista silmälaiseista, eli siitä että opiskelen ammattia rakastamastani alasta. Haluaako luokkahitsaaja tai autoasentaja sitten painaa duunia ns. loppuun asti? Ainakin yle oli jostain löytänyt turkulaisen bussikuskin, joka kertoi eläkkeelle jäämisestään (vapaasti translitteroiden) "No siin mä sitte istusi kiikustualis reinot jalas ja miäti et tässäks tää ny oli- tätäks tää o sitte 20 vuat, ku aamuteeveki oli loppunu eikä postikaa viäl tullu- ja sit mää soiti pomol ja kysysi et pääseeks ajaa vuaroo."

En minä tiedä miltä minusta tuntuu 40 vuoden päästä- varmaan samalta- mutta jos nyt pitää tehdä päätöksiä, niin minä tuuperrun sorvin ääreen enkä ikinä lakkaa tekemästä musiikkia.

9 kommenttia:

  1. Niin. Sinä opiskelet rakastamaasi asiaa ja sinulla on mahdollisuus saada pysyvä työpaikka, josta eläköityä. Onnea. Näin ei ole meidän kaikkien osalta. Mua kyllä oikeesti arveluttaa että jaksaako noissa soittoruokaloissa ja festareilla hanuri sylissä roikkua freelancerina vielä 35 vuotta. Ja että pystyykö siihen ylipäätään, aika fyysisesti kuluttavaa hommaa kun on.

    Toisaalta saas nähdä että missä vaiheessa orkesterilaitokset alkaa kaatua. Sillo nimittäin rytisee ja ruumiita tulee. Mikkelissä jo yritettiin vähän aikaa sitten.

    VastaaPoista
  2. Näin on, ja tasan ei käy onni yhteiskunnassa tässä tilanteessa. Ja totta on sekin että ainakin suomalainen orkesterikenttä on muutosten edessä, tosin ainakin mun työmarkkinat ulottuu vähintäänkin Eurooppaan.

    Ymmärrän sen ettei kaikkia miellytä tämä eläkekeskustelu ja osa työläisistä haluaa eläköityä ennen osa jälkeen kuuttakymmentä ikävuotta. Mun kirjoituksen kärki on se, että aina välillä AY-liikkeeltä lähtee tolkku ja aletaan puhua suulla suuremmalla.

    Varsinkin kun työmarkkinat on komplisoituneet viimeisten vuosikymmenten aikana huomattavasti.

    VastaaPoista
  3. En tiedä ootko lukenu Soininvaaran Vauraus ja Aika -pamflettia. Siinä käsitellään hienosti tätä työn ja ns. vapaa-ajan dilemmaa.

    Jos yhteiskuntaa ajattelee kokonaisuutena, niin eikö kokonaistavoitteena pitäisi olla se, että eläisimme kaikki mahdollisimman onnellisina ja meillä olisi mahdollisimman paljon vapaa-aikaa?

    Raha ei tee onnelliseksi, elämän mielekkyys tekee.

    Työ on varmasti osa mielekkyyttä. Mutta mm. AY-liikkeen jumiutuminen ikivanhoihin työn käsitteisiin ei edistä onnellisuuden kasvua. Työttömyys on taas kohta 10%. Miksei kukaan ehdota työajan lyhentämistä ja lisäväen palkkaamista?

    Minä en henkilökohtaisesti usko nykyisen "pay-as-you-go" -eläkemallin säilyvän meidän eläköitymiseemme saakka. Suuret ikäluokat syövät rahastot ja meille pätkätyö-sukupolvelle jää vain murusia jos sitäkään. Suosittelen satsaamaan asunto-omaisuuteen tai alkuainefutuureihin ennemmin kuin eläkerahastoihin.

    VastaaPoista
  4. niin, jotenkin on vähän hankalaa ylipäätään mieltää koko eläke-juttua. Että siis saisi rahaa siitä, ettei vmasti tee yhtään mitään. Kun nää eläkkeet kai toimivat aika usein silleen, että on vaikea tehdä mitään keikkahommiakaan.

    Mutta olennaista on kyllä ylipäätään suhtautuminen duuniin. jos työhön kuin työhön suhtautuu välttämättömänä pakkona, josta on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti, on eläke totta kai se lopullinen tavoite. Tämä asia ei tosiaan ole edes alakohtainen, vaan tuntuu enemmän riippuvan ihmisestä. Toiset rakastavat mitä tahansa työtä, toiset suhtautuvat unelma-ammattiinsa samalla nihkeydellä.

    Hämmentää.

    VastaaPoista
  5. Lueskelin juuri vaihteeksi Erkki Tuomiojan blogia. (Jota hän on käsittääkseni julkaissut pidempään kuin kukaan suomalainen poliitikko ja yhä käsittämättömällä html-pohjalla, jossa ei voi linkata juttuihin eikä saada rss-feediä.) No enihuu, 14.1. Eki kirjoitti eläkkeistä mm. seuraavaa:

    Eläkekeskusteluissa ei yleensä kerrota mikä on eläkehaasteen ydin, eikä sitä tässäkään tehty. Tosiasia on kaikissa yhteiskunnissa ja eläkejärjestelmissä viime kädessä se, että kulloinkin työelämän ulkopuolella olevien ihmisten toimeentulo maksetaan niistä työn tuloksista, joita työssäkäyvä väestö tuottaa. Sillä että eläkejärjestelmä perustuu rahastointiin on selviä etuja puhtaaseen jakoeläkejärjestelmään verrattuna, mutta se ei viime kädessä muuta sitä, että tulevasta työstä kaikki nimellisesti menneen työn eläkemaksuillakin ostetut eläkkeet ja muutkin tulonsiirrot maksetaan.

    Tämä on helppoa silloin jos yli 65 vuotiaita on väestöstä 10 % ja työikäisiä 70 %, varsinkin jos he vielä kaikki ovat töissä. Jos taas ihmiset elävät pitempään eikä väestö kasva – mikä ei jo seitsemän miljardin ihmisen maailmassa ole toivottavaa eikä mahdollista – niin päädymme kohtuullisen läheisessä tulevaisuudessa tilanteeseen, jossa yli 65-vuotiaita on 30 % ja työikäisiä 55 %. Sellaista temppua ei silloin olekaan, jolla kaikille 60 vuotta täyttäneille voitaisiin edelleen maksaa eläkettä, joka vastaa 60 % aiemmasta ansiotasosta. 60-prosenttinen eläketurva on edelleen tavoiteltava ja kohtuullinen – pienituloisille vielä vähän suurempikin – mutta jotta se olisi mahdollinen on myös työurien pidennyttävä. Se tarkoittaa tosiasiallisen eläkeiän nousua. Tätä ei yleensä suoraan uskalleta sanoa, vaan puhutaan mieluummin työurien pidentämisestä. Samaan tähtää nyt käyttöön otettu elinaikakerroin. Jotta tämä toimisi on kuitenkin työnteon mahdollisuuksia ja työelämän laatua oleellisesti parannettava.


    Vaikka en demari olekaan, niin Tuomiojan fani olen kyllä.

    VastaaPoista
  6. Eläkejärjestelmän kaatuminen on ollut tiedossa varmasti oikeastaan aina- suomalaisten eliniänodotteista ja väestön määrästä on ollut aina olemassa tarkkaa dataa.

    Yhdenkään poliitikon ei nyt vain ole kannattanut alkaa tästä mitään kenellekään sanomaan, koska siinä kohtaa kusee niin ranksasti omiin muroihin ja putoaa niin pahasti, että sikä ei ilkeä kokeilla kukaan. Ja miksi siitä nyt sanoisi, koska luottamustehtävien tapahtumahorisontti on nyt se 4 vuotta.

    Kenelllekään ei varmasti ole tässä vaiheesssa epäselvää, että meidän sukupolvi ei tule ikinä nauttimaan sellaisista eläke-eduista, mitä ns. suuret ikäluokat ovat itselleen rakentaneet. En ole ihan varma edes siitä, saammeko me eläkettä. Suurille ikäluokille maksetut eläkkeet olivat tarkoitushakuinen vahinko, ja sitä struktuuria mikä tämän mahdolisti, puretaan jo kovaa vauhtia.

    Surullista tosiaan on, että AY-liike on tässä pelissä pelkästään suurten ikäluokkien neuvottelutyökalu, ja vain vähän kärjistettynä demarit tämän työkalun poliittinen siipi. Ja koska koko työmarkkinakoneisto on rakennettu suurten ikäluokkien ehdoilla ja suurille ikäluokille, vastakkain asettelun aika ei todellakaan ole vielä ohi- kaukana siitä.

    Ikävä vain että siinä suurten ikäluokkien meille valmistamassa pätkä- silppu- ja paskatöiden tulevaisuudessa meidän ikäluokat eivät todellakaan ole neuvotteluosapuoli. Kulostipas tämä nyt kovasti Osku Pajamäeltä.

    VastaaPoista
  7. Sun kommenttia skrollaillessa ajattelin että taidanpa linkata Pajamäkeen seuraavaksi, mutta sieltähän se tuli sitten ihan yllätyksenä ja pyytämättä.

    VastaaPoista
  8. Pajamäellä oli paljon hyvää siinä kirjassaan. Se mikä siinä tökki oli paitsi sen ekslamatorinen sävy, myös paikoitellen lähes paranoidi salaliittoteoreettisuus- ja tästä johtuva syyllisten metsästys. Pajamäelle tuntui olevan kaikista tärkeintä löytää syylliset.

    No, syyllisten etsiminen on usein käyttökelvoton tapa edetä politiikassa. Ja minä en usko että tämä eläkejärjestelmä on taiten rakennettu Suuri Puhallus- se on pikemminkin hyvinvointijärjestelmään kumuloituneita virheitä jotka väestönkasvun hillitön kasvu triggasi liikkeelle. Tästä tietty porukka hyötyy eikä kukaan halua sahata omaa oksaansa.

    VastaaPoista
  9. Hyvä Tuomas!

    Silloin kun lähdin HelSK:sta (nyk. Kaartin soittokunta), kovasti vinoilivat pääsevänsä eläkkeelle kun mulla on vielä niin ja niin paljon jäljellä. Totta, olisin varmaan viim. kolmen vuoden päästä eläkkeellä sieltä, kun 25 palvelusvuotta olisi täynnä 23:n ikävuoden jälkeen. Mutta, mitä sitten tekis kun koko ajan soitto maistuu.

    VastaaPoista