Lyonin vaihto on päättynyt, mutta blogi jatkuu aina vaan.

torstai 17. syyskuuta 2009

Est arrivé!

Instrumentit saapui tänään ja täysin ehjinä, onneksi. Firma lupasi soittaa minulle kun kuljetus tulisi koululle, mutta jostain syystä kukaan ei soittanut. Ihmettelin tilannetta ja tapasin sattumalta kv- koordinaattorin joka kertoi onnellisena jo kuitanneensa torvet ja laittaneensa ne jonnekin varaston taakse.

No tässähän ei ole sinällään mitään ongelmaa, mutta jos jotain olisi sattunut olisi turha ainakaan kuljetusfirmalle valittaa, koska kv-koordinaattorin nimet oli jo papereissa ja torvet kuitattu. Että näin. Mutta kaikki meni sitten hyvin. En ole ihan varma oliko ton PT-6:n tuonti tänne hyvä idea- torvia on talo täynnä ja koulun puolesta on kaikille maamiesseuran yhteinen Thor ja 152/2 fafner, joka sivumennen sanottuna on aivan järjetön torvi. Mutta täällä ne nyt joka tapauksessa on.

Hostellilta löytyi myös kohtuuhintainen pyykkikone, 4 euroa koneellinen. Kiva saada välillä jotain puhtaitakin vaatteita. Ilma täällä on ihan riittävän outo- pari päivää on nyt satanut ja sumunnut, ja nyt on taas hiton kuuma. Ja kaiken aikaa on niin kosteaa, että hikoiluttaa koko ajan.

Voisikohan näitä vaihtovuoden kustannuksia vähentää jotenkin verotuksessa? Lisäkoulutus gurun opissa on välttämätöntä ammatinhankinnan kannalta, ja niin edelleen? Jos Claviksestakin voi saada työhuonevähennyksen, niin onnistuukohan vastaava Ranskassa? Se olis jo aika reteetä, kahdet asumislisät ja verovähennetty kämppä...

Jostain syystä facebook ei toimi hostellissa, joten joudun nyt pärjäämään ilman sitä.

3 kommenttia:

  1. Kerro vähän lisää niistä torvista, kun ehdit tutustua niihin paremmin!

    VastaaPoista
  2. Eikai niissä mitään ihmeellistä. Se Thor on semmonen kun kaikki thorit, hirveen tasalaatuinen ja kivasti vireessä, mutta siitä kivasta mörinästä on vähän vaikea päästä räyhäkkäämpiin sävyihin.

    Fafneria en ole vielä kokeillut, mutta 6/4 BBb- tuuba ei voi olla ihmisestä lähtöisin.

    VastaaPoista
  3. Hei Tuomas,

    Olet kuulema kaverin-kaverin-kaveri. Olen itse asunut Lyonissa jo 8 vuotta ja autan mielelläni jos satut joskus johonkin apua tarvitsemaan. Yksi ystäväni etsii muuten kommuuniin vuokralaisia - mahtaisitko olla kiinnostunut? Kommuuni sijaitsee Croix-Roussilla ja on sympaattinen.

    Tässä yhteystietoni:
    Rauna Mounard
    06 60 45 35 17
    rauna_mounard@hotmail.com

    VastaaPoista