Lyonin vaihto on päättynyt, mutta blogi jatkuu aina vaan.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Oma kieli, oma mieli

Minä muistan, kun opin lukemaan. Peltolammin lastentarhassa jotenkin vain keksin miten kirjaimet täytyi järjestää, että niistä tuli mielekäs sana. Muistan edelleen aivan yhtä selkeästi, miten omituinen kokemus oli lukea Huckleberry Finnin seikkailuja- tarina ja ennekaikkea kieli kiihottivat jatkamaan, mutta lukeminen oli vielä väsyttävää- kirjainten ja sanojen siirto ajatuksiksi tapahtui haparoiden eikä suinkaan automaattisesti.

Koulun aloittaessani luin jo paljon, kieli oli ilmiönä niin fasinoiva että se suorastaan pakotti jatkamaan. Koulussa opin kuitenkin hyvin pian vihaamaan äidinkieltä. Aapeli-Aapinen (Hyvä Suomi! 1) tuntui suorastaan rienaukselta- Davy Crockettin ja Robinson Crusoen maailmasta pudottiin yhtäkkiä vajaalla käyvän, ilmeisesti valiumkoukussa pyristelevän tontun johdattamaan absurdiin maailmaan jossa tarina jatkui sen mukaan mitä uusia kirjaimia opittiin (noin 2 kuukaudessa) ja miten niitä voitiin käyttää tarinassa (ei mitenkään).

Lukemista vieläkin kirvelevämpi kokemus lieni ns. homokauno. Kaunokirjoitus on vittumaista nykertämistä, josta ei ole ollut koskaan kenellekään muuta kuin haittaa. 2 vuotta harjoiteltiin pipertämään kirjaimia oikein (ärrän sakara on hei liian korkea!) ja vasta kolmannella luokalla sai alkaa tekstaamaan. Pystyykö joku näyttämään ihmisen, joka on vielä 12-vuotiaana oikeasti kirjoittanut kaunolla? Varsinkin vasenkätisille kaunokirjoittaminen on jo fyysisesti mahdotonta. Nyt jos joku kertoo motoriikasta, niin voin soittaa tuuballa Arbanin karakteristiset etydit- kyllä hienomotoriikkaa löytyy. Minä en siis koulussa voinut kertakaikkiaan sietää äidinkieltä, muiden joukossa.

Itse taisin aloittaa kunniakkaan kouluhäirikön urani piirtelemällä tämä vamma-aapisen sen arvolle sopivilla kuvilla ja liimaamalla aapeli-tontun päälle syövyttävää- tarran. Josta tuli kotona satikutia. Lienee turha mainita että koulussa saattoi ilmetä lieviä keskittymisvaikeuksia.

Mutta Peltolammin sivukirjastonhoitaja Irene oli päiväkodinjohtaja Mallan ohella varsinainen matriarkka. Tarinan mukaan Malla laittoi vanhoilla päivillään vielä kaljaa juovia pahiksia kuriin ostarilla, kun olivat kaikki olleet päiväkodissa ja tottelivat vanhasta muistista. Mutta Irene antoi kirjastokortin, joka tuntui olleen avain onneen. Tämän lisäksi Irene piti kuria kirjastossa ja vahti että lapset lukevat vain hyvää kirjallisuutta- itse en saanut esimerkiksi lainata Kuinka Aku Ankkaa luetaan- pamflettia. Noidan käsikirja sen sijaan pelotti minulta ja luokkakavereilta paskat housuun.

Meillä kotona ei koskaan jaettu kirjallisuutta tai kirjoja lastenkirjoihin ja aikuisten kijroihin, vaan hyviin ja huonoihin. Itse olen lukenut paljon. Minua ovat usein kiinnostaneet paitsi tarinat, myös kieli jota käytettiin. Siis suomi tietysti, mutta kielen nyanssit, värit, rytmi ja sen sellaiset seikat. Tämän takia luin paitsi 82.14, niin myös uskomattomat määrät muuta tavaraa, siviili-ilmailun radioliikenneoppaista itsepuolustuslajien historiaan. Mitään sanottavaa hyötyä niistä ei ole ollut, mutta väliäkö sillä.

Ehkä tämän seurauksena herkistyin kielelle ja sen vivahteille. Koulussa esimerkiksi maantieto tuntui vastenmieliseltä- paitsi siksi että se on vastenmielistä ja tylsää, niin myös siksi että maantiedon oppikirja oli aivan järjettömän huonosti kirjoitettu. Se tuli muutama vuosi sitten vastaan. Tylsiä luettelomaisia lauseita, kokkareisia rakenteita, kiilalauseita ja kirjoitusvirheitä vilisevä kieli kertoi lukijalle enemmän kuin tekstin sisältö. Biologian kanssa oli ihan sama juttu, mutta onneksi tätini jaksoi biologina selittää innostuneesti ja mielenkiintoisesti samat asiat.

Tämä tuli täällä ollessani mieleen, koska haluan lukea. Minulla on Pohjantähteiden ensimmäinen nide sekä muutamia keskihuonoja, lentomatkalle ostettuja pokkareita. Siinä kaikki suomeksi. Englanniksi otin mukaan kokonaislaitoksen Shakespearen näytelmistä, joka toimii tietysti aina. Suomea ja englantia voin lukea niin että rentoudun ja nautin kielestä, immersoidun. Ranskankeilisen proosan lukemiseen tarvitaan sanakirja. Mikä onkaan rentouttavampi lukukokemus kuin kuin dekryptata tönkköistä ranskankielistä lausetta ja yrittää arvata mikä on sanan perusmuoto ja plarata sitä sanakirjasta? Juu ei mikään. Tämä on huomattavan äryttävää. Illalla tuli nimittäin jostain syystä valtava halu lukea Rimmisen pussikaljaromaania, ihan vaan sen kielen takia. Mutta kun ei onnistu, kun oma kirjasto on Claviksella. Samoin kävi Haavikko-vainaan kanssa. Tai Eeva-Liisa Mannerin.

Ranskasta on sanottava, että arvostavat kirjallisuuttaan kyllä. Kielialueen koon takia mistä tahansa suuremmasta marketista löytää kattavan valikoiman Zolaa, Baudelairea tai Hugoa. Pokkareina 6,95 kappale. Ja ilmeiesti ovat kaikki ne lukeneetkin, mitä olen haastatellut ihmisiä. Nyt jos vielä ne ymmärtäisin, niin minäkin olisin osa suurta franco-eurooppalaista perhettä. Tänään jopa luin keittokirjan alkusanoja iltalukemiseksi, kun on se englanniksi. Että niin huonosti täällä menee. Arvostakaa kirjastoanne ennenkuin pakkaatte sen kellariin.

11 kommenttia:

  1. Jaa niin, onhan mulla vielä Alaston salissa, mutta tuo suomen kielen James Joyce sopii vain hyvin tiettyihin hetkiin.

    VastaaPoista
  2. Öö, sun Alastalon salissa on tässä mun kädessäni parhaillaan. Pitää nyt tässä vaan huomauttaa, että kaikki lapset ei suinkaan opi lukemaan tarhassa, ja monelle tuo aapinen etenee ihan sopivaan tahtiin ;P Nythän Suomessa jo kohutaan, kun joissain kouluissa tahdotaan kirjoittaa tietokoneella jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. Miten käy lasten käsialan ja kaunokirjoituksen? Ou-nou!

    Laitan sulle postiin tuon pussikaljaromaanin, jos se yhtään helpottaa. Ja Lonely Planetin sivuilla vinkattiin jotain Lyonista löytyvää kirjakauppaa, joka myy englanninkielisiä kirjoja.

    VastaaPoista
  3. Ja miten käy kaunokirjoituksen? Toivottavasti huonosti. "Homokaunon" (niinkuin sitä joskus suutuspäissäni nimitin, se oli vasenkätiselle ihan oikeasti mahdotonta) juuret ovat 1800-luvun liikerkirjeenvaihdossa, oli tärkeää että sama latinalainen kirjaimisto oli käytössä kaikilla kirjeenvaihtajilla. Kirjoituskoneet lopettivat tämän käytännön mutta vahinko oli jo tehty, ja jollain käsittämättömällä tavalla tämä muinaisjäänne jäi lasten riesaksi.

    Kastettavia mustekyniä varten suunnitellun homokaunon idea oli mahdollisimman yhtenäinen viiva, sotkun välttämiseksi. Kirjoittamaan opiskelu on homokaunolla ihan yhtä järkevää kuin opettelisi kirjoittamaan mutta niin, että edellisen sanan pitää loppua seuraavan sanan kanssa samaan kirjaimeen ja vain siksi, että niin on aina tehty.

    Oppimateriaaleissa ja tavoissa on onneksi tapahtunut jonkun verran evoluutiota, joten ehkäpä 1930- luvulla suunnitellusta homokaunosta voisi pikkuhiljaa siirtyä kohti edistyksellistä 1960-lukua ja -lyijykyniä!

    Uskon että käsialan kanssa homokaunolla on yhtä vähän tekemistä kuin koululiikunnalla ja terveellisillä elämäntavoilla.

    VastaaPoista
  4. Tuomas Tuomas, painettua journalismia harrastaneena voin vakuuttaa, että mikään ei ole niin nopea tapa kirjata haastateltavan höpinöitä muistiin kuin kaunokirjoitus. Sääli vain, että käsialani ymmärrettävyys puolittuu omissa silmissänikin noin tunnin välein...

    VastaaPoista
  5. Stenografia on tietysti asia erikseen, itsellä kaunon käyttäminen puolittaa kirjoitusnopeuden, ja vasen käsi hoitaa sitten niin ettei tekstistä saa kukaan mitään selvää, vaikka olisi miten oikeat kirjaimet.

    VastaaPoista
  6. T! Tuo sinun tietosi kaunon historiasta on suoraan sanottuna väärä. Kyllä hallinnon tarpeisiin kaunoa on kirjoitettu varmasti kauan ennen 1800-luvun bokhalttareita. Muinaiset roomalaiset kylläkin sutivat vain isoja kirjaimia. Sanoo henkilö, jollla on vanhojen käsialojenkurssit käytynä... [Onko muita vastaavia paikalla?!]

    Sitä en tiedä, pitääkö tuota homo/heterokaunoa opettaa. Jossain määrin olen sielä mieltä, että pitää sillä pentuja jatkossakin piinata. Eli siis ei kai me sittenkään voida ihan siihen luottaa, että koneella kaikki menee. Itse en ole mikään käsialaihme. Traagista, kun ei saa omista vanhoita päiväkirjoitstaan aina selvää. Vai onkohan se sittenkään niin traagista?

    VastaaPoista
  7. Siis joo, kirjoitin epäselvästi. Se latinalainen kursiivi ja kirjaimisto mitä me pidämme kaunokirjoituksena, on ymmärtääkseni 1800-luvun alusta. Toki ja muinaiset roomalaiset kirjoittivat käsin ja rihvelitaululla.

    Minäkin olen sitä mieltä että käsin pitää osata kirjoittaa, mutta Toivo Salernon vuonna 1930 sulkakynäkäyttöön suunnittelemasta kirjasimistosta voisi olla jo aika siirtyä eteenpäin. Tekstaaminen on vasenkätisellekin joten kuten mahdollista, kaunokirjoitus ei ikinä.

    VastaaPoista
  8. 1800-luvun alussa tuli meilla käyttöön tuo nykyisen näköinen, kyllä latinalaiseksi nimitetty, tyyppikirjaimisto. Mutta: se syrjäytti ns. saksalaistyyppisen kirjoittamisen, josta Ruotsissa ja siis myös meillä on historia ainakin 1500-luvulta lähtien. Ja varmimmaksi vakuudeksi vielä likki paleografia-hakusanaan http://en.wikipedia.org/wiki/Palaeography Siinä tätä kaunon kehitystä voi ensi hätään katsella.

    VastaaPoista
  9. Loistava kirjoitus.

    Tosta wiki-linkistä:

    Modern period
    These humanistic scripts are the base for the antiqua and the handwriting forms in western and southern Europe. In Germany and Austria, the Kurrentschrift was rooted in the cursive handwriting of the later Middle Ages. With the name of the calligrapher Ludwig Sütterlin, this handwriting counterpart to the blackletter typefaces was abolished by Hitler in 1941. After World War II, it was taught as an alternative script in some areas until the 1970s; it is no longer taught.


    Näin Saksassa.

    Jaan Tuomaksen tuskan kaunokirjoituksesta. Parasta ja kauneinta omassa peruskoulutuksessani oli se, että kun 1-2 -luokilla opiskeltiin kaunokirjoitus, niin kolmannelle käydessäni ko. kirjoitusta uudistettiin ja opettajattaremme laittoi meidät opiskelemaan vielä uudetkin kirjasimet. Lopputulos: ei minkäännäköistä johdonmukaista käsialaa, mutta ei toisaalta mitään opetusta tekstaamiseen.

    Toinen kirjoittamiseen liittyvä ihmetyksen aihe on "konekirjoituksen" valinnaisuus. Kuinka paljon kansan tuottavuus nousisi jos kaikki hallitsisivat edes auttavasti 10-sormijärjestelmän? (Jonka olen myös ottanut omalla ajallani haltuun.)

    Samalla voitaisiin sitten heittää QWERTYllä vesilintua. Tässähän näppäismistössähän on tarkoituksellisesti laitettu useimmiten käytettävät kirjaimet (englanti) mahdollisimman kauas toisistaan eli pikkusormille.

    VastaaPoista
  10. Haa, meilläpä oli yläasteella konekirjoittaminen ihan pakollisena aineena. Ja senpä vuoksi osankin kymmensormijärjestelmän aikas hyvin.

    Ja qwertyhän soveltuu suomen kieleen paremmin kuin moniin muihin kieliin. Nopeasti ja tarkasti kirjoitettaessa on tärkeää, että kädet vuorottelevat. No, suomen kielen kirjainfrekvenssiä katselemalla voidaan todeta että aika hyvin tuo toteutuu juuri qwertyllä: A=V, I=O, T=V, N=O,E=V,S=V, L=O O=O, jne.

    Suomen kielen kaksoiskirjaimet voisi tietysti tuottaa jollain vaihtopainikkeella , niissä menee usein rytmi sekaisin.

    Itse en luopuisi Qwertystä, täällä kun on päässyt joskus nauttimaan ranskalaisten AZERTY-näppiksestä niin siitähän se riemu repeää. Ollaan liian totuttuja jo tuohon.

    Suomalainen qwert muuten on aikas joustava kirjoitettaessa romaanisia kieliä. Diakriittiset merkit saa kaikki ulos suomalaiselta näppäimistöltä, ja ainakin itsellä kirjoitusnopeuteen vaikuttaa vielä toistaiseksi enemmän sanan ortografian miettiminen kuin kahden napin painaminen é- kirjainta varten. Tosin ç on poikkeus, mutta ranskalaisetkin usein kirjoittaa sen ilman cedillaa.

    Vähän niinkuin internetti- huonostihan se toimii, mutta ei sitä enää oikein voi muuttaakaan.

    VastaaPoista
  11. Nythän sitä kaunokirjoitusta on uudistettu jotenkin tekstauksen suuntaan. Ainakin nykyajan koululaiset joutuvat opettelemaan, mitkä kirjaimet yhdistetään ja mitä ei. Esim. kahta s-kirjainta peräkkäin ei yhdistetä, ja r on ihan tekstauksen r.

    Minä kapinoin koulukaunoa vastaan siksi, että halusin kirjoittaa mummokaunoa enkä sitä mukakaunoa, mitä tokaluokalla opeteltiin. Ja kirjoitinkin sitten, eikä siitä kukaan mitään sanonut. Paitsi välillä. Ainakin näin oikeakätisen näkökulmasta kaunokirjoitus on nopein kaikista. Kymmensormijärjestelmänkin se voittaa.

    t. Elina

    VastaaPoista