HS julkaisi muutama päivä sitten uutisen, jossa kerrottiin opiskelijoiden alkoholinkäytön lisääntyneen. Tutkimuksen (jota en onnistunut löytämään verkosta) mukaan kosteinta ja railakkainta elämää viettävät yli 25-vuotiaat taideaineita opiskelevat miehet. Osuu ainakin minuun, olenhan yli 25-vuotias taideaineita opiskeleva mieshenkilö.
Tilastoja suomalaisten viinanjuonnista on itseasiassa hirveän hankala löytää. Dataa on heitelty STTV:n (jota ei edes ole ja jonka sivut ovat jostain 90- luvulta), THL:n ja Tilastokeskuksen sivuille. Lisäksi Euroopan Unionin tilastopankista löytyy imleisesti paljon tietoa, mutta sitä on hieman hankala käyttää. Yhtäkaikki, suomalaiset vetävät keskimäärin kitusiinsa yli 10 litraa sataprosenttista viinaa vuodessa. Jos teillä on joskus vuoden verran joutilasta aikaa, niin koittakaahan. 11 litraa sataprosenttista viinaa tarkoittaa hieman alle 70 kossupulloa (0,5 l,38 til-%) vuodessa. Joko viikossa pitäisi tempaista parit reippaat kännit tai sitten kossua pitäisi tissutella reilut puolitoista desiä joka päivä. Selväähän on, ettei terve työssäkäyvä ihminen tuohon pysty. Uskoisin että kuukauden-parin puhdistavan kossuretriitin jälkeen normaali-ihmisellä on pää ja ruumis huonossa kunnossa. Mutta kun katsotte metrossa kulkevia lasolia juovia setiä, niin huomaatte että ihmisen kroppa kestää kunnon nousujohteisella treenillä kyllä aivan uskomattomia asioita. Eli, keskiarvon sijaan pitäisi katsoa mediaania. Sitä en vain löydä mistään.
No mutta mistä oikein on kysymys? YTHS:n mukaan alkoholinkäytön kasvu on noussut vuosina 2004-2008, ja on nyt keskimäärin 381 pulloa keppanaa vuodessa. Keppanapullot on itseasiassa paljon hahmotettavampi yksikkö kuin absoluuttinen viina, mutta lukuja on hankala vertailla. Ensimmäistä kertaa lukion jälkeen huomaan tarvitsevani prosenttilaskua- kuinka monta litraa sataprosenttista alkoholia on 381pulloa bisseä? No, se tekee kuitenkin päivää kohti reilun pullollisen, joka pysyy vielä hyvin tiukankin kohtuukäytön määritelmän rajoissa.
Kun nyt en tuota tutkimusta löydä (vinkatkaa jos se on verkossa) niin siihen on paha ottaa kantaa muuten kuin se läpi mitä on Hesarissa kirjoitettu. Sola scriptura, sano latinalainen. On tietysti huolestuttavaa että opiskelijoiden viinanjuonti on kasvussa- ja varsinkin hälyttävää on se, jos opiskelijoiden viinanjuonti kasvaa ja muun väestön laskee, miltä nyt näyttää. Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat olleet pitkään jo tapetilla, ja alkoholin liikakäyttö aiheuttaa masennusta. Arkijärjellä voisi kuvitella että käytetyn viinan määrän lasku korreloisi myös masennussairauksien määrän laskun kanssa.
Mutta mitäs me yli 25- vuotiaat taideaineita opiskelevat miehet, jotka HS:n keskustelupalstan mukaan porsastelemme ja irstailemme. Myytti dokaavasta taideopiskelijasta on valitettavasti yhtä väljähtynyt kuin tunnin mukissaan seissyt keppana. Ihan varmasti akatemialaiset dokaavat, ja ihan varmasti osa juo liikaa, ja ihan varmasti monilla on suoranainen alkoholiriippuvuus. YTHS:n puolelta on kiinnitetty huomiota bilejuomiseen. SAY järjestää aikamoisen osan Akatemian bileistä. Niistä harvoista- mieleen tulevat nyt fuksiaiset, vuosijuhlat, ja rusettiluistelut. Näissä tapahtumissa myydään viinaa ja ollaan päissään, paitsi rusettiluisteluissa ei oikeastaan. Itse en ole myöskään huomannut mitään tyrkyttävää ilmapiiriä, mutta korjatkaa jos olen väärässä.
Lisäksi Akatemialla on SAY:n järkkäämänä lukuisa määrä pienempiä tapahtumia, jotka ovat täysin alkoholittomia. Tai saa kai niihin tulla oman pullon kanssa, jos haluaa. Ne jotka tulevat etsimään taideopiskelijoiden kosteita kaaosbileitä saattaisivat hieman hämmästyä lautapeli-iltaa tai leffailtaa. Ainejärjestöt järkkäävät harvakseltaan omia bileitä (pääasiassa orkesterikaronkkoja) joissa myydään viinaa ja myös sitä juodaan. Mutta nämäkin bileet loppuvat yleensä tuhkimotarinan lailla kello 12, kun vahtimestarin pitää lähteä kotiin. Yleensä ne bileet siirtyvät Urkkiin, Manalaan tai Kampin Teerenpeliin ja vesittyvät pikkuhiljaa samojen anekdoottien kertomiseksi ja baarissa istumiseksi. Oma lukunsa on tietysti sitten erilaiset koti- tai asuntolabileet. En kyllä sitä kiistä etteikö Akatemialaiset dokailisi. Se vaan ei tapahdu Akatemian piirissä.
Olen joskus silmät pyöreinä kuunnellut juttuja esimerkiksi lääkiksen speksistä, lääkärileikkibileistä tai erilaisista puolivirallisista pirtubileistä. Kauppilaslaiset järjestävät bileensä usein jossain kauheassa sedulassa, paitsi vuosijuhlansa messuhallissa, ja teekkareiden puolitoista kuukautta kestävästä vapusta tuskin tarvitsee muistuttaa- puhumattakaan muusta teekkaritoiminnasta johon usein todella tuntuu kuuluvan kermavaahto ja aivan tolkuton viinanjuonti. Mutta onhan näitä ennakkoluuloja. Jos saisi tuon YTHS:n tutkimuksen oikeasti jostain niin voisi vilkaista että mitä se on oikein syönyt.
Oma lukunsa on tietysti Y-liikkeessä tapahtunut ilmaisen viinan juonti. Sekin on vähän ylimainostettua, ainakin oman kokemukseni mukaan. Viimeisessä Y-tapahtumassa (Pj- Ps:ssä viime syksynä) SYL tarjosi yhden saunaoluen TAI -siiderin osallistujille. Jollakulla oli mukana jallupullo ja suurin osa porukasta meni nukkumaan puolen yön jälkeen. Tai ne harvat kerrat kun olen ollut HYY:n toimistolla. Täällä legendaaristen jatkojen mekassa olen ottanut pari lasia pahaa punaviiniä ja lähtenyt kaikkien muiden lailla kotiin, kun on aamulla taas töitä ja opiskelua. Mikään näistä esimerkeistä ei kerro etteikö Y-liikkeen piirissä juotaisi viinaa, tai etteikö opiskelijaelämä olisi kosteaa, mutta älköön kukaan luulko, että 1) opiskelijat noin yleisesti käyttäisivät alkoholia paljon tai että 2) opiskelu altistaisi alkoholin suurkulutukselle tai että 3) opiskeluaikana ei olisi mahdollista kehittää alkoholiongelmaa. Mutta jos minun arkikokemukseni on, että ainakaan helpolla ja vahingossa mikään näistä ei tapahdu.
Enkä suosittele tolkutonta viinan juontia kenellekään.
tiistai 30. maaliskuuta 2010
maanantai 29. maaliskuuta 2010
E-101
Olkoon tämä opiksi ja opetukseksi kaikille, jotka vaihtoon lähtiessään aikovat tehdä siellä töitä vaikkapa esimerkiksi paistaa hampurilaisia tai keikkailla. EU (ja ilmeisesti ETA-) alueen sisällähän ei tarvita työlupaa. Eläkejärjestelmät vaihtelevat maittain, Suomen eläkejärjestelmästä olen joskus ohimennen känissyt, Ranskan vastaavasta en ole edes viitsinyt ottaa selvää.
Eu-harmonisoinnin myötä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pitkä, mutta sinnikäs koura yltää kyllä tänne Euroopan toisellekin laidalle. Ranskalaisessa systeemissä ei käytetä (ilmeisesti) verokorttia, mutta koska sosiaaliset vääryydet ja epäselvyydet ovat olleet suurin syy ranskan kaikkiin kaziljoonaan vallankumoukseen, on ranskalainen sosiaaliturva ja verotus sellainen sotku, että siitä ei ota kukaan selvää. Ovat ranskalaiset koko piruja tämän byrokratiansa kanssa.
Mutta siis- tehdäksenne laillisia töitä ainakin täällä, kunniallinen työnantaja edellyttää kaiken muun paperisaasteen ohella lomaketta E-101, tuttavallisemmin formulaire e-101. Itse siis lähden Paun orkesteriin keikalle ja olin hyvin hämmentynyt kun intendentti soitti kello 9 aamulla, ja vielä hämmentyneempi kun hän käski ottaa moisen paperin mukaan. Laittomia töitähän tehdään tietysti ilman papereita ja ns. artisti maksaa- riskillä, ja myöhemmin kansaneläkkeen perusosalla.
Selvittelyjen ja usean konsulaattiin käyneen puhelinsoiton jälkeen kävi ilmi, että E-101 on todistus Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta, ja sen myöntää pyynnöstä eläketurvakeskus. Jos teillä on muuten epäselvyyksiä niin kannattaa soittaa konsulaattiin. Palvelu on ystävällistä ja on aina hauksa rupatella äidinkielellään. Lomakkeen ansiosta työnantajakulut (eli siis ne mystiset TEL- LEL- ja muut vähennykset palkkanauhassa) ohjataan ranskalaisten punkkua lipittävien baskerieläkeläisten sijaan meidän omille mummoillemme ja vaareillemme. Meistä kukaan ei näistä rahoista tule näkemään penniäkään, mutta yhtäkaikki.
Jos aiotte vaihtoon, niin suosittelenpa melkein hankkimaan moisen paperin jo ennen lähtöä. Ainakin puhelinkeskustelun mukaan lappunen voidaan antaa myös freelancereille. Yleensähän (niinkuin itse paperistakin käy ilmi) tämän todistuksen hakee suomalainen työnantaja kun lähettää työntekijöitään expatriooteiksi ulkomaille tietylle työkomennukselle. Tämän lisäksi lapun hakemisen käsittelyaika on noin kuukausi, ja hakemusta lappusesta ei tietenkään voi tehdä puhelimella, sähköpostilla, salatulla nettisovelluksella tai millään 80- luvun jälkeen keksityllä medialla, vaan kirjeitse tai jos haluaa käyttää sähköisiä medioita, telefakseitse.
Ja kun nyt ranskalaisesta byrokratiasta on mainittu sananen, niin miksei suomalaisestakin. Hakemushan myönnetään suomeksi tai ruotsiksi, mikä on valtavan mukavaa näin Ranskassa. Toivottavasti lappuset ovat EU:n sisällä identtisen näköisiä, koska muuten Paun intendentillä on kyllä sormi suussa parin kuukauden päästä, kun lappusen saa. Lapussa itsessään kysytään riemastuttavia asioita, mm. "Onko työntekijä ollut työssä tai oleskellut ulkomailla tätä komennusta edeltävän 3 vuoden aikana?" on näin freelancer- muusikolle hauska kysymys. Kyllä, varmasti, käynyt paitsi Tallinnan risteilyllä toissajouluna niin myös tehnyt enemmän tai vähemmän kummallisilla tavoilla maksettuja esityksiä pitkin Eurooppa. Facebook- brainstromauksen jälkeen tultiin siihen tulokseen, että tässä ilmeisesti tarkoitetaan jotain sellaista mihin kunniallinen, puolenpäivän maissa heräilevä muusikonroku ei sortuisi. ja lappusen mukaan en ole jalallani astunut Suomen rajojen ulkopuolelle viimeisen kolmen vuoden aikana.
Tuossa hakemuksessa käy taas kaunisti ilmi se, että suomalainen sosiaaliturva on rakennettu sitä työtä varten, jota tehtiin vuodesta toiseen samalla työnantajalla, kunnes jäätiin eläkkeelle. Tällainen pätkötyöläismuusikko ei kertakaikkiaan sovi paitsi näihin lomakkeisiin, niin myöskään siihen mentaaliseen malliin että työnantajia voi olla vuodessa useampi kymmenen, tai tulot vaihdella rutkasti, tai mitä vain. En tiedä olisiko tämä helpompaa jollain yhden miehen yrityksellä jolla voisi lähettää itsensä ulkomaankomennukselle, epäilenpä sitäkin.
Toinen russutuksen aihe on nuo valtionhallinnon puhelinvaihteet. Mikä helvetti siinä on, että Kelan tai Eläketurvakeskuksen puhelimet ovat 020- tai 010- numeroiden takana? Suomessakin niihin soittaminen on ihan tyyristä, mutta en edes halua kuvitella niitä puhelinlaskuja mitä näihin huohotuslinjoihin Ranskasta soitettaessa tulee. Varsinkin kun kelan nettipalvelusta ei voi edes lähettää viestejä kelalle. Tai periaatteessa voi, mutta tuloksena on (500 Error Bad Request.) Tai sitten tämä on jotain outoa kelan huumorintajua.
Eu-harmonisoinnin myötä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pitkä, mutta sinnikäs koura yltää kyllä tänne Euroopan toisellekin laidalle. Ranskalaisessa systeemissä ei käytetä (ilmeisesti) verokorttia, mutta koska sosiaaliset vääryydet ja epäselvyydet ovat olleet suurin syy ranskan kaikkiin kaziljoonaan vallankumoukseen, on ranskalainen sosiaaliturva ja verotus sellainen sotku, että siitä ei ota kukaan selvää. Ovat ranskalaiset koko piruja tämän byrokratiansa kanssa.
Mutta siis- tehdäksenne laillisia töitä ainakin täällä, kunniallinen työnantaja edellyttää kaiken muun paperisaasteen ohella lomaketta E-101, tuttavallisemmin formulaire e-101. Itse siis lähden Paun orkesteriin keikalle ja olin hyvin hämmentynyt kun intendentti soitti kello 9 aamulla, ja vielä hämmentyneempi kun hän käski ottaa moisen paperin mukaan. Laittomia töitähän tehdään tietysti ilman papereita ja ns. artisti maksaa- riskillä, ja myöhemmin kansaneläkkeen perusosalla.
Selvittelyjen ja usean konsulaattiin käyneen puhelinsoiton jälkeen kävi ilmi, että E-101 on todistus Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta, ja sen myöntää pyynnöstä eläketurvakeskus. Jos teillä on muuten epäselvyyksiä niin kannattaa soittaa konsulaattiin. Palvelu on ystävällistä ja on aina hauksa rupatella äidinkielellään. Lomakkeen ansiosta työnantajakulut (eli siis ne mystiset TEL- LEL- ja muut vähennykset palkkanauhassa) ohjataan ranskalaisten punkkua lipittävien baskerieläkeläisten sijaan meidän omille mummoillemme ja vaareillemme. Meistä kukaan ei näistä rahoista tule näkemään penniäkään, mutta yhtäkaikki.
Jos aiotte vaihtoon, niin suosittelenpa melkein hankkimaan moisen paperin jo ennen lähtöä. Ainakin puhelinkeskustelun mukaan lappunen voidaan antaa myös freelancereille. Yleensähän (niinkuin itse paperistakin käy ilmi) tämän todistuksen hakee suomalainen työnantaja kun lähettää työntekijöitään expatriooteiksi ulkomaille tietylle työkomennukselle. Tämän lisäksi lapun hakemisen käsittelyaika on noin kuukausi, ja hakemusta lappusesta ei tietenkään voi tehdä puhelimella, sähköpostilla, salatulla nettisovelluksella tai millään 80- luvun jälkeen keksityllä medialla, vaan kirjeitse tai jos haluaa käyttää sähköisiä medioita, telefakseitse.
Ja kun nyt ranskalaisesta byrokratiasta on mainittu sananen, niin miksei suomalaisestakin. Hakemushan myönnetään suomeksi tai ruotsiksi, mikä on valtavan mukavaa näin Ranskassa. Toivottavasti lappuset ovat EU:n sisällä identtisen näköisiä, koska muuten Paun intendentillä on kyllä sormi suussa parin kuukauden päästä, kun lappusen saa. Lapussa itsessään kysytään riemastuttavia asioita, mm. "Onko työntekijä ollut työssä tai oleskellut ulkomailla tätä komennusta edeltävän 3 vuoden aikana?" on näin freelancer- muusikolle hauska kysymys. Kyllä, varmasti, käynyt paitsi Tallinnan risteilyllä toissajouluna niin myös tehnyt enemmän tai vähemmän kummallisilla tavoilla maksettuja esityksiä pitkin Eurooppa. Facebook- brainstromauksen jälkeen tultiin siihen tulokseen, että tässä ilmeisesti tarkoitetaan jotain sellaista mihin kunniallinen, puolenpäivän maissa heräilevä muusikonroku ei sortuisi. ja lappusen mukaan en ole jalallani astunut Suomen rajojen ulkopuolelle viimeisen kolmen vuoden aikana.
Tuossa hakemuksessa käy taas kaunisti ilmi se, että suomalainen sosiaaliturva on rakennettu sitä työtä varten, jota tehtiin vuodesta toiseen samalla työnantajalla, kunnes jäätiin eläkkeelle. Tällainen pätkötyöläismuusikko ei kertakaikkiaan sovi paitsi näihin lomakkeisiin, niin myöskään siihen mentaaliseen malliin että työnantajia voi olla vuodessa useampi kymmenen, tai tulot vaihdella rutkasti, tai mitä vain. En tiedä olisiko tämä helpompaa jollain yhden miehen yrityksellä jolla voisi lähettää itsensä ulkomaankomennukselle, epäilenpä sitäkin.
Toinen russutuksen aihe on nuo valtionhallinnon puhelinvaihteet. Mikä helvetti siinä on, että Kelan tai Eläketurvakeskuksen puhelimet ovat 020- tai 010- numeroiden takana? Suomessakin niihin soittaminen on ihan tyyristä, mutta en edes halua kuvitella niitä puhelinlaskuja mitä näihin huohotuslinjoihin Ranskasta soitettaessa tulee. Varsinkin kun kelan nettipalvelusta ei voi edes lähettää viestejä kelalle. Tai periaatteessa voi, mutta tuloksena on (500 Error Bad Request.) Tai sitten tämä on jotain outoa kelan huumorintajua.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Maksullista koulutusta II
Tästä tulee häiriintyneen pitkä entry. Pysykää kyydissä.
Ensin huonot asiat. Maksuton koulutus on painumassa manan majoille. Suomalaista yliopistolaitosta ollaan kurittamassa ja kuristamassa ja se ei siitä miksikään muutu. Kaikki jotka ovat seuranneet facebookkia viime viikkoina ovat törmänneet Sano ei Kokoomuksen mitälie- ryhmään. Se, että kokoomus kannattaa lukukausimaksuja nyt ei liene kenellekään mikään yllätys. Minut yllätti sen sijaan kokoomuksen puoluetoimiston reaktio. Kielletään kaikki, ihan kaikki. Kokoomukselle ei tulisi kuuna päivänä mieleen koskeakaan maksulliseen koulutukseen. Right. Kaikki oli vain ajojahtia. Riiight. Mitään tällaista ei olla suunnittelemassa. Riiiiiiight. Kokoomusehdokkaiden vaalikonevastaukset maksuttomuutta vastaan ovat vain tarkoitushakuista uutisointia. Riiiiiiiiiight.
Suomalaisen demokratian yksi tyyppipiirre on, että "demokraattinen asioiden valmistelu" ei ole demokraattisuutta nähnytkään. Asioiden eteenpäinviemisen tehokkain työkalu on ministerin nimittämä työryhmä, joka jättää ministerille raporttinsa, joka sitten esittelee sen eteenpäin. Ja raportin sisältö määritellään ensisijaisesti työryhmän puheenjohtajalla, toissijaisesti jäsenistöllä. Kun Tuija Brax (vihr.) tilasi ns. Saurin työryhmältä mietinnön aselakien uudistamisesta, kenellekään ei varmasti tullut mieleenkään että Saurin työryhmä ei esittäisi todella huikeita tiukennuksia aselakeihin. Ja katso, HS:n keskustelupalsta tukkeutui välittömästi ihmisistä, jotka kertoivat epäilevänsä että Saurin puoluekannalla on jotain tekemistä asian kanssa. No shit, Sherlock! Itseasiassa toki Saurin puoluekannalla on vähemmän merkitystä kuin hänen mielipiteillään ja asenteillaan.
Esimerkkinä kelvatkoon vaikka ns. Lehikoisen paperi. Anita Lehikoinen on demari, joka ehdotti työryhmänsä puheenjohtaja vaatimattomasti yleissivistävän lukion lopettamista ja muuttamista kolmevuotisiksi yliopiston pääsykokeiksi sekä yliopistojen jakamista hyviin ja huonoihin. Tätä ei muuten kukaan huomannut koska Lehikoinen syötti kaikille hyvää tarkoittaville opiskelijatoiminnoille punaista silakkaa tuosta tonnin lukukausimaksusta. Kaikki vouhottivat tuosta tonnista, ja kukaaan ei huomannut että demari Lehikoinen veti rankasti oikealta ohi tuosta Misukan työryhmästä, josta nousi kauhea poru ja tuo facebook-ryhmä. Mutta siis, jos ja kun kokoomuslainen opetusministeri on saanut ohjeet valmistella maksullisen koulutuksen lopettamista, tietysti Heljä Misukalta tilataan paperi. Heljä Misukka on (kuten Anita Lehikoinenkin) oikeistolainen opetusministeriön virkamies, jonka ideologiaan kuuluu maksullisen koulutuksen vastustaminen. Jos siitä paperista sitten nousee poru, voidaan aina kertoa että kyse on vain virkamiesvalmistelusta eikä mistään kokoomuksen ideologisesta kannanotosta. Ja ollaan ihan oikeassa. Samalla tavoin kuin Saurin työryhmän kanssa. Nerokasta ja hygieenistä, mutta ei kovin avointa.
Ja neuvo kaikille: jos haluatte vaikuttaa, niin se pitää tehdä tässä kohtaa. Ottakaa selville työryhmän koostumus ja kuiskikaa kauniita sanoja työryhmän jäsenten korviin. Sen jälkeen kun tämä prosessi on valmis niin asiaan voidaan tehdä kosmeettisia muutoksia, ei muuta. Ja ne 200 demokraattisesti valittua kansanedustajaa eivät voi tehdä, eivätkä tiedä, eivätkä ymmärrä asiasta paskan vertaa, niille on turha asiasta valittaa. Tällaista on suomalainen demokraattinen harvainvalta.
Mutta sitten ne hyvät uutiset. En kyllä keksi yhtään. Tämä koko postaus lähti liikkeelle Facebook- keskustelusta, jossa yksi kaverini pohdiskelisi että eikö olisi ihan oikeasti hyvä ottaa Akatemialle maksullisia tutkinto-opiskelijoita. Mietitäänpä. Tai no ei sitä tarvitse edes miettiä. Senkun katsotaan.
Uuden yliopistolain myötä nimittäin saatettiin voimaan ns. maksukokeilu EU/ETA- maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Yliopistot voivat perustaa tiettyjä koulutusohjelmia jotka on suunniteltu EU/ETA- alueen ulkopuolelta tuleville (rikkaille) opiskelijoille. Tämä oli tietysti vain yksi pala koko uudessa laissa, mutta yksi ainakin minun mielestäni merkittävimmistä.
Miksi maksullinen koulutus on tavoitelttava asia? No ensinnäkin (ja tämä ei koske Sibelius-Akatemiaa) suomalaisen yliopistokoulutuksen taso on sellainen, että oikeampi kysymys olisi kuka tästä haluaisi maksaa. Suomen yliopistoista Shanghain viidensadan parhaan yliopiston listalla on kymmenkunta, ja parhaan sadan joukossa ainoastaan Helsingin Yliopisto. Huippuyliopiston osasista parhaan viidensadan yliopiston joukossa ei ole yhtään Shanghain listalla. Voidaan ihan ymmärrettävästi kysellä että saadaanko kolmesta keskinkertaisesta yliopistosta huippuyliopisto rekka-autllollisella rahaa. Pianhan se nähdään. Shanghain lista on tietysti kovasti painottunut luonnontieteisiin, mutta niin on kyllä ymmärtäkseni innovaatioyliopistokin. Tästä voidaan päätellä että suomalainen yliopistokoulutus on keskitasoa.
Akatemian kohdalla tilanne on hiukan erilainen. Toinen tulenpalava maksullisen koulutuksen esitaistelija, kansleri evp. Kari Raivio totesi kertaalleen, että Suomessa on tasan kaksi huippuyliopistoa, Helsingin Yliopisto ja Sibelius-Akatemia. Kanslerilla saattoi olla pointti. Akatemian maine on (paitsi sen aktuaalista tasoa korkeampi monilla sektoreilla, imho) kova, ja sen kansainvälinen impact on korkea. Perstuntumalta muistelisin, että Akatemian kansainvälisyysaste on kaikilla mittareilla yksi suomalasten yliopistojen huippua. Ja jos te joskus menette ulkomaille ja kerrotte olevanne tai valmistuneenne akatemiasta, niin kyllä sitä arvostetaan. Ihan järjettömän paljon. Tämä on kuitenkin mainepääomaa, ja niinkuin kaikki tiedämme sic transit gloria mundi. Se mikä tulee, myös menee helposti.
No varsinaiseen kysymykseen, joka siis kuului seuraavasti.
Yksi yliopiston uusi rahoituslähde on juuri tämä EU/ETA- maiden maksulliset tutkinnot. En ole varma onko mikään yliopisto ottanut niitä vielä käyttöön. Ei tietääkseni. Tutkintojen hintatasostakaan ei ole vielä tietoa. Yliopistojen rahoitusta on leikattu suuresti ja siirretty edellämainitulle innovaatioyliopistolle, ja tämän takia yliopistoilla on huomattavia paineita löytää korvaavia rahoituskanavia. Varsinkin kun OPM:n peukaloruuvi kiristyy kaiken aikaa. Nyt näihin aasialaisiin maksullisiin tutkinto-opiskelijoihin. Yliopistokoulutus on alasta riippuen joko kallista tai helvetin kallista. Varsinkin nykyisen hallituksen agendana on ollut yliopistojen rahoituksen siirtäminen niiden itsensä harteille. On aivan turha luulla, että aasialaiskiintiön myötä käytettävissä olevan rahan määrä kasvaisi. Ei varmasti. Sitä myöten kun yliopisto saavuttaa rahoitusomavaraisuutta, valtion rahahanaa käännetään tiukemmalle harkinnanvaraisisesta rahoituksesta. Eihän tätäkään kukaan tietenkään myönnä, mutta näin se vain menee.
Se onko tämä hyvä vai huono asia on tietysti ihan katsantokannasta riippuvaista. Yhtenä suurimmista ongelmista näen tässä tämän rahoituskanavan suuren fluktuaation. Valtion rahoitus on ollut riittämätöntä, niin kuitenkin suhteellisen varmaa. Tulossopimukset on käyty (muistaakseni) viiden vuoden välein. Akatemian rahoitus on siis ollut suhteellisen varmalla pohjalla, vaikka talous onkin haukannut paskaa mm. musiikkitalon rakentamisen myötä. No, jos rahoituksesta vastaa suurilta osin aasialaiset maksulliset koulutettavat, niin... rahoituksesta vastaavat sitten he. Jos Akatemian mainepääoma jostain syystä kokisi inflaation ja yhtenä keväänä tulijoita ei vain olisi, niin mitäs sitten tehdään? Peruutetaan Simon Rattle? Tai jos vaikka Aasian taloustiikeri sairastuisi ripuliin ja olisi hetken aikaa pois käytöstä. Tai jos vaikka kiinalaiset huomaavat, että on helpompaa ja hauskempaa perustaa oma akatemia. Tietysti yli miljardista kiinalaisesta saadaan aina aloittava vuosikurssi, ihan varmasti. Mutta mainepääoma määrittelee myös sen tason, joka taas vaikuttaa mainepääomaan, joka taas... no kyllä te tajuatte. Siis: riskit on isot, jos lähdetään rahoittamaan toimintaa tällä tavalla. Niinkuin nyt lähdetään. Toivotaan ettei tämä tule meidän opiskeluaikana näpeille.
Toinen mielenkiintoinen syy tukea maksutonta koulutusta noin yleensä on lasten riippumattomuus vanhemmistaan. Jos yliopistotutkinto maksaa sen ~250 000 euroa, on selvää ettei sitä 18-vuotias abiturientti maksa. Eikä ota pankista lainaa, vaan sen maksaa vanhemmat. Ja kenen lauluja laulat, sen leipää syöt. Siinä käydään hyvin tiukat neuvottelut isin kanssa siitä mille alalle lähdetään, ja neuvotteluasema on melkoisen asymmetrinen. Meidän kaveripiirissämme on tietysti aivan järjetön ajatus, että vanhemmat päättäisivät yliopistokoulutuksesta. Vaan kysykääpä yhdysvaltalaisilta ystäviltänne. Tai Tekussa opiskelevilta aasialaisilta. Yliopistokoulutus Suomessa maksaa jo nyt ulkomaalaisille aika paljon asumis- ja opiskelukuluina sekä pakollisena sairasvakuutuksena.
Tuon Misukan työryhmän paperin sisältö oli siis, että koulutuksesta pitää saada menestyksekäs vientituote. Ei tähän nyt kellään ole mitään sanomusta, mutta maailman koulutusmarkkinat ovat sitä myöten pahasti kilpailtuja että suomalaista koulutusvientiä on turha viedä muualle kuin Qatariin, Saudi-Arabiaan tai Arabiemiirikuntiin, mitkä tuossa paperissakin mainittiin kiinostavina markkinoina. Ja tuo maksullinen koulutushan mainittin Misukan työryhmän paperissa vain työkaluna, jolla koulutuksesta saadaan kiinnostavampaa ja houkuttelevampaa. Normaali-imhisellehän tämä logiikka ei aukea- miten ihmeessä paskasta saadaan konvehteja vain myymällä sitä kalliimmalla? Eikö kannattaisi enemminkin panostaa yliopistokoulutukseen itseensä ja antaa hyvän tuotteen myydä itseään?
Matkailu avartaa, ja jo viikon matka Arabiemiraatteihin auttaa ehkä heikosti ymmärtämään mistä tässä on kysymys. Ymmärrän, että jos sikäläiseen kulttuurin yläluokalle haluaa suunata koulutustarjontaa, niin se ei voi olla ilmaista. Koska kaikki ilmainen oli jotenkin epäilyttävää. Ja sen sillä reissullani opin, että mitä kalliimpaa, sen parempaa. Olkoon se sitten kultainen vessanpönttö, maailman suurin moskeija, maailman hienoin hotelli tai suomalaista koulutusta. Koulutus tutkimuksellisesti parantaa ihmisten elämänlaatua, mutta maksullisen koulutuksen tarjoaminen maailman epädemokraattisimpiin, suoranaisella orjatyövoimalla toimiin feodaalisiin maihin- ja vielä tietäen sen, että koulutus koskee vain eliitin vähälahjaisempia vesoja (koska ne fiksuimmat on laitettu vielä kalliimpiin ja parempiin yliopistoihin), saattaisi herättää joissain ihmisissä joitain ihmisoikeuskysymyksiä.
Mutta mitäs noista, ja mitäs sivistyksestä, ja mitäs mistään. Koulutuksesta vientituote ja Uusi Nokia, terveisin kansallinen kokoomus r. p.
Ensin huonot asiat. Maksuton koulutus on painumassa manan majoille. Suomalaista yliopistolaitosta ollaan kurittamassa ja kuristamassa ja se ei siitä miksikään muutu. Kaikki jotka ovat seuranneet facebookkia viime viikkoina ovat törmänneet Sano ei Kokoomuksen mitälie- ryhmään. Se, että kokoomus kannattaa lukukausimaksuja nyt ei liene kenellekään mikään yllätys. Minut yllätti sen sijaan kokoomuksen puoluetoimiston reaktio. Kielletään kaikki, ihan kaikki. Kokoomukselle ei tulisi kuuna päivänä mieleen koskeakaan maksulliseen koulutukseen. Right. Kaikki oli vain ajojahtia. Riiight. Mitään tällaista ei olla suunnittelemassa. Riiiiiiight. Kokoomusehdokkaiden vaalikonevastaukset maksuttomuutta vastaan ovat vain tarkoitushakuista uutisointia. Riiiiiiiiiight.
Suomalaisen demokratian yksi tyyppipiirre on, että "demokraattinen asioiden valmistelu" ei ole demokraattisuutta nähnytkään. Asioiden eteenpäinviemisen tehokkain työkalu on ministerin nimittämä työryhmä, joka jättää ministerille raporttinsa, joka sitten esittelee sen eteenpäin. Ja raportin sisältö määritellään ensisijaisesti työryhmän puheenjohtajalla, toissijaisesti jäsenistöllä. Kun Tuija Brax (vihr.) tilasi ns. Saurin työryhmältä mietinnön aselakien uudistamisesta, kenellekään ei varmasti tullut mieleenkään että Saurin työryhmä ei esittäisi todella huikeita tiukennuksia aselakeihin. Ja katso, HS:n keskustelupalsta tukkeutui välittömästi ihmisistä, jotka kertoivat epäilevänsä että Saurin puoluekannalla on jotain tekemistä asian kanssa. No shit, Sherlock! Itseasiassa toki Saurin puoluekannalla on vähemmän merkitystä kuin hänen mielipiteillään ja asenteillaan.
Esimerkkinä kelvatkoon vaikka ns. Lehikoisen paperi. Anita Lehikoinen on demari, joka ehdotti työryhmänsä puheenjohtaja vaatimattomasti yleissivistävän lukion lopettamista ja muuttamista kolmevuotisiksi yliopiston pääsykokeiksi sekä yliopistojen jakamista hyviin ja huonoihin. Tätä ei muuten kukaan huomannut koska Lehikoinen syötti kaikille hyvää tarkoittaville opiskelijatoiminnoille punaista silakkaa tuosta tonnin lukukausimaksusta. Kaikki vouhottivat tuosta tonnista, ja kukaaan ei huomannut että demari Lehikoinen veti rankasti oikealta ohi tuosta Misukan työryhmästä, josta nousi kauhea poru ja tuo facebook-ryhmä. Mutta siis, jos ja kun kokoomuslainen opetusministeri on saanut ohjeet valmistella maksullisen koulutuksen lopettamista, tietysti Heljä Misukalta tilataan paperi. Heljä Misukka on (kuten Anita Lehikoinenkin) oikeistolainen opetusministeriön virkamies, jonka ideologiaan kuuluu maksullisen koulutuksen vastustaminen. Jos siitä paperista sitten nousee poru, voidaan aina kertoa että kyse on vain virkamiesvalmistelusta eikä mistään kokoomuksen ideologisesta kannanotosta. Ja ollaan ihan oikeassa. Samalla tavoin kuin Saurin työryhmän kanssa. Nerokasta ja hygieenistä, mutta ei kovin avointa.
Ja neuvo kaikille: jos haluatte vaikuttaa, niin se pitää tehdä tässä kohtaa. Ottakaa selville työryhmän koostumus ja kuiskikaa kauniita sanoja työryhmän jäsenten korviin. Sen jälkeen kun tämä prosessi on valmis niin asiaan voidaan tehdä kosmeettisia muutoksia, ei muuta. Ja ne 200 demokraattisesti valittua kansanedustajaa eivät voi tehdä, eivätkä tiedä, eivätkä ymmärrä asiasta paskan vertaa, niille on turha asiasta valittaa. Tällaista on suomalainen demokraattinen harvainvalta.
Mutta sitten ne hyvät uutiset. En kyllä keksi yhtään. Tämä koko postaus lähti liikkeelle Facebook- keskustelusta, jossa yksi kaverini pohdiskelisi että eikö olisi ihan oikeasti hyvä ottaa Akatemialle maksullisia tutkinto-opiskelijoita. Mietitäänpä. Tai no ei sitä tarvitse edes miettiä. Senkun katsotaan.
Uuden yliopistolain myötä nimittäin saatettiin voimaan ns. maksukokeilu EU/ETA- maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Yliopistot voivat perustaa tiettyjä koulutusohjelmia jotka on suunniteltu EU/ETA- alueen ulkopuolelta tuleville (rikkaille) opiskelijoille. Tämä oli tietysti vain yksi pala koko uudessa laissa, mutta yksi ainakin minun mielestäni merkittävimmistä.
Miksi maksullinen koulutus on tavoitelttava asia? No ensinnäkin (ja tämä ei koske Sibelius-Akatemiaa) suomalaisen yliopistokoulutuksen taso on sellainen, että oikeampi kysymys olisi kuka tästä haluaisi maksaa. Suomen yliopistoista Shanghain viidensadan parhaan yliopiston listalla on kymmenkunta, ja parhaan sadan joukossa ainoastaan Helsingin Yliopisto. Huippuyliopiston osasista parhaan viidensadan yliopiston joukossa ei ole yhtään Shanghain listalla. Voidaan ihan ymmärrettävästi kysellä että saadaanko kolmesta keskinkertaisesta yliopistosta huippuyliopisto rekka-autllollisella rahaa. Pianhan se nähdään. Shanghain lista on tietysti kovasti painottunut luonnontieteisiin, mutta niin on kyllä ymmärtäkseni innovaatioyliopistokin. Tästä voidaan päätellä että suomalainen yliopistokoulutus on keskitasoa.
Akatemian kohdalla tilanne on hiukan erilainen. Toinen tulenpalava maksullisen koulutuksen esitaistelija, kansleri evp. Kari Raivio totesi kertaalleen, että Suomessa on tasan kaksi huippuyliopistoa, Helsingin Yliopisto ja Sibelius-Akatemia. Kanslerilla saattoi olla pointti. Akatemian maine on (paitsi sen aktuaalista tasoa korkeampi monilla sektoreilla, imho) kova, ja sen kansainvälinen impact on korkea. Perstuntumalta muistelisin, että Akatemian kansainvälisyysaste on kaikilla mittareilla yksi suomalasten yliopistojen huippua. Ja jos te joskus menette ulkomaille ja kerrotte olevanne tai valmistuneenne akatemiasta, niin kyllä sitä arvostetaan. Ihan järjettömän paljon. Tämä on kuitenkin mainepääomaa, ja niinkuin kaikki tiedämme sic transit gloria mundi. Se mikä tulee, myös menee helposti.
No varsinaiseen kysymykseen, joka siis kuului seuraavasti.
No ensinnäkin kaikenlaisilla tasa-arvovaltuutetuilla saattaisi olla pientä sanottavaa aasialaiskiintiöstä, mutta anyways. Yliopistojen rahoitusmalli on muuttunut uskomattoman paljon viime aikoina. Silloin kun minä tulin taloon niin Akatemia sai rahaa valmistuneiden maistereiden mukaan. Tulostavoitteet neuvoteltiin opetusministeriön kanssa ja valuuttana käytettiin valmistuneita. Tämän takia Akatemia panosti voimakkaasti ns. lyhyisiin maistereihin alkuvuosikymmenlellä. Opetusministeriössä tätä pidettiin rumasti sanottuna kuppauksena (mitä se olikin) ja rahoitusmallia muutettiin koko yliopistokentälle, ei tosin siis Akatemian touhujen takia. OPM:n sivuilla on hyvä esitys siitä miten homma nykyään menee. Tärkeimpänä muutoksena kymmenen vuoden takaiseen on ns. harkinnanvaraisten massien voimakas lisääntyminen, eli sen kuuluisan akateemisen vapauden ja riippumattomuuden pikkuhiljainen siirtyminen opetusministeriön virkamiesohjaukseen. Ei siihen tarvita uutta lakia tai sitä vastustavia mielenosoituksia, vaan virkamiestyötä. Jota ei tehdä kansan mandaatilla eikä edes puoluekirjalla.Jos Sibelius-Akatemialla olis vaikka pieni aasialaiskiintiö, joka tuottaisi talolle paljon rahaa jolla ostaa vaikka sir Simon Rattle vetämään yksi orkesteriperiodi vuodessa, niin eikös se olisi kaikkien kannalta ihan ok?
Yksi yliopiston uusi rahoituslähde on juuri tämä EU/ETA- maiden maksulliset tutkinnot. En ole varma onko mikään yliopisto ottanut niitä vielä käyttöön. Ei tietääkseni. Tutkintojen hintatasostakaan ei ole vielä tietoa. Yliopistojen rahoitusta on leikattu suuresti ja siirretty edellämainitulle innovaatioyliopistolle, ja tämän takia yliopistoilla on huomattavia paineita löytää korvaavia rahoituskanavia. Varsinkin kun OPM:n peukaloruuvi kiristyy kaiken aikaa. Nyt näihin aasialaisiin maksullisiin tutkinto-opiskelijoihin. Yliopistokoulutus on alasta riippuen joko kallista tai helvetin kallista. Varsinkin nykyisen hallituksen agendana on ollut yliopistojen rahoituksen siirtäminen niiden itsensä harteille. On aivan turha luulla, että aasialaiskiintiön myötä käytettävissä olevan rahan määrä kasvaisi. Ei varmasti. Sitä myöten kun yliopisto saavuttaa rahoitusomavaraisuutta, valtion rahahanaa käännetään tiukemmalle harkinnanvaraisisesta rahoituksesta. Eihän tätäkään kukaan tietenkään myönnä, mutta näin se vain menee.
Se onko tämä hyvä vai huono asia on tietysti ihan katsantokannasta riippuvaista. Yhtenä suurimmista ongelmista näen tässä tämän rahoituskanavan suuren fluktuaation. Valtion rahoitus on ollut riittämätöntä, niin kuitenkin suhteellisen varmaa. Tulossopimukset on käyty (muistaakseni) viiden vuoden välein. Akatemian rahoitus on siis ollut suhteellisen varmalla pohjalla, vaikka talous onkin haukannut paskaa mm. musiikkitalon rakentamisen myötä. No, jos rahoituksesta vastaa suurilta osin aasialaiset maksulliset koulutettavat, niin... rahoituksesta vastaavat sitten he. Jos Akatemian mainepääoma jostain syystä kokisi inflaation ja yhtenä keväänä tulijoita ei vain olisi, niin mitäs sitten tehdään? Peruutetaan Simon Rattle? Tai jos vaikka Aasian taloustiikeri sairastuisi ripuliin ja olisi hetken aikaa pois käytöstä. Tai jos vaikka kiinalaiset huomaavat, että on helpompaa ja hauskempaa perustaa oma akatemia. Tietysti yli miljardista kiinalaisesta saadaan aina aloittava vuosikurssi, ihan varmasti. Mutta mainepääoma määrittelee myös sen tason, joka taas vaikuttaa mainepääomaan, joka taas... no kyllä te tajuatte. Siis: riskit on isot, jos lähdetään rahoittamaan toimintaa tällä tavalla. Niinkuin nyt lähdetään. Toivotaan ettei tämä tule meidän opiskeluaikana näpeille.
Toinen mielenkiintoinen syy tukea maksutonta koulutusta noin yleensä on lasten riippumattomuus vanhemmistaan. Jos yliopistotutkinto maksaa sen ~250 000 euroa, on selvää ettei sitä 18-vuotias abiturientti maksa. Eikä ota pankista lainaa, vaan sen maksaa vanhemmat. Ja kenen lauluja laulat, sen leipää syöt. Siinä käydään hyvin tiukat neuvottelut isin kanssa siitä mille alalle lähdetään, ja neuvotteluasema on melkoisen asymmetrinen. Meidän kaveripiirissämme on tietysti aivan järjetön ajatus, että vanhemmat päättäisivät yliopistokoulutuksesta. Vaan kysykääpä yhdysvaltalaisilta ystäviltänne. Tai Tekussa opiskelevilta aasialaisilta. Yliopistokoulutus Suomessa maksaa jo nyt ulkomaalaisille aika paljon asumis- ja opiskelukuluina sekä pakollisena sairasvakuutuksena.
Tuon Misukan työryhmän paperin sisältö oli siis, että koulutuksesta pitää saada menestyksekäs vientituote. Ei tähän nyt kellään ole mitään sanomusta, mutta maailman koulutusmarkkinat ovat sitä myöten pahasti kilpailtuja että suomalaista koulutusvientiä on turha viedä muualle kuin Qatariin, Saudi-Arabiaan tai Arabiemiirikuntiin, mitkä tuossa paperissakin mainittiin kiinostavina markkinoina. Ja tuo maksullinen koulutushan mainittin Misukan työryhmän paperissa vain työkaluna, jolla koulutuksesta saadaan kiinnostavampaa ja houkuttelevampaa. Normaali-imhisellehän tämä logiikka ei aukea- miten ihmeessä paskasta saadaan konvehteja vain myymällä sitä kalliimmalla? Eikö kannattaisi enemminkin panostaa yliopistokoulutukseen itseensä ja antaa hyvän tuotteen myydä itseään?
Matkailu avartaa, ja jo viikon matka Arabiemiraatteihin auttaa ehkä heikosti ymmärtämään mistä tässä on kysymys. Ymmärrän, että jos sikäläiseen kulttuurin yläluokalle haluaa suunata koulutustarjontaa, niin se ei voi olla ilmaista. Koska kaikki ilmainen oli jotenkin epäilyttävää. Ja sen sillä reissullani opin, että mitä kalliimpaa, sen parempaa. Olkoon se sitten kultainen vessanpönttö, maailman suurin moskeija, maailman hienoin hotelli tai suomalaista koulutusta. Koulutus tutkimuksellisesti parantaa ihmisten elämänlaatua, mutta maksullisen koulutuksen tarjoaminen maailman epädemokraattisimpiin, suoranaisella orjatyövoimalla toimiin feodaalisiin maihin- ja vielä tietäen sen, että koulutus koskee vain eliitin vähälahjaisempia vesoja (koska ne fiksuimmat on laitettu vielä kalliimpiin ja parempiin yliopistoihin), saattaisi herättää joissain ihmisissä joitain ihmisoikeuskysymyksiä.
Mutta mitäs noista, ja mitäs sivistyksestä, ja mitäs mistään. Koulutuksesta vientituote ja Uusi Nokia, terveisin kansallinen kokoomus r. p.
lauantai 27. maaliskuuta 2010
Ydinvoima
Kirjoittelen muutaman artikkelin kotimaan politiikasta vielä, sitten palaan taas tämän patonginsyömisen ihmemaan kuulumisiin.
Mutta toinen hämmästyttävä uutinen kuultiin loppuviikosta, kun Demarinuoret ja Kokkarijügend julkaisivat yhteisen kannanoton siitä, että kaikille kolmelle kaavaillulle ydinvoimalalle pitäisi myöntää rakennusluvat. Kokkareiden ja demarinuorten yhteinen kannanotto on jo itsessään aikamoinen epäpyhä allianssi.
Kuten olen jo aiemmin sanonut, kaikkien poliittisten nuorisojärjestöjen avauksiin pitäisi suhtautua ennenkaikkea huumorina. En tarkoita että poliittisissa nuorisojärjestöissä tehtävä työ olisi turhaa tai huonoa- se on vain nuorison innokkuutta ja aatteen paloa. Tämän sanon näin 26-vuotiaana setänä. Kyllä te nuoret vielä opitte. Mutta jos nuorisojärjestöjen aivoriihten tuloksena on koko poliittisen kentän läpi kummallisia vouhottavia kannanottoja asiasta kuin asiasta, niin kyllä se pistää miettimään.
Varsinkin nämä perustelut. Ne voi melkein lause lauseelta käydä läpi.
”Kyse on suomalaisen työn ja hyvinvoinnin tulevaisuudesta. Ilman kohtuuhintaista ja toimitusvarmuudeltaan taattua energiaa teollisuus ei voi säilyä Suomessa”
Tuontienergian toimitusvarmuus ei ole koskaan ollut Venäjältä ongelma. Energian toimittaminen ei lakannut edes silloin kun Neuvostoliitto hajosi, tai kun Jeltsin huuteli juovuksissa panssarivaunun päältä hävyttömyyksiä duuman vallanneille kommunisteille. Sen sijaan suomalainen metsäteollisuus on esimerkiksi kärsinyt halvasta energiasta niin paljon, että koko metsäsektori loppuu Suomesta. Pelkän dumppihintaisen energian päälle rakennettu metsäteollisuus ei koskaan kehittynyt yhtään mihinkään vaan tuotti aina vaan sitä peruspaperia. Ja se nykyään tehdään halvemmalla muualla, vaikka energia olisi ilmaista.
”Lisäksi kyse on ympäristöstä. Päästötön ydinenergia on tehokkain keino taistella ilmastonmuutosta vastaan.”
Tässä saattaa olla totuuden siemen. Puuttumatta nyt siihen että uraanin louhinta on tunnetusti valtavan päästötöntä ja ympäristöystävällistä- puhumattakaan ydinjätteen loppusijoitusluolien tekemisestä tai koko ydinjätteestä, ydinenergia on kieltämättä puhtain tapa tuottaa energiaa. Allekirjoitan tämän, mutta vain sillä ehdolla että ydinvoimaloissamme käytetään kotimaista uraania.
" ”Tällä hetkellä Suomi on auttamattoman riippuvainen tuontienergiasta”, muistuttaa Kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman. ”Ainoastaan ydinvoiman lisärakentamisella Suomessa tätä riippuvuutta voidaan vähentää. Ydinvoima on realiteetti, kysymys on vain siitä, tuotammeko ydinenergiamme itse Suomessa turvallisissa laitoksissamme vai ostammeko energiamme vähemmän luotettavista venäläisistä ydinvoimaloista.”"
On hämmästyttävää että tämä ryssän energian epäluotettavuus pomppaa aina vaan esille. Luuleekohan Rydman vakavasti, että kun suomalaiset lakkaavat ostamasta venäläistä energiaa, laittavat venäläiset Sosnovij Borin kiinni? Ihan oikeasti? No ei varmasti laita. Venäläisen energiatuotannon ongelmien määrä on täsmälleen sama, ostettiin sitä sähköä sieltä tai ei. Ja minä en tiedä onko energiaomavaraisuus joku itseisarvo. Olen luullut kokoomuksen kannattavan myös markkinataloutta- jos venäläiset tekevät energiaa halvemmalla, sitä luulisi markkinatalouden lakien mukaan olevan kannattavaa ostaa eikä itse yrittää tehdä.
Lisäksi tuo turvallinen laitos (jolla nyt ilmeisesti viitataan Olkiluoto kolmoseen) on paitsi monta vuotta myöhässä ja kustannuksiltaan tolkuton, myös usempaan otteeseen ollut STUKin hampaissa luokattomasta työnlaadusta.
Tällä kertaa mukaan ei sentään saatu työllistämisvaikutuksia. Ne ovatkin melkoiset, kun ranskalainen firma rakentaa puolalaisella työvoimalla ydinvoimalaa Suomeen. Työllistää ainakin Ryanairia.
Mutta toinen hämmästyttävä uutinen kuultiin loppuviikosta, kun Demarinuoret ja Kokkarijügend julkaisivat yhteisen kannanoton siitä, että kaikille kolmelle kaavaillulle ydinvoimalalle pitäisi myöntää rakennusluvat. Kokkareiden ja demarinuorten yhteinen kannanotto on jo itsessään aikamoinen epäpyhä allianssi.
Kuten olen jo aiemmin sanonut, kaikkien poliittisten nuorisojärjestöjen avauksiin pitäisi suhtautua ennenkaikkea huumorina. En tarkoita että poliittisissa nuorisojärjestöissä tehtävä työ olisi turhaa tai huonoa- se on vain nuorison innokkuutta ja aatteen paloa. Tämän sanon näin 26-vuotiaana setänä. Kyllä te nuoret vielä opitte. Mutta jos nuorisojärjestöjen aivoriihten tuloksena on koko poliittisen kentän läpi kummallisia vouhottavia kannanottoja asiasta kuin asiasta, niin kyllä se pistää miettimään.
Varsinkin nämä perustelut. Ne voi melkein lause lauseelta käydä läpi.
”Kyse on suomalaisen työn ja hyvinvoinnin tulevaisuudesta. Ilman kohtuuhintaista ja toimitusvarmuudeltaan taattua energiaa teollisuus ei voi säilyä Suomessa”
Tuontienergian toimitusvarmuus ei ole koskaan ollut Venäjältä ongelma. Energian toimittaminen ei lakannut edes silloin kun Neuvostoliitto hajosi, tai kun Jeltsin huuteli juovuksissa panssarivaunun päältä hävyttömyyksiä duuman vallanneille kommunisteille. Sen sijaan suomalainen metsäteollisuus on esimerkiksi kärsinyt halvasta energiasta niin paljon, että koko metsäsektori loppuu Suomesta. Pelkän dumppihintaisen energian päälle rakennettu metsäteollisuus ei koskaan kehittynyt yhtään mihinkään vaan tuotti aina vaan sitä peruspaperia. Ja se nykyään tehdään halvemmalla muualla, vaikka energia olisi ilmaista.
”Lisäksi kyse on ympäristöstä. Päästötön ydinenergia on tehokkain keino taistella ilmastonmuutosta vastaan.”
Tässä saattaa olla totuuden siemen. Puuttumatta nyt siihen että uraanin louhinta on tunnetusti valtavan päästötöntä ja ympäristöystävällistä- puhumattakaan ydinjätteen loppusijoitusluolien tekemisestä tai koko ydinjätteestä, ydinenergia on kieltämättä puhtain tapa tuottaa energiaa. Allekirjoitan tämän, mutta vain sillä ehdolla että ydinvoimaloissamme käytetään kotimaista uraania.
" ”Tällä hetkellä Suomi on auttamattoman riippuvainen tuontienergiasta”, muistuttaa Kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman. ”Ainoastaan ydinvoiman lisärakentamisella Suomessa tätä riippuvuutta voidaan vähentää. Ydinvoima on realiteetti, kysymys on vain siitä, tuotammeko ydinenergiamme itse Suomessa turvallisissa laitoksissamme vai ostammeko energiamme vähemmän luotettavista venäläisistä ydinvoimaloista.”"
On hämmästyttävää että tämä ryssän energian epäluotettavuus pomppaa aina vaan esille. Luuleekohan Rydman vakavasti, että kun suomalaiset lakkaavat ostamasta venäläistä energiaa, laittavat venäläiset Sosnovij Borin kiinni? Ihan oikeasti? No ei varmasti laita. Venäläisen energiatuotannon ongelmien määrä on täsmälleen sama, ostettiin sitä sähköä sieltä tai ei. Ja minä en tiedä onko energiaomavaraisuus joku itseisarvo. Olen luullut kokoomuksen kannattavan myös markkinataloutta- jos venäläiset tekevät energiaa halvemmalla, sitä luulisi markkinatalouden lakien mukaan olevan kannattavaa ostaa eikä itse yrittää tehdä.
Lisäksi tuo turvallinen laitos (jolla nyt ilmeisesti viitataan Olkiluoto kolmoseen) on paitsi monta vuotta myöhässä ja kustannuksiltaan tolkuton, myös usempaan otteeseen ollut STUKin hampaissa luokattomasta työnlaadusta.
Tällä kertaa mukaan ei sentään saatu työllistämisvaikutuksia. Ne ovatkin melkoiset, kun ranskalainen firma rakentaa puolalaisella työvoimalla ydinvoimalaa Suomeen. Työllistää ainakin Ryanairia.
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Jutta Urpilainen, mitä vittua?
Kokoomuksen vastenmielinen Alexander Stubb tyhjensi pajatson tuomitsemalla selväsanaisesti kaiken sen hulluttelun mikä on mennyt käsitteen maahanmuuttokriittisyys alle. Kuvittelin etten kuuna päivänä sanoisi tätä, mutta Stubbin lausunto oli sympaattinen, järkevä ja ennenkaikkea tärkeä. Korkean kokoomuspoliitikon selväsanainen maahanmuuttohulluttelun tuomitseminen oli pitkiin aikoihin ensimmäinen järkevä, korkean tason poliittinen pelinavaus. Stubb on ollut maahanmuuttaja, asunut vieraana vieraissa kulttuureissa koko ikänsä. Osittain se on rikkautta, suurilta osin se on helvetin rasittavaa. Minä tiedän ja sympatiseeraan Stubbia juuri tämän takia- olen itse ollut maahanmuuttajana Kanadassa ja nyt Ranskassa. Siinä on hyviä puolia, mutta suurilta osin se on ärsyttävää ja tosi väsyttävää.
Meinasi taas mennä kahvit näppikselle kun HS tiesi kertoa imperiumin iskeneen takaisin ja demareiden keksineen taas uutta. Jutta Urpilainen oli demareiden kokouksessa seuraavana päivänä tullut keksineeksi mietelauseen Maassa maan tavalla. Valistuneemmat lukijat tiennevät että se jatkuu tai maasta pois. En ihan oikeasti tiedä että nukkuuko demareiden mediaseuranta vai eikö ne vaan osaa. Seuraavana päivänä Stubbin rippikoulun puhtoisesta avautumisesta Urpilainen esitti SDP:n linjana laimennetun version nettihäiriköiden ja persujen kampanjasta. Julkisuustappio oli totaalinen: maahanmuuttokriittiset eivät ottaneet todesta Urpilaisen vesitettyä persu- kampanjaa, ja suurin osa suomalaisia piti ulostuloa mauttomana ja vastenmielisenä rasistien kanssa flirttailuna. Mitä se olikin.
Mitä vikaa moisessa lauseessa sitten on? Kai lähinnä se, että se tarkoittaa liian paljon. Kaunein suomalainen vaalilause oli Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjassaan käyttämä "Vastakkainasettelujen aika on ohi." Se on kaunista, rytmikästä kieltä jonka positio on eteenpäin katsova. Ja ennen kaikkea se ei tarkoita yhtään mitään. Ei mitään. Jos vastakkainasettelujen aika olisi todella ohi, niin ei tarvittaisi vaalikampanjaan vaalilauseita. Jokainen pystyi täyttämään tuon lauseen omilla toiveillaan ja peloillaan. Olen ihan varma että tuota yhtä lausetta on Bob Helsingissä mietitty viikkotolkulla. No, tuloksena oli 4 sanaa puhdasta kultaa.
Mutta Urpilaisen Maassa maan tavalla tai maasta pois tarkoittaa liian paljon, tai oikeastaan liian spesifisti. Minulle tuli ensimmäisen tästä Urpilaisen aivopierusta Janten laki. Siis jos suomalaisille tavoille ei opita, niin tulee lähöt. Toinen kysymys on sitten tämän maan tavan määrittely. Pääministeri on tehnyt kiitettävällä tavalla töitä että maan tapa tarkoittaisi korruptiota ja siltarumpupolitiikkaa, mutta nyt en tarkoita sitä. Maan tapa lähtee oletuksesta, että Suomi olisi monoliitti jossa tehdään ja ajatellaan asioista samalla tavalla, tai maasta pois. Minun tapani ja tapakulttuurini eroaa tamperelaisena jonkin verran helsinkiläisestä. Ja eteläsuomalaisena olen raivon partaalla Pieksämäen asemalla kun vääräelukainen savolainen konduktööri vittuilee ja nauraa matkustajille, jotka odottavat kolmatta tuntia myöhässä olevaa junaa. Mutta kenen maassa kenen tavalla?
On varmasti suuri joukko asioita joista suomalaiset ovat samaa mieltä. Ei kai kukaan tolkuissaan oleva ihminen kannata kunniamurhia, naisten ympärileikkauksia, ympäristön turmelemista, korruptiota tai muuta, Mutta maan tapa jättää myös huomattavan harmaan alueen. Esimerkikkinä vaikka ruokatavat. Lienee selvää, että kinkun syönti jouluna on suomalainen tapa. Itse en niin kovin sianlihasta välitä. Maasta pois? Vaikka tämä asia on triviaali, syöminen ja syömiseen liittyvät rituaalit ovat valtavan tärkeitä- entäpä jos päiväkodissa on vain sianlihaa ja täysin suomalainen juutalais/muslimilapsi ei halua sitä syödä? Mutta hei, maassa maan tavalla. Ja täällä Ranskassakin nyt yli puoli vuotta asuneena törmään ihan päivittäin maan tapaan. Osaan sopeudun, osaan yritän sopeutua ja osaan en edes viitsi.
Täällä Ranskassa muuten presidentti Sarkozyn UMP- puolue lähti kuntavaaleihin vaaliteemanaan sama keskustelu maan tavasta- sillä seurauksella että se kärsi historiansa huikeimman vaalitappion. Ainoastaan Alsacen departementissa UMP säilyi suurimpana puolueena, muuten valta siirtyi reilusti vasemmalle. Tämä nyt Urpilaiselle muistutksena- löysistä jutuista voi tulla suuri murhe.
En yritä tulkita Urpilaista sen enempää mitä hän tarkoitti- itse olisin kyllä valmis sanomaan että maassa maan lakien mukaan. Vaan ongelmiahan tästäkin seuraa- katsokaahan miten Italiassa oikeuslaitos ja pääministeri käyvät Orwellmaista farssia jossa lakeja muutetaan surutta poliittisten tavoitteiden ja korruptoituneen Vanh.. Berlusconin mukaan. Mutta maassa maan tavalla.
Ja vielä kevennykseksi keskustahuumoria.
Meinasi taas mennä kahvit näppikselle kun HS tiesi kertoa imperiumin iskeneen takaisin ja demareiden keksineen taas uutta. Jutta Urpilainen oli demareiden kokouksessa seuraavana päivänä tullut keksineeksi mietelauseen Maassa maan tavalla. Valistuneemmat lukijat tiennevät että se jatkuu tai maasta pois. En ihan oikeasti tiedä että nukkuuko demareiden mediaseuranta vai eikö ne vaan osaa. Seuraavana päivänä Stubbin rippikoulun puhtoisesta avautumisesta Urpilainen esitti SDP:n linjana laimennetun version nettihäiriköiden ja persujen kampanjasta. Julkisuustappio oli totaalinen: maahanmuuttokriittiset eivät ottaneet todesta Urpilaisen vesitettyä persu- kampanjaa, ja suurin osa suomalaisia piti ulostuloa mauttomana ja vastenmielisenä rasistien kanssa flirttailuna. Mitä se olikin.
Mitä vikaa moisessa lauseessa sitten on? Kai lähinnä se, että se tarkoittaa liian paljon. Kaunein suomalainen vaalilause oli Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjassaan käyttämä "Vastakkainasettelujen aika on ohi." Se on kaunista, rytmikästä kieltä jonka positio on eteenpäin katsova. Ja ennen kaikkea se ei tarkoita yhtään mitään. Ei mitään. Jos vastakkainasettelujen aika olisi todella ohi, niin ei tarvittaisi vaalikampanjaan vaalilauseita. Jokainen pystyi täyttämään tuon lauseen omilla toiveillaan ja peloillaan. Olen ihan varma että tuota yhtä lausetta on Bob Helsingissä mietitty viikkotolkulla. No, tuloksena oli 4 sanaa puhdasta kultaa.
Mutta Urpilaisen Maassa maan tavalla tai maasta pois tarkoittaa liian paljon, tai oikeastaan liian spesifisti. Minulle tuli ensimmäisen tästä Urpilaisen aivopierusta Janten laki. Siis jos suomalaisille tavoille ei opita, niin tulee lähöt. Toinen kysymys on sitten tämän maan tavan määrittely. Pääministeri on tehnyt kiitettävällä tavalla töitä että maan tapa tarkoittaisi korruptiota ja siltarumpupolitiikkaa, mutta nyt en tarkoita sitä. Maan tapa lähtee oletuksesta, että Suomi olisi monoliitti jossa tehdään ja ajatellaan asioista samalla tavalla, tai maasta pois. Minun tapani ja tapakulttuurini eroaa tamperelaisena jonkin verran helsinkiläisestä. Ja eteläsuomalaisena olen raivon partaalla Pieksämäen asemalla kun vääräelukainen savolainen konduktööri vittuilee ja nauraa matkustajille, jotka odottavat kolmatta tuntia myöhässä olevaa junaa. Mutta kenen maassa kenen tavalla?
On varmasti suuri joukko asioita joista suomalaiset ovat samaa mieltä. Ei kai kukaan tolkuissaan oleva ihminen kannata kunniamurhia, naisten ympärileikkauksia, ympäristön turmelemista, korruptiota tai muuta, Mutta maan tapa jättää myös huomattavan harmaan alueen. Esimerkikkinä vaikka ruokatavat. Lienee selvää, että kinkun syönti jouluna on suomalainen tapa. Itse en niin kovin sianlihasta välitä. Maasta pois? Vaikka tämä asia on triviaali, syöminen ja syömiseen liittyvät rituaalit ovat valtavan tärkeitä- entäpä jos päiväkodissa on vain sianlihaa ja täysin suomalainen juutalais/muslimilapsi ei halua sitä syödä? Mutta hei, maassa maan tavalla. Ja täällä Ranskassakin nyt yli puoli vuotta asuneena törmään ihan päivittäin maan tapaan. Osaan sopeudun, osaan yritän sopeutua ja osaan en edes viitsi.
Täällä Ranskassa muuten presidentti Sarkozyn UMP- puolue lähti kuntavaaleihin vaaliteemanaan sama keskustelu maan tavasta- sillä seurauksella että se kärsi historiansa huikeimman vaalitappion. Ainoastaan Alsacen departementissa UMP säilyi suurimpana puolueena, muuten valta siirtyi reilusti vasemmalle. Tämä nyt Urpilaiselle muistutksena- löysistä jutuista voi tulla suuri murhe.
En yritä tulkita Urpilaista sen enempää mitä hän tarkoitti- itse olisin kyllä valmis sanomaan että maassa maan lakien mukaan. Vaan ongelmiahan tästäkin seuraa- katsokaahan miten Italiassa oikeuslaitos ja pääministeri käyvät Orwellmaista farssia jossa lakeja muutetaan surutta poliittisten tavoitteiden ja korruptoituneen Vanh.. Berlusconin mukaan. Mutta maassa maan tavalla.
Ja vielä kevennykseksi keskustahuumoria.
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Uutisia keikkarintamalta
Satunnaisten seikkjoen johdosta olen paljon keikalla tulevina aikoina. Ensin maanantaina Dijoniin vaskikymmenikön keikalle ja sitten 5-11.4. Paun kaupunginorkesteriin.
Vaskikymmenikön keikka ei ole kovin mielenkiintoinen. Yhtye on hyvä mutta materiaalina on pääasiassa Thierry Caensin arreja jotka on luvalla sanottuna ihan sitä tasoa mitä minä teen 20 minuutissa midi-fileestä kun on kiire keikalle. Ne on siis tasapaksuja, mielenkiinnottomia mutta soi ihan hyvin ja on varmoja. No, mikäs siinä. En ole koskaan käynyt Dijonissa.
Mutta tämä Paun keikka on mielenkiintoisempi. Pau sijaitsee siis 200 kilometriä Toulousesta Atlantille päin, ihan Pyreneitten ja Ranskan Baskimaan välissä. Paussa on 85 000 asukasta ja ilmeisesti ihan kunnollinen orkesteri. Luokkatoverini Bastien Dubosc on bändin tuubisti, ja koska Bastien on estynyt niin minä käyn sitten siellä keikalla.
Ohjelmistossa on ei sen enempää tai vähempää kuin Rimsky-Korsakovin Scheherazade, Bartokin alttoviulukonsertto ja joku ranskalainen biisi. Varsinkin tuota Scheheradzarea on kiva käydä soittamassa. Ja kaikille kanssakeikkamuusikoille sanon, että paras tapa opiskella stemmat on pistää biisi soimaan Spotifystä ja kaivaa nuotit esille Petrucci Music Librarystä. Sieltä löytyy useimmista biiseistä pdf:t jotka on jaoteltu stemmoittain. Nerokasta!
Keikalla käyminen ranskalaisessa orkesterissa on varmasti jännittävää, koska en tiedä miten se tapahtuu. Tai siis kyllähän nyt osaan mennä paikalle ja soittaa oman osani, mutta en tiedä tarvitaanko verokorttia, kotipaikkatodistusta, ajokorttia tai mitä vielä. Ja hoitaako hotellibuukaukset intendentti vai minä, ja hyviteäänkö ruokakorvaukset kuitteja vastaan, ja kuka varaa junaliput ja tämän kaltaiset seikat. Näyttää muuten kovasti siltä että menee yöjunalla matkustamiseksi- matka-aika Pauhun on päälle 6 tuntia, ja yöjunilla 13 tuntia. Itseasiassa olisi kätevää lähteä keikan jälkeen klo 21 ja olla Lyonissa aamulla 7 aikaan.
Ja ranskalaisten orkestereiden työlista oli muuten tosi villi. Ma 9:30-13 ja 15-18, ti 9:30-12:30 ja 20-23, ke 20-23 ja torstaina kenraali 10-13 ja sitten kolme keikkaa jotka alkaa kaikki 20:30. Ei tuohon taitaisi suomalaiset orksterit suostua, että normaalin kausikonsertin treenit loppuu klo 23:00.
Vaskikymmenikön keikka ei ole kovin mielenkiintoinen. Yhtye on hyvä mutta materiaalina on pääasiassa Thierry Caensin arreja jotka on luvalla sanottuna ihan sitä tasoa mitä minä teen 20 minuutissa midi-fileestä kun on kiire keikalle. Ne on siis tasapaksuja, mielenkiinnottomia mutta soi ihan hyvin ja on varmoja. No, mikäs siinä. En ole koskaan käynyt Dijonissa.
Mutta tämä Paun keikka on mielenkiintoisempi. Pau sijaitsee siis 200 kilometriä Toulousesta Atlantille päin, ihan Pyreneitten ja Ranskan Baskimaan välissä. Paussa on 85 000 asukasta ja ilmeisesti ihan kunnollinen orkesteri. Luokkatoverini Bastien Dubosc on bändin tuubisti, ja koska Bastien on estynyt niin minä käyn sitten siellä keikalla.
Ohjelmistossa on ei sen enempää tai vähempää kuin Rimsky-Korsakovin Scheherazade, Bartokin alttoviulukonsertto ja joku ranskalainen biisi. Varsinkin tuota Scheheradzarea on kiva käydä soittamassa. Ja kaikille kanssakeikkamuusikoille sanon, että paras tapa opiskella stemmat on pistää biisi soimaan Spotifystä ja kaivaa nuotit esille Petrucci Music Librarystä. Sieltä löytyy useimmista biiseistä pdf:t jotka on jaoteltu stemmoittain. Nerokasta!
Keikalla käyminen ranskalaisessa orkesterissa on varmasti jännittävää, koska en tiedä miten se tapahtuu. Tai siis kyllähän nyt osaan mennä paikalle ja soittaa oman osani, mutta en tiedä tarvitaanko verokorttia, kotipaikkatodistusta, ajokorttia tai mitä vielä. Ja hoitaako hotellibuukaukset intendentti vai minä, ja hyviteäänkö ruokakorvaukset kuitteja vastaan, ja kuka varaa junaliput ja tämän kaltaiset seikat. Näyttää muuten kovasti siltä että menee yöjunalla matkustamiseksi- matka-aika Pauhun on päälle 6 tuntia, ja yöjunilla 13 tuntia. Itseasiassa olisi kätevää lähteä keikan jälkeen klo 21 ja olla Lyonissa aamulla 7 aikaan.
Ja ranskalaisten orkestereiden työlista oli muuten tosi villi. Ma 9:30-13 ja 15-18, ti 9:30-12:30 ja 20-23, ke 20-23 ja torstaina kenraali 10-13 ja sitten kolme keikkaa jotka alkaa kaikki 20:30. Ei tuohon taitaisi suomalaiset orksterit suostua, että normaalin kausikonsertin treenit loppuu klo 23:00.
Varo liikettä
Kuvitellaanpa tilanne, että jälkikasvunne on lähtenyt ylioppilastutkinnon jälkeen vieraaseen kaupunkiin opiskelemaan. No, kaikki on tietysti uutta ja ihmeellistä ja te sitten siellä kotona olette sydän syrjällänne ja mietitte että mitenköhän se Pirjo-Antero siellä suuressa kaupungissa pärjää. Alussa kaikki menee hyvin- solukämppä on löydetty, uusia kavereitakin saattaa tarttua matkaan ja kurssit alkavat. Parhaimmassa tapauksessa jälkikasvullanne saattaa olla jotain romanttista menossa vastakkaisen tai saman sukupuolen kanssa, mistä näistä nykyään enää tietää. Joululomalla kotona sitten kerrataan kuulumisia ja muistellaan omia opiskeluaikoja (jolloin kaikki oli vielä kertaluokkaa kurjempaa, vessassakin piti talvisin lyödä tuuralla pönttöön reikä että sai aamupissattua ja lounaaksi oli tonnikalaa ja torakoita hyvinä päivinä, ja mitä vielä kaikkea muuta).ja syödään kinkkua ja valmistaudutaan tulevaan.
Tästä eteenpäin jokin muuttuu. Jälkikasvu muuttuu vältteleväksi eikä enää kerro asioistaan niin kuin ennen. Viikonloppuna saatatte epähuomiossa kuulla puhelinkeskusteluja joissa esiintyvät sanat 'tosu', 'tosuntosu', 'palaveri', 'se edarin kokkarimulkku', 'syllin kopotaapaminen'. Vähitellen käy ilmi että syksyllä aloitetuista kursseista suurin osa on jäänyt kesken. Ja rahaa palaa matkakoihin 'seminaareihin' ja 'sektoritapaamisiin'. Kaveripiiri vaihtuu pikkuhiljaa- aiempien tervehenkisten opiskelukavereiden tilalle tulee sekava sakki epämääräisiä maailmanparantajia. Jälkikasvunne pukeutuminen muuttuu- Seppälän poolot jäävät, ja yhä useammin kotoa lähdetään huonosti istuvassa pikkutakissa. Läppäri ja mokkula kuuluvat jo jokapäiväiseen elämään. Posti tuo yhä paksumpia kirjekuoria, jotka sisältävät esityslistoja, pohjaesityksiä, kokouskutsuja ja seminaarimateriaaleja. Vauhti kiihtyy- se mikä alkoi viattomana harrastuksena ja muutamalla rentouttavalla kokouksella viikossa johtaa nopeasti kokopäiväiseen orjuuteen. Sitä luulee voivansa hallita, mutta kokeilkaapa vaan.
Tätä alaspäistä spiraalia voi kestää vuosia tai se voi ratketa kuukausissa. Ja sitten eräänä lokakuisena päivänä tullessanne kotiin, on olohuoneen lattia täynnä paperia ja Pirjo-Antero lukee kädet täristen ja silmät kiiluen kalliille paperille painettua kansiota jossa lukee SYL- liittokokousmateriaali- FSF -förbundsmötematerial. Ja huomatessaan teidät Pirjo-Antero yrittää häpeissään laittaa vain yhtä paperia sohvan taakse. Mutta sieltähän te sen löydätte, lipan.
Tämä nyt on tietysti pelkkää fiktiota. Ei ole olemassa Pirjo-Anteroa, mutta Y-liike on hyvinkin olemassa. Itse olen puuhaillut melkein koko Akatemiassa opiskeluaikani ylioppilaskuntatoiminnassa. Se alkoi todellakin vain siitä että ihmettelin jotain Akatemian hallinnon kummallisuutta ja menin tästä valittamaan ylioppilaskunnan toimistolle. Ja ennen kuin huomasinkaan niin olin edustajistossa, jossa en ehtinyt olla päivääkään kun olin jo hallituksessa. Ja sitten seuraavalla kaudella hallituksessa. Ja tässä kohtaa täytyy olla aivan äärettömän kiitollinen ja tyytyväinen siitä että hävisin Sera Valtoselle puheenjohtajan vaalin. Serasta tuli hyvä puheenjohtaja, ja sen ansiosta elämäni järjestyi sillä tavalla että kirjoitan tätä blogia nyt Ranskasta.
Kaikki aina muistavat kertoa että Y-liike on arvokasta työkokemusta. On varmasti. Ja että se on tärkeää yliopistoille. On varmasti. Näyttää hyvältä CV:ssä. Ihan varmasti. Ja mitä vielä. Ihan varmasti, ihan varmasti, ihan varmasti.
Y-liikkeen toimijat tuppaavat kuitenkin opettamaan toisin kuin itse tekevät. Opiskeluoloista ja työtaakoista pidetään pahaa ääntä. Ja itse painetaan 12-tuntista päivää pitkin Etelä-Suomea. Alkoholin käytöstä kannetaan huolta ja syyskauden avaijaiset järjestetään laivaristeilynä. Ja niin edelleen, ad nauseaum.
Löysin joululomalla vanhan kalenterini ja suoraan sanottuna järkytyin. Ja nyt kun muistelee, niin viime vuosi mentiin aikalailla sumussa. Siihen että ihminen alkaa pitää 13-tuntisia työpäiviä ihan normaaleina menee yllättävän vähän aikaa. Itse opiskelin mitenkuten vuoden opinnot ja hoidin siinä ohessa hallintotyötä varmasti saman verran kuin keskimääräinen Akatemian hallintotyöläinen, eli vähän helvetisti. Ja sitten kaikki SYL:n sektoritapaamiset ja muut saatanan kissanristiäiset siihen päälle. Ja kaikki tämä tietysti palkatta.
SAY on huomattavan epäpoliittinen ylioppilaskunta, joten aikaa ei Akatemian sisällä mennyt mihinkään puoluepoliittiseen veivaukseen. Mutta muuten Y-liike käyttää energiastaan ja resursseistaan reippaan palan politiikan leikkimiseen. Kukin tietysti tyylillään, mutta tämä on aiheuttanut myös sen että varsinkin SYL:n organisaatio on poliittisten pyrkyreiden hiekkalaatikko poliittiseen tulevaisuuteen. Ja se on ihan hiukan rasittavaa, jos itse vain koittaa (paitsi selvitä työviikosta hengissä) niin ajaa ihmisten etuja parhain päin.
Entinen Akatemian oppilaitospappi Jussi Murtovuori joskus muisteli jotain vuosien takaista SYL:n kevätseminaaria, jossa kolmesta puhujasta kolme piti viedä sairaalaan kesken puheen. Paniikkihäiriöitä, astmakohtauksia, hengenahdistusta. Että näin nämä keihäänkärjet.
En tiedä pystyinkö Y-liikeurallani vaikuttamaan ihmisten opiskeluelämään. Todennäköisesti, ainakin omalta osaltani. Yritin ainakin kovasti ja vilpittömästi. Ja itsehän minä ne kaikki hommat otin- en voi tästä syytä laittaa kenelläkään muulle kuin itselle ja kotoa opitulle sairaalloiselle työmoraalille. Mitä sitten Y-liikkeltä sain? En ainakaan sitä suhdeverkostoa yhteiskunnan huipulle jota luvattiin (toisaalta mistäs sen vielä tietää), kovaa kokemusta hallintotyöstä sekä epämukavan tietoisuuden siitä miten vähän asioista päättävät ihmiset tietävät ja tajuavat niistä. Sekä yliopistossa että Y-liikkeessä.
Ja jos jotakuta kiinnostaa lähteä ylioppilaskuntatoimintaan, niin kehotan harkitsemaan tarkkaan. Paradoksaalisesti varsinkin vapaaehtoisorganisaatioissa mopo karkaa ihan satavarmasti ja hommia tulee enemmän kuin niitä kukaan jaksaa tehdä. Ja siinä sitä taas ollaan, ärrän kahvilassa vartin lounaalla, edessä sekä teoriatehtävät että Akatemian hallituksen 120-sivuinen kokousmateriaali.
Tästä eteenpäin jokin muuttuu. Jälkikasvu muuttuu vältteleväksi eikä enää kerro asioistaan niin kuin ennen. Viikonloppuna saatatte epähuomiossa kuulla puhelinkeskusteluja joissa esiintyvät sanat 'tosu', 'tosuntosu', 'palaveri', 'se edarin kokkarimulkku', 'syllin kopotaapaminen'. Vähitellen käy ilmi että syksyllä aloitetuista kursseista suurin osa on jäänyt kesken. Ja rahaa palaa matkakoihin 'seminaareihin' ja 'sektoritapaamisiin'. Kaveripiiri vaihtuu pikkuhiljaa- aiempien tervehenkisten opiskelukavereiden tilalle tulee sekava sakki epämääräisiä maailmanparantajia. Jälkikasvunne pukeutuminen muuttuu- Seppälän poolot jäävät, ja yhä useammin kotoa lähdetään huonosti istuvassa pikkutakissa. Läppäri ja mokkula kuuluvat jo jokapäiväiseen elämään. Posti tuo yhä paksumpia kirjekuoria, jotka sisältävät esityslistoja, pohjaesityksiä, kokouskutsuja ja seminaarimateriaaleja. Vauhti kiihtyy- se mikä alkoi viattomana harrastuksena ja muutamalla rentouttavalla kokouksella viikossa johtaa nopeasti kokopäiväiseen orjuuteen. Sitä luulee voivansa hallita, mutta kokeilkaapa vaan.
Tätä alaspäistä spiraalia voi kestää vuosia tai se voi ratketa kuukausissa. Ja sitten eräänä lokakuisena päivänä tullessanne kotiin, on olohuoneen lattia täynnä paperia ja Pirjo-Antero lukee kädet täristen ja silmät kiiluen kalliille paperille painettua kansiota jossa lukee SYL- liittokokousmateriaali- FSF -förbundsmötematerial. Ja huomatessaan teidät Pirjo-Antero yrittää häpeissään laittaa vain yhtä paperia sohvan taakse. Mutta sieltähän te sen löydätte, lipan.
Tämä nyt on tietysti pelkkää fiktiota. Ei ole olemassa Pirjo-Anteroa, mutta Y-liike on hyvinkin olemassa. Itse olen puuhaillut melkein koko Akatemiassa opiskeluaikani ylioppilaskuntatoiminnassa. Se alkoi todellakin vain siitä että ihmettelin jotain Akatemian hallinnon kummallisuutta ja menin tästä valittamaan ylioppilaskunnan toimistolle. Ja ennen kuin huomasinkaan niin olin edustajistossa, jossa en ehtinyt olla päivääkään kun olin jo hallituksessa. Ja sitten seuraavalla kaudella hallituksessa. Ja tässä kohtaa täytyy olla aivan äärettömän kiitollinen ja tyytyväinen siitä että hävisin Sera Valtoselle puheenjohtajan vaalin. Serasta tuli hyvä puheenjohtaja, ja sen ansiosta elämäni järjestyi sillä tavalla että kirjoitan tätä blogia nyt Ranskasta.
Kaikki aina muistavat kertoa että Y-liike on arvokasta työkokemusta. On varmasti. Ja että se on tärkeää yliopistoille. On varmasti. Näyttää hyvältä CV:ssä. Ihan varmasti. Ja mitä vielä. Ihan varmasti, ihan varmasti, ihan varmasti.
Y-liikkeen toimijat tuppaavat kuitenkin opettamaan toisin kuin itse tekevät. Opiskeluoloista ja työtaakoista pidetään pahaa ääntä. Ja itse painetaan 12-tuntista päivää pitkin Etelä-Suomea. Alkoholin käytöstä kannetaan huolta ja syyskauden avaijaiset järjestetään laivaristeilynä. Ja niin edelleen, ad nauseaum.
Löysin joululomalla vanhan kalenterini ja suoraan sanottuna järkytyin. Ja nyt kun muistelee, niin viime vuosi mentiin aikalailla sumussa. Siihen että ihminen alkaa pitää 13-tuntisia työpäiviä ihan normaaleina menee yllättävän vähän aikaa. Itse opiskelin mitenkuten vuoden opinnot ja hoidin siinä ohessa hallintotyötä varmasti saman verran kuin keskimääräinen Akatemian hallintotyöläinen, eli vähän helvetisti. Ja sitten kaikki SYL:n sektoritapaamiset ja muut saatanan kissanristiäiset siihen päälle. Ja kaikki tämä tietysti palkatta.
SAY on huomattavan epäpoliittinen ylioppilaskunta, joten aikaa ei Akatemian sisällä mennyt mihinkään puoluepoliittiseen veivaukseen. Mutta muuten Y-liike käyttää energiastaan ja resursseistaan reippaan palan politiikan leikkimiseen. Kukin tietysti tyylillään, mutta tämä on aiheuttanut myös sen että varsinkin SYL:n organisaatio on poliittisten pyrkyreiden hiekkalaatikko poliittiseen tulevaisuuteen. Ja se on ihan hiukan rasittavaa, jos itse vain koittaa (paitsi selvitä työviikosta hengissä) niin ajaa ihmisten etuja parhain päin.
Entinen Akatemian oppilaitospappi Jussi Murtovuori joskus muisteli jotain vuosien takaista SYL:n kevätseminaaria, jossa kolmesta puhujasta kolme piti viedä sairaalaan kesken puheen. Paniikkihäiriöitä, astmakohtauksia, hengenahdistusta. Että näin nämä keihäänkärjet.
En tiedä pystyinkö Y-liikeurallani vaikuttamaan ihmisten opiskeluelämään. Todennäköisesti, ainakin omalta osaltani. Yritin ainakin kovasti ja vilpittömästi. Ja itsehän minä ne kaikki hommat otin- en voi tästä syytä laittaa kenelläkään muulle kuin itselle ja kotoa opitulle sairaalloiselle työmoraalille. Mitä sitten Y-liikkeltä sain? En ainakaan sitä suhdeverkostoa yhteiskunnan huipulle jota luvattiin (toisaalta mistäs sen vielä tietää), kovaa kokemusta hallintotyöstä sekä epämukavan tietoisuuden siitä miten vähän asioista päättävät ihmiset tietävät ja tajuavat niistä. Sekä yliopistossa että Y-liikkeessä.
Ja jos jotakuta kiinnostaa lähteä ylioppilaskuntatoimintaan, niin kehotan harkitsemaan tarkkaan. Paradoksaalisesti varsinkin vapaaehtoisorganisaatioissa mopo karkaa ihan satavarmasti ja hommia tulee enemmän kuin niitä kukaan jaksaa tehdä. Ja siinä sitä taas ollaan, ärrän kahvilassa vartin lounaalla, edessä sekä teoriatehtävät että Akatemian hallituksen 120-sivuinen kokousmateriaali.
torstai 18. maaliskuuta 2010
Pitkä tauko
Edellisestä entrystä vierähtikin 2 minuuttia ja sitä edellisestä melkein 3 viikkoa. Ei ollut tarkoitus, mutta toisaalta mä saan tehdä blogillani mitä haluan.
Vaihtopesti on hyvin yli puolenvälin, puoli vuotta takana ja kolme kuukautta edessä. Ei näitä mietteitä oikein yhteen blogientryyn voi laittaa. Olen aivan äärettömän iloinen siitä että lähdin. Opiskelu ja elämä on tietysti ollut aivan toista mitä luulin. Itseasiassa kaikista parasta olisi pystyä nyt tekemään toinen lukukauden mittainen vaihto parin vuoden päästä, kun tietää vähän mitä odottaa ja mitä ei. Tai en tiedä.
Olen melkolailla pelkästään soittanut ja elänyt konservatoriolle. Tämä on ollut mielestäni oikea ratkaisu, ja Turussa katsotaan sitten 31.5. mitä täällä on opittu. Hollannin pruuvit oli ilmeisesti sopupeli. Vaikea sanoa tietysti, mutta vähän sellainen maku siitä jäi. Minulla ei ole kauheasti sitä vastaan että puljataan ja diilataan, mutta tehkää se perkele sentään avoimesti. Minä en halua maksaa montaa sataa euroa osallistuakseni koesoittoon joissa en edes voi pärjätä.
Muutenkin täällä alkaa pikkuhiljaa keikkarintamakin aueta- olen viikonloppuna lähdössä Dijoniin vaskikymmenikön kanssa ja muutaman viikon päästä Toulousen lähellä olevaan pikkukaupunkiin tuurauskeikalle. Siellä on yhden luokkakaverin paikka mutta Bastien taas sai keikan ymmärtääkseni Pariisin oopperasta niin minä menen sitten Toulouseen.
On paitsi mukavaa että saa keikkoja, myös aikamoista luottoa ja osoitus siitä, että edistytty on. Täällä nimittäin on valinnanvaraa tuubisteista. Suomessa meitä keikkaa heittäviä tuubisteja on 4-5. Täällä pelkästään Melin tuubaluokalla on 10 ihmistä jotka on kaikki melko kovia äijiä.
Vaihtopesti on hyvin yli puolenvälin, puoli vuotta takana ja kolme kuukautta edessä. Ei näitä mietteitä oikein yhteen blogientryyn voi laittaa. Olen aivan äärettömän iloinen siitä että lähdin. Opiskelu ja elämä on tietysti ollut aivan toista mitä luulin. Itseasiassa kaikista parasta olisi pystyä nyt tekemään toinen lukukauden mittainen vaihto parin vuoden päästä, kun tietää vähän mitä odottaa ja mitä ei. Tai en tiedä.
Olen melkolailla pelkästään soittanut ja elänyt konservatoriolle. Tämä on ollut mielestäni oikea ratkaisu, ja Turussa katsotaan sitten 31.5. mitä täällä on opittu. Hollannin pruuvit oli ilmeisesti sopupeli. Vaikea sanoa tietysti, mutta vähän sellainen maku siitä jäi. Minulla ei ole kauheasti sitä vastaan että puljataan ja diilataan, mutta tehkää se perkele sentään avoimesti. Minä en halua maksaa montaa sataa euroa osallistuakseni koesoittoon joissa en edes voi pärjätä.
Muutenkin täällä alkaa pikkuhiljaa keikkarintamakin aueta- olen viikonloppuna lähdössä Dijoniin vaskikymmenikön kanssa ja muutaman viikon päästä Toulousen lähellä olevaan pikkukaupunkiin tuurauskeikalle. Siellä on yhden luokkakaverin paikka mutta Bastien taas sai keikan ymmärtääkseni Pariisin oopperasta niin minä menen sitten Toulouseen.
On paitsi mukavaa että saa keikkoja, myös aikamoista luottoa ja osoitus siitä, että edistytty on. Täällä nimittäin on valinnanvaraa tuubisteista. Suomessa meitä keikkaa heittäviä tuubisteja on 4-5. Täällä pelkästään Melin tuubaluokalla on 10 ihmistä jotka on kaikki melko kovia äijiä.
Panssarivaunulla puuhun
Avoir- apuverbiä käytettäessä partisiipin perfekti on taipumaton: J'ai parlé, tu as couru. Kuitenkin jos lauseen suora objekti (COD) edeltää verbiä, partisiipin perfekti taipuu objektin suvussa ja luvussa.
(Nivanka E, Sutinen S: Ranskan kielioppi ja käsikirja. Finn Lectura 1999, s. 117)
Toinen lempikohtani kieliopissa on artikkeleita käsittelevässä luvussa oleva esimerkkilause La dupont a encore fait des siennes. Virtaska on taas temppuillut. Tällä kertaa en ymmärrä suomenkielistä vastinetta.
Olen nuo lauseet alleviivannut vanhasta lukion kieliopista, joka minulla siis on täällä. Rehellisyyden nimissä on sanottava että olen alleviivannut noin puolet kieliopista ylipäätään, ja siitä huolimatta en tajua vieläkään mitä edellä oleva, alleviivaamani lause tarkoittaa.
Ymmärrän, että kielioppi on vain abstrakti kuvaus kielen rakenteista. Ei sitä oikein voi yksinkertaistaa enää- kieliopin ankaruudessa ja abstraktiudessa on jotain kiehtovaa. Mutta ei sillä nyt helvetti sentään ole mitään tekemistä kielen oppimisen tai kommunikaation kanssa. Puhun nykyisellään ranskaa ihan hyvin, mutta en silti ymmärrä esimerkiksi edellä esitettyä sääntöä. Osaan käyttää sitä kyllä, mutta tuo merkitysryteikkö ei auta sen ymmärtämisesä yhtään.
Lukiossa ranskan opiskelu oli muistaakseni pääasiassa kieliopin paukuttamista, tätä todistavat sateenkaaren väreillä reilusti yli puolet sisällöstä kattavat alleviivaukset. Edelleenkään en tiedä mitä kielten tunneilla pitäisi tehdä, mutta kielioppijumppa lienee viimeinen millä voidaan kuvitella kieltä oppittavan. Opettajalle tämä lienee tietysti se helpoin ratkaisu. Kaikenlaisen opiskelijan motivaation kannalta taas kieliopin tankkaaminen on tuhoisaa.
Ja ihan oikeesti- kielioppi on tärkeä osa kielen oppimista, mutta jos kielen oppimisesta tulee kieliopin ulkoaopettelua niin ei sillä ole mitään tekemistä kommunikaation kanssa. Jotenkin luulisi että se nyt kuitenkin olisi se vihoviimeinen päämäärä.
(Nivanka E, Sutinen S: Ranskan kielioppi ja käsikirja. Finn Lectura 1999, s. 117)
Toinen lempikohtani kieliopissa on artikkeleita käsittelevässä luvussa oleva esimerkkilause La dupont a encore fait des siennes. Virtaska on taas temppuillut. Tällä kertaa en ymmärrä suomenkielistä vastinetta.
Olen nuo lauseet alleviivannut vanhasta lukion kieliopista, joka minulla siis on täällä. Rehellisyyden nimissä on sanottava että olen alleviivannut noin puolet kieliopista ylipäätään, ja siitä huolimatta en tajua vieläkään mitä edellä oleva, alleviivaamani lause tarkoittaa.
Ymmärrän, että kielioppi on vain abstrakti kuvaus kielen rakenteista. Ei sitä oikein voi yksinkertaistaa enää- kieliopin ankaruudessa ja abstraktiudessa on jotain kiehtovaa. Mutta ei sillä nyt helvetti sentään ole mitään tekemistä kielen oppimisen tai kommunikaation kanssa. Puhun nykyisellään ranskaa ihan hyvin, mutta en silti ymmärrä esimerkiksi edellä esitettyä sääntöä. Osaan käyttää sitä kyllä, mutta tuo merkitysryteikkö ei auta sen ymmärtämisesä yhtään.
Lukiossa ranskan opiskelu oli muistaakseni pääasiassa kieliopin paukuttamista, tätä todistavat sateenkaaren väreillä reilusti yli puolet sisällöstä kattavat alleviivaukset. Edelleenkään en tiedä mitä kielten tunneilla pitäisi tehdä, mutta kielioppijumppa lienee viimeinen millä voidaan kuvitella kieltä oppittavan. Opettajalle tämä lienee tietysti se helpoin ratkaisu. Kaikenlaisen opiskelijan motivaation kannalta taas kieliopin tankkaaminen on tuhoisaa.
Ja ihan oikeesti- kielioppi on tärkeä osa kielen oppimista, mutta jos kielen oppimisesta tulee kieliopin ulkoaopettelua niin ei sillä ole mitään tekemistä kommunikaation kanssa. Jotenkin luulisi että se nyt kuitenkin olisi se vihoviimeinen päämäärä.
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Välineellä Suomeen
Hei taas,
nyt on pikkuhiljaa aika miettiä palaamista kotimaahan. Varsinkin kun Turun pruuvit ovat 31.5. Ongelmana on kaiken tavaran roudaus. Jos siis tätä entryä lukee joku jolla on kokemusta asioista, komentoikoon.
Ensimmäinen vaihtoehto on lähettää torvet rahtifirmalla ja lentää itse perässä. Tämä maksaa noin 280+300+30= eli yhteensä noin 650 euroa. Tällöin jättäisin toisen soittimen Suomeen (koska lukukausi loppuu vasta 30.6, jolloin mulla on paluulippu) ja toisin matkatavarana kaiken mahdollisen jo Suomeen, paluumatkalle lähtisi matkatavarana toinen torvi. Ja sitten lentokoneella heinäkuussa Suomeen. Ongelma tässä on se, että torvet on 1-2 viikkoa rekassa, ja pruuvien läheisyydessä pitäis tovetkin mielellään lähellään. EDIT Ja ongelmana on myös se, että torvikotelo painaa jo itsessään 24K, eli ylipainomaksuja pitää maksaa lentokoneessa joka tapauksessa.
Toinen vaihtoehto on hiukan extremempi olisi vuokrata auto. Hertziltä maksaa WV passat viideksi päiväksi 391.24€ rajoittamattomilla kilometreillä. Bensa maksaa tietysti ja majoitus, ruoka ja lautat, mutta tällä tavalla saisi varmaan vähän sniiduiltua kustannuksissa ja ennenkaikkea lyötyä auton täyteen kaikkea muuta tavaraa. Matkaa tietysti Lyonista Helsinkiin on 2000 kilometriä, että persehän siinä puutuu.
Kolmas vaihtoehto olisi etsiä täältä joku ns. kesäruoska jonka sitten ajaisi Suomeen ja vaikka myisi siellä. Ja mikäs sen riemukkaampaa kuin ruveta autokaupoille ranskaksi.
nyt on pikkuhiljaa aika miettiä palaamista kotimaahan. Varsinkin kun Turun pruuvit ovat 31.5. Ongelmana on kaiken tavaran roudaus. Jos siis tätä entryä lukee joku jolla on kokemusta asioista, komentoikoon.
Ensimmäinen vaihtoehto on lähettää torvet rahtifirmalla ja lentää itse perässä. Tämä maksaa noin 280+300+30= eli yhteensä noin 650 euroa. Tällöin jättäisin toisen soittimen Suomeen (koska lukukausi loppuu vasta 30.6, jolloin mulla on paluulippu) ja toisin matkatavarana kaiken mahdollisen jo Suomeen, paluumatkalle lähtisi matkatavarana toinen torvi. Ja sitten lentokoneella heinäkuussa Suomeen. Ongelma tässä on se, että torvet on 1-2 viikkoa rekassa, ja pruuvien läheisyydessä pitäis tovetkin mielellään lähellään. EDIT Ja ongelmana on myös se, että torvikotelo painaa jo itsessään 24K, eli ylipainomaksuja pitää maksaa lentokoneessa joka tapauksessa.
Toinen vaihtoehto on hiukan extremempi olisi vuokrata auto. Hertziltä maksaa WV passat viideksi päiväksi 391.24€ rajoittamattomilla kilometreillä. Bensa maksaa tietysti ja majoitus, ruoka ja lautat, mutta tällä tavalla saisi varmaan vähän sniiduiltua kustannuksissa ja ennenkaikkea lyötyä auton täyteen kaikkea muuta tavaraa. Matkaa tietysti Lyonista Helsinkiin on 2000 kilometriä, että persehän siinä puutuu.
Kolmas vaihtoehto olisi etsiä täältä joku ns. kesäruoska jonka sitten ajaisi Suomeen ja vaikka myisi siellä. Ja mikäs sen riemukkaampaa kuin ruveta autokaupoille ranskaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
