Lyonin vaihto on päättynyt, mutta blogi jatkuu aina vaan.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

juureton paska

Kävin Suomessa viime viikolla. Ei olisi pitänyt. Rehellinen koti-ikävä iski. Tai koti-ikävä on ehkä vähän väärä termi. Miten tätä nyt selittäisi? Ensinnäkin haluan muistuttaa lukijoita siitä, että olen sekä melo- että tavalliseen dramaattisuuteen taipuva koleerikko. Näitä juttuja ei pidä ottaa sen vakavammin tai kevyemmin kuin mitään muutakaan sanottua tai puhuttua. Kaikki voi olla totta tai kaikki voi olla paskapuhetta, ja mitä todennäköisimmin se on jotain siltä väliltä. Ja hei, onko sillä mitään väliä?

Mutta siis. Minä olen matkustanut elämäni aikana paljon, ja olen aina nauttinut siitä vallan helvetisti. Olen aloittanut huomattavan nomadisen elämäntavan siinä vaiheessa kun menin lukioon Helsinkiin, ja muutin pois kotoa 16-vuotiaana. Minulla oli kaksi kotia, kaksi kotikaupunkia, kaksi kaveripiiriä. Tämän takia minulle muodostui murteita myöten kaksoisidentiteetti. Sama toistui vuotta myöhemmin eri mantereella. Kolmet kaverit, kaksi kieltä, vailla vakinaista kotia. Koti oli aina jossain muualla; koti oli idea johon pyrin. Vaikka asetuin sittemmin enemmän tai vähemmän Helsinkiin, kulkijan luonto säilyi. Virvatulten perässä.

Ongelmalliseksi tämän tekee impulsiivinen luonteeni ja se, että olen huomannut kaipaavani jotain radikaalia vaihtelua puolen vuoden välein. Tässä suhteessa muusikon ammatti on melko ideaali. Monessa muussa suhteessa se ei ole. Mutta jos en tällä koskaan rikastu (niinkuin nyt en varmastikaan rikastu) niin ainakin olen nähnyt maailmaa. Nyt huomaan että tämä yli puoli vuotta Lyonissa rupeaa aiheuttamaan sen, että taas on aika nostaa nopsajalkaa. Sehän tapahtuu, kun kuukauden päästä muutan takaisin Helsinkiin. Ellen sitten jonnekin muualle syksyllä.

Rakkaus kaupunkeihin on mietityttänyt minua usein. Miksi (ja miten) joku voi rakastaa kaupunkia? ja mitä silloin rakastetaan kun rakastetaan kaupunkia? Tuskin kukaan tietää. Tai ehkä rakkaus on jotenkin vahva sana, ehkä kiintymys olisi parempi. Kiintymys (tai tämänkaltainen rakkaus) on täysin irrationaalista- en usko sen riippuvan siitä kuinka pitkään kaupungissa on vietetty aikaa tai mitä siellä on tehty- se on yhtä sattumanvaraista kuin rakkaus yleensä. Itse pidän Helsinkiä kotikaupunkinani. Samoin kuin Tamperetta. Olen lisäksi ollut overwhelmed* monesta muusta kaupungista- Montrealista, Lyonista, Tukholmasta ja Vilnasta, nyt ainakin.

Kaupunkirakkauksien tunnustamisen lisäksi on tunnustettava, että olen identiteetiltäni häpeämättömän eurooppalainen. Ymmärtääkseen tämän eurooppalaisen identiteetin sitä on katsottava ulkopuolelta, jonka häpeilemättömän elitistisesti olen onnistunut tekemään. Tästä suuri kiitos vanhemmilleni. Itse en koe mitään tarvetta harrastaa elämysmatkailua Intiassa tai Kiinassa, enkä koe minkäänlaista poltetta päästä Afrikkaan. Koen alhaista ylemmyydentunnetta kun näen sivusilmällä lentokentällä hukassa olevia jenkkituristeja tai intialaisia perheitä, jotka puhuvat vain englantia, tietäen että minä pystyn lukemaan sanomalehtiä kuudella-seitsemällä kielellä ja keskustelemaan neljällä. Tämä tekee minusta aina välillä aikamoisen kusipään. Anteeksi kaikki.

Mutta siis, minä pidän matkailusta. Ja nimenomaan matkalla olemisesta ja siitä että menen tekemään jotain määränpäähäni. Ja sitten minä pidän kyllä siitäkin että voin siellä viettää aikaa ihan vain turistina. Mutta toisaalta muusikkohommissa yleensä pitää valita joko- tai. Lorrainessa (Metzissä) ollessani en ehtinyt katsoa kaupunkia kuin pikaisesti, mutta nautin siitä että tunsin itseni tärkeäksi ja että olin todella hyvä työssäni. Vaikka en nähnyt kuin Mosel- joen ja ison tuomiokirkon. Siitä kyllä maksettiin ihan sikamaisen huonosti. Töistä, ei tuomiokirkon katselusta.

Mutta tämän kolmen pennin köökkifilosofisen vuodatuksen jälkeen totean, että aikani Ranskassa alkaa olla lopuillaan. Olen elänyt täällä ihan tavallista arkea. Aina välillä on ollut kivaa, aina välillä olen halunnut opettaa ranskalaisille elämän perusasioita metrisellä rautaputkella. Välilllä on vituttanut rankasti ja välillä on ollut parempi olla täällä kuin missään muualla.

Kun elämässä on yleisesti ollut vastoinkäymisiä ja menestyksiä (molempia runsaasti), olen tullut siihen tulokseen, että tehdään joka päivän asiat hyvin. Kyllä siitä sitten jotain keksitään, tai joku suunta löytyy aina. Körtti mikä körtti.

*Aina välillä on sanoja, joille ei löydy kunnollista käännöstä. Overwhelm on yksi niistä. Wiktionaryn määritelmä on yksi, mutta siitä puuttuu monia aspekteja. Vinkatkaa jos tiedätte hyvän suomenkielisen käännöksen.

3 kommenttia:

  1. Tuosta kaupunkien rakastamisesta. Kummallisin argumentti, jolla näitä ideaparkkeja puolustetaan menee jotenkin näin: Nyt vihdoin päästään siihen, että kaiken voi saada saman katon alta, enää ei tarvitse kuljeskella pitkin kaupunkia asioilla. Jos vielä sattuisi vaikka satamaan. Minussa on kai sitten jokin vika, kun en tuota tuskaa pysty tuntemaan.

    Siis tuota eikö kaupungilla ole tosiaan mitään muuta merkitystä kuin kaupasta toiseen juoksemisen tuska? Eikö siis kaupungilla, edes sillä joka on kotikaupunki, ole mitään muta merkitystä? Jos näin on, niin silloinhan meidän ympäristöille voidaan tehdä mitä tahansa. Ja eikö tehdä!

    Merette Mazzaella kommentoi Matkalla puoleen hintaan kirjassaan vähän tällaisia asioita. Hän kertoo huojennuksesta, jonka Tammisareen muuttaminen vanhoilla päivillään toi. Helsinki on MM:lle täynnä toreja ja katuja, joita hän ei voi kohdata ilman kaikenlaisia niihin liittyviä muistoja. Tammisaari on taas vapaus, koska sen nurkat eivät muistuta jatkuvasti kaikesta menneestä.

    VastaaPoista
  2. Ideaparkkien kauneushan on juuri siinä, että ne ovat elävien "aitojen" kaupunkien halpa kaupallinen simulaatio.

    Birkdale Village Pohjois-Carolinassa ehkä kipeimpänä esimerkkinä. Tässä jutussa kerrotaan hauskasti aiheesta.

    Suomalaisen yhteiskunnan hidas rakennemuutos:
    - rakennetaan ohikulkutie koska sellainen pitää olla kun naapurikunnallakin on
    - rakennetaan Prisma ohikulkutien varteen
    - kirkonkylä kuihtuu
    - rakennetaan ABC Prisman viereen
    - kirkonkylän viimeinenkin kauppa lopettaa
    - rakennetaan uusia asuinalueita ABC:n ja Prisman lähelle, ohikulkutien viereen

    ja Voila! On luotu täydellisen hirvittäviä autoilun ja kaupan keskusliikkeiden intressien mukainen yhteiskuntamalli. Sitte ihmetellään kun mielialalääkkeitä ja viinaa kuluu.

    Saatanan tunarit.

    VastaaPoista
  3. Olisko "haltioitua" käännöksenä mikään?

    VastaaPoista