Suomalaisen vastaisku

Eilisen "tunnin" jälkeen tänäänkin oli "tunti". Koululla oli lämmittelysessio kymmeneltä. Tänäänkin lämmitelyt oli aika kovaa toimintaa. Onneksi ne tehtiin ryhmässä, jolloin pienet puutteet omassa osaamisessa eivät näkyneet. Esimerkiksi huulitrillit ovat jääneet oudosti pienelle huomiolle. Olen aina ajatellut että mulla on torvessa venttiilit näitä trillejä varten. Ainakaan huulitrillit f'-g' on sellainen, mitä en nyt ainakaan lämmittelyksi ajatellut. tai 120-tempossa oktaavikuudestoistaosat f-f'. Mutta Mel nämä verryttelyt johtaa, enkä minä ainakaan vastaan sano.

Ranskikset on kaikki aivan älyttömän teknisiä soittajia. Olen täällä korvat punaisena kuunellut kun jokainen harjoittelee Strukovin konserttoa, Pendereckin Capricciota, Stevensin Journeytä (no okei, mä soitan sen kyllä vielä diplomissa) tai jotain muuta järjetöntä tilubiisiä. Tai soittaa asteikkoja sellaisilla tavoilla ettei uskoisi. Ylipäätään olen täällä kuullut sellaisia asioita tehtävän tuuballa joita en luullut ihan oikeasti mahdolliseksi.

No mutta sitten, sitten. Melvin- setä sai vision että tänään soitetaan orkkapaikkoja. Ja kerrankin minä sain näyttää näille mitä minä osaan. Pröpperin orkkapaikkavihosta alettiin soittamaan Wagnereita, ja voi pojat, ne minä osaan kirjaimellisesti ulkoa. Kerrankin minä sain näyttää miten soitetaan orkkapaikat oikeassa rytmissä, tyylillisesti hienosti, kaikki sudenkuopat muistaen ja oikealla soundilla. Ensimmäistä kertaa koko täällä aikana ranskalaiset jäi jossain toiseksi. Culbertson kehui rytmiä kysyi että olenko soittanut Mestarilaulajia orkesterissa useinkin. En kertaakaan, mutta näihin on kyllä tunneilla panostettu senkin edestä. Kiitos, Petri.

Päivä sai hiukan oudon käänteen lounaan jälkeen. Puoli yksi pidettiin lounastauko ja sovittiin että tavataan kahden aikaan. Mel sanoi että saattaa olla liikennelaitoksen lakon vuoksi vähän myöhässä. Fine. No, me odottelimme luokan kanssa mestaria neljään asti. Kun mestari ei vastannut puhelimeensa neljältä, kaikki vain lähti kotiin. Wtf?

Illalla oli vaihtareiden iltamat. 'Vaihtarit' käsittää siis kolme brittiä ja meidät kaksi suomalaista sekä kaksi saksalaista. Ymmärrän näiden brittien osalta että niiden ranskan taito on vielä vähäisempi kuin minun. Mutta rehellisesti sanottuna kaksi näistä briteistä on kyllä niin tyhjäpäitä, että mieluummin vietän aikaa kämpillä facebookin ja virtuaalisosiaalielämän kera kuin niiden kanssa.

Tänään siis mentiin porukan kanssa syömään ja kuunneltiin tyhmiä juttuja. Tämän jälkeen jatkettiin toisen britin kotiin (joka on paremmalla paikalla, hienompi ja halvempi kuin minun, perkele) ja matkalle sattui Ben & Jerry. Siis se jäätelötehdas. Molemmat britit sai hulluskohtauksen ja alkoivat kikattamaan ja huutamaan. Ja sitten se kielenkäyttö. En minäkään osaa ranskaa (vielä) kunnolla, mutta minä pärjään aina ilman englantia. Näille luonteva ratkaisu oli puhua englantia ja kun jäätelömyyjä ei ymmärtänyt, nostaa volyymia niin pitkään että jotain tapahtuu. No, tapahtui niin että jäätelömyyjä toivotti rankskaksi pimut ns. vitun kuuseen mitä Newcastlen murretta huutavat ääliöt eivät onneksi ymmärtäneet. Saksalainen asiallinen vaihtari pelasti tilanteen ja tulkkasi.

Britit olivat niin onnellisia löydettyään brittiläisen jäätelötehtaan (wtf, sehän on amerikkalainen?) että hössöttivät löydettyään viimein palan kotimaata tästä junttilasta. Koti-ikävä iskee varmaan minuunkin, mutta ampukaa joku minut jos rupean tuollaiseksi alentuvaksi juntiksi. Itse en ikimaailmassa haluaisi asua Briteissä (ainakaan jos se on täynnä tuollaisia ääliöitä) enkä rupea koti-ikävääni lääkitsemään ruisleivällä tai salmiakilla. Olen kertakaikkisen onnellinen patongista ja ranskalaisista karkeista, kaupunkipyöristä, vanhasta kaupungista, viinistä ja ruuasta, juustoista, lähiählystä, opettajasta ja luokasta, koulusta, vaikka mistä muusta. Minä viihdyn täällä. Jos en viihdy niin tulen pois.