Miten mikään ei selvinnyt

Tällä viikolla piti alkaa opetus. Opetuskin tavallaan alkoi, ja tällä viikolla piti myös selvitä yleisten aineiden tilanne ja kaikki muu. Vaikka tuosta Akatemian opinto-ohjauskatastrofista on jo paljon sanottu, täytyy sanoa että voimattomuuden tunne täytti minut tänään. Viimeksi olen kokenut vastaavan akatemialaisena fuksina, kun systeemistä ei saanut mitään selvää eikä keneltäkään apua.

Kaikki me täytimme erasmus- hakupapereihin sellaisen suuntaa-antavan hopsin. Sen tekeminen oli ilman opinto-opasta hyvin summittaista, joten minäkin kirjoitin niihin papereihin mitä nyt mieleen tuli. Itse olin kirjoittanut sinne musiikkiteknologiaa, ranskan kieltä, kamarimusiikkia, orkseteria tms. No- opintoasiainpäällikkö piti näitä hopseja sitovina ja ymmärsi että meidän yliopisto haluaa meidän tekevän näitä. Tämä siis siitä paperista, jonka itse kirjoitin. Tämän lisäksi kenellekkään meistä ei ollut merkitty opintopistemääriä, joten kaveri oli sitä mieltä että suoritusmerkinnät riittää. Kun sain väännettyä että vuoden opinnot on noin 60 pojoaja creditit on pakko tulla, se sanoi että fine- laitetaan 60 pojoa sitten vuoden lopussa. Helpostihan se käy- täällä ne ei vissiin käytä noita. Toisallta tämä koulu onkin ylpeästi konservatorio eikä yliopisto, jolloin ne voivat pyyhkiä perseensä kaikenlaisilla bolognese- prosesseilla ja tehdä mikä oikein on. Ilmeisen suuri osa eurooppalaisista musiikkioppilaitoksista muutti itsensä bolognese- prosessin uhatessa konservatorioiksi. Viisas veto.

Sivumennen sanoen Akatemia voisi lopettaa mainostamasta itseään yhtenä euroopan suurimmista musiikkiyliopistoista. Täällä se ei todellakaan ole mikään meriitti, vaan aivan päinvastoin. Pariisin konservatoriolle nauretaan persoonattomana musiikkitehtaana, kun siellä on yli tuhat oppilasta.

No, minun hopsiini tuli kuorolaulua, tuubansoittoa, jotain musiikkiteknologiaa, art et civilication eli musiikinhistoriaa, joku analyysikurssi ja ehkä kamarimusiikkia.

Eilen tapasin sitten suurmestarin itsensä. En tiedä onko kyse ymmärtämysvaikeuksista vai mistä, mutta en minä tiennyt että mikään alkaa. Kun tulin koululle kymmenen aikaan aamulla, niin Arnaud Boukhitine (Melin assari, Ensemble Intercontemporain) ja Melvin itse olivat paikalla. Sessioivat siinä baritonien ja saxhornien kanssa ja sanoivat että katsellaan iltapäivällä. Sitten ne vaan kaikki hävisivät, ja tulivat neljän aikaan takaisin. Tämän jälkeen Mel bongasi toisen tuubistin ja minut ja pisti soittamaan duettoja. Soittettiin ensin yksi vihko Offenbachin selloduettoja. Sitten toinen jotain espanjalaista barokkia. Sitten Mozartin menuetteja. Minä soitin ykköstä ja niin että veri meinaa tursuta ikenistä kun pitää ulvottaa kaiken aikaa, ja Culbertson vaan istuu nurkassa. Ja tätä kesti tunnin. Sitten päivä oli loppu. wtf?

Tänään oli sellainen kevyt Melin vetämä aamulämmittely. Onneksi tulin puhaltamaan jo vähän aikaisemmin että pärjäsin, oli nimittäin sen verran kevyt aamulämmittely että oli vähän oksat pois. Tämän jälkeen Mel vei meidät konserttiin ja kertoi että koko tuubaluokka lähtee parin viikon päästä Oviedoon. Ja päivä saattaa jatkua. Vähän on toisenlainen meininki kuin suomessa.