Kolmanneskvartaalin tarkastelua

Olen ollut Lyonissa nyt noin reilun kuukauden- saavuin 14. syyskuuta. Aika on mennyt tähän asti kuin siivillä. Lienee vähättelyä sanoa että viihdyn täällä. Varmasti suurin syy tähän on äkkiseltään ja yllättäen alkanut arki. Kirjoitin jo joskus aikaisemmin, etten ole pahemmin ehtinyt turisteilemaan tai joutunut sellaiseen kuplaan tai välitilaan josta olisi hankala siirtyä suuntaan tai toiseen. Tavallaan tämä on sääli, mutta uskon että aikaa vain olla ja katsella ympärilleen vielä löytyy. Ensi viikollakin on syysloma.

Arki on tullut vastaan myös niillä osa-alueilla jotka eivät ole kivoja tai mukavia. Aina välillä rahat ei riitä, aina välillä vituttaa muuten vaan. Kulttuurisessa sopeutumisessa ja kielessä riittää tekemistä vielä pitkään. Kämpässä on kylmä ja Suomeen on ikävä. Mutta nämä ovat sellaisia asioita joiden kanssa myös Suomessa joutuu tavalla tai toisella tekemisiin, pelottavampaa olisi se jos kaiken aikaa tuntuisi siltä että on vuoden mittaisella matkalla. Nyt ei ole sellaista, minä asun täällä.

Sen sijaan sitä osaa nauttia huonolla ranskalla käydystä epämukavasta keskustelusta pikapesulassa, ruokalan kovaäänisestä sedästä joka sanoo mua viikingiksi ja piirsi opiskelijakorttiini hitler- viikset, tai kaupunkipyöristä, hampaattomasta lähikaupan myyjästä ja ennen kaikkea siitä että saa soittaa ja paljon, hyvällä opettajalla ja mukavien ihmisten kanssa.

Koulunkäynti on ollut paljon intensiivisempää kuin oletin. Olen tähän asti soittanut varmaan tunneissa mitattuna enemmän kuin viime vuonna yhteensä- osittain siitä syystä että täällä ei ole mitään sen ihmeempää tekemistä (omaa opetusta, järjestötoimintaa, hallintoa, lentokenttätyötä, ja sosiaalinen elämäkin on aika rajallista) ja osittain siitä että nyt tosta torven soitosta olen taas aika innostunut. Tuntuu siltä että se on paljon pakottomampaa nyt, joku hiertävä ja himmentävä elementti on poistunut.

En silti haluaisi täkäläistä systeemiä kuin osittain Suomeen. Kääntöpuolena tälle soiton runsaudelle ja luokan kovuudelle on ranskalainen persemäisyys kaikissa käytännön asioissa, sekä opettajien ehdoton auktoriteetti oppilaisiinsa. Mun kohdalla se toimii koska tulen mestarin kanssa hyvin toimeen, mutta en haluaisi kuvitella mitä tapahtuu jos en tulisi. Mutta mikään käytännön asia ei kyllä täällä toimi. Mestari ehdotta kuukausi sitten että luokka lähtisi mukaan Oviedòon missä mestari pitää mestarikurssin. No, tätä päivämäärää siirrettiin ja vehkattiin ja sitten lyötiin lukkoon, ja sovittiin. No minä tekemään tämän mukaan aikataulut, ja sitten taas eilen mestari ilmoitti että siirretään sittenkin kahdella viikolla taaksepäin päivämäärää. No voi satans, ei se nyt enää käy kun on Suomesta tulossa vieraita.

Tunnit ovat välillä myös aika kaaoksellisia. Ihmiset tulee ja menee ilman että minä huomaan oikein mitään logiikkaa. Lisäksi 16 hengen tuubaluokasta on säännöllisesti paikalla vain 5-6 ihmistä. Mikä on minun kannaltani tietysti hyvä. Tunnit saattaa kestää koko päivän kymmenestä yhdeksään tai voi olla että se kestää vain 4 tuntia, tai voi olla ettei sitä ole ollenkaan. Tämä on aika rasittavaa.

Sosiaalisen verkoston rakentaminen vie tietysti aikaa. Jonkin verran harmillista on se, että kaikki kaverit on konservatoriolta. Tämä nyt ei ole mitenkään yllättävää, mutta aina välillä sitä haluaisi irrottautua koulun maailmasta, kun se on muutenkin niin intensiivistä. Lisäksi ranskalaisiin tutustuminen ei ole ihan yksinkertaista. Ihmiset on hirvittävän ystävällisiä ja mukavia, mutta sellainen hyvää päivää kirvesvartta- tason ohi pääseminen vaatii aika paljon työtä. Tässä on tietysti kielimuurikin joka tulee vastaan. Ymmärrän että on jonkin verran rasittavaa keskustella huonoa ranskaa hitaasti puhuvan ulkomaalaisen kanssa, jolle pitää vielä toistaa joka toinen asia eri sanoilla ja puolet hitaammin kuin mulle. Mutta tämän seurauksena mulla on sellainen turkulainen olo, kun tajuan vitsit puolen minuutin viivellä ja muutenkin kommunikaatio on vähän hankalaa.

Mutta conclusivement, minä en kadu hetkekään että lähdin tänne. Fiilis on edelleen hyvä, soitto kulkee ja uudessa maailmassa on mielenkiintoista ja ihmeellistä olla. Suosittelen kaikille!